Sivut

perjantai 9. tammikuuta 2009

Anna hyvän kiertää ynnä muuta

Ensiksi tahdon kiittää kaikkia kommentoineita myötätunnosta ja lohduttavista sanoista! Niisk!
Vielä en osaa mielessäni asiaa käsitellä. Päässä pyörii lähinnä mielikuvia verestä, sairaalasängystä ja tyhjästä monitorikuvasta.. ja välillä iskee suurempi suru menetyksestä.

Sitten käsityöasiaa..

Kesällä osallistuin Marikan blogissa PIFfiin eli Anna hyvän kiertää- juttuun. (Marikalta vielä odottelen lahjusta, mutta ei mitään kiirettä jos satut tämän lukemaan.. tiedän, että sulla on pikkuisen kiiruumpaa elämä kuin mulla, heh.) Minun blogissani Äiti-puffa ilmoittautui halukkaaksi jatkamaan "ketjua".
Äiti-puffalle kirjoin tälläisen perinteisellä rekipeittokuviolla koristellun neulatyynyn (noin 12*12cm). (Käy myös pikku-puffalle nukentyynyksi ;oDD .)
Paketissa lähti tietysti myös itsetehtyä saippuaa.. ;oD





Kevään SNY-kierrokselle lähdin mukaan vaikkei edellisestäkään kerrasta ole pitkää aikaa. Mukava kuitenkin olla mukana jännittämässä ja toivottavasti ilahduttamassa toista. Paketteja olen suunnitellut ja samalla nettiputiikkeja kierrellyt sillä silmällä. Myös paikalliset lankakaupat täytyy käydä läpi.
Oma SNYni on jo täällä pari kertaa kommentoinut, vilkutuksia vaan sinne jonnekin päin Suomea. ;oD

2 kommenttia:

äiti-puffa kirjoitti...

Ei tuollainen asia varmaan kovin nopeasti mielestä poistukaan, joillakin ei ehkä koskaan. Saan olla kovin onnellinen, etten itse ole joutunut kokemaan samaa, mutu-tuntumalla siis vain pystyn voimahaleja yhä lähettämään.
PIFfistä: Kukaan ei ole ilmoittautunut minulle, joten lähettänen jossakin vaiheessa vastalahjan sinulle... Kiitos vielä kerran!

kerttu kirjoitti...

Tuo tyyny olisi ihan slurpsnami myös sohvatyynynä:O