Sivut

torstai 3. heinäkuuta 2008

Arvonta! ;o)

Kymppitonnin kävijäraja rikottu, jes jes jee jee. Ja sen kunniaksi.. ;o)) ..

Osallistukaa arvontaan, ja tunnustakaa samalla vanhimmat marinoitumaan jääneet lankahankintanne. ;o)
Mitä lankaa säilöt vuodesta toiseen? Milloin sen ostit? Oliko langasta oikesti tarkoitus tehdä jotain, vai oliko se vain hetken mielijohteesta tehty ostos, jota olen siitä lähtien katunut??


Mulla itselläni vanhimmat langat on noin 20 vuotta kaapissa säilöttyä Daletta Superwashia. ;o) Joskus lukion jälkeen neuloin kolme paria lappalaislapasia lahjaksi. Neljännet piti neuloa, mutten oikein tiennyt kenelle haluaisin ne antaa (kuka osaisi arvostaa tekemääni työtä), joten jäivät tekemättä.
Olen jo perinyt "takaisin" mammalle neulomani lapaset, joita en edes malta käyttää.



Nyt jatkamaan pakkaamista. Mies viettää lomaansa käymällä töissä tekemässä tuntilappuja ja matkakorvaushakemuksia. Mutta eiköhän me joskus matkaan päästä. ;o)

38 kommenttia:

Kirsi kirjoitti...

Taitaa olla myös lukioajalta ja noin 20 vuotta sitten ostettua akryylilankaa. Vyötteet on jo kateissa mutta väri on kammottava lohenpunainen. Onnittelut komiasta kävijämäärästä. Käyppä osallistumassa minunkin blogissa arvontaan!

Tanja kirjoitti...

hmm..minulla on monen monta kerää vihreää novitan cottonellaa... en ole vielä keksinyt tarpeeksi arvokasta käyttöä... ovat olleet minulla...6v? ja onnittelut kävijämäärästä!

MarjutJ kirjoitti...

Onnea isosta kävijämäärästä!

Vanhimmat langat taitavat olla 80-luvun alkupuolella tekemääni jakkuun ostettuja. Jakusta jäi pari kerää ylimääräistä ja ne ovat seuranneet mukana muutosta toiseen.

aura kirjoitti...

Vanhin on varmaan yläasteella, eli noin -97 ostettu Landhauswolle- villalankaa 700 grammaa. Halusin tehdä itselleni paidan, mutta lankakaupan myyjän mukaan kyseistä lankaa ei enää tehdä, joten tarjosi tuota sen sijaan. Siinä vaiheessa en tajunnut mitään tiheyksistä tms., joten en tajunnut, että paljon ohuemmasta langasta tulee paljon pienempi paita. Sain muistaakseni tehtyä peräti takakappaleen ennen kuin asian tajusin. Nyt sille on taas suunnitelma, äiti saa takin toivottavasti jo ensi talveksi.

Pitkään minulla oli jotain mummin vanhoja lanko, paljon niistä käytinkin, mutta toukokuussa vein loput kaverille, joka vie ne töihin lapsille askartelumateriaaliksi. Mummi kuoli -94, mutta epäilen, että langat olivat paljon vanhempia.

teisa kirjoitti...

Hmm. Olen pyrkinyt neulomaan ne pois. Ei kun nyt tiedän! Ostin jotain 13 vuotta sitten valtavan kasan valkoista virkkauslankaa (mers. puuvilla) ja sitä on vieläkin tallessa joitakin kartioita.

Elisa kirjoitti...

Mulla on vanhoja seiskaveikkoja 90-luvulta, sen vanhempia ei varmastikaan löydy. Niistäpä voisikin vaikka sukkia pyöräyttää, niin koko lankavarasto siirtyisi uudelle vuosituhannelle :)

Paljon onnea hurjista luvuista!

Katiija kirjoitti...

hih ... tämä on hauska arvonta. Kaapinperukoilta löytyy vanhoja seiskaveikkoja ja nalleja. Näitä on ostettu joskus 90-luvulla, että ei sen vanhempia.

Onnittelut kävijöistä! Mukavaa on seurata kävijämäärää. Se antaa aina lisää intoa bloggaamiseen.

Äiti-puffa kirjoitti...

Vanhimmat itse hankitut langat (siihen asti kävin äidin lankakaapilla, herra ties kuinka vanhaa sieltä löytyy...) ovat varmaankin vm. -89, sekoitelankaa, jossa muistaakseni ainakin akryylia ja viskoosia on materiaalina, jotain muutakin. Oli jotain k-kaupan-oma-tuotanto-nimistä edullista lankaa, kirjavaa ja ohutta. Tarkoitus ei ollut selvillä, eikä ole vieläkään, kun en osaa laskea mihin se riittäisi... :D
Ehkä aikanaan tulee isoäidinneliöitä iso kasa ja sitä myöten sängynpeite. Marinoitukoon nyt vielä kotvasen...

Onnea isoista kävijäluvuista!

Manta kirjoitti...

Vanhin itse ostamani kokonainen kerä taitaa olla musta Panda Matador vuodelta kivi ja kanto. Ostettu kun olen mennyt yläasteelle, eli noin vuonna 1979. Siitähän on jo melkein 30 vuotta. Olin neulonut langasta koulussa yhden liivin ja kotona ensimmäisen paitani, tykkäsin ja ostin lisää. Pitäisi kai neuloa pois.

Lankavuori kirjoitti...

Jaa-a... olisiko vanhimpia tallella olevia Novitan Fauna-langat... en edes muista milloin niitä oli myynnissä? Tein niistä itselleni joskus villapaidan (taisipa olla ensimmäiseni) ja siitä tuli jättimäinen ja riemunkirjava :)

lettu kirjoitti...

Mulla vanhin lanka on 25 vuotta vanhaa hempeänpunaista. Neuloin siitä odottamalleni vauvalle villahousut. Piti tehdä myös sukat ja lapaset, mutta ne jäi alkutekijöihinsä.....
Onnittelut kävijämäärästä ja hauskaa lomamatkaa !

Matleena kirjoitti...

Onnittelut kymnppitonnin rikkoontumisesta!

Minulla taitaa olla vanhin lanka niinkin kaukaa kuin vuodelta 1968 tai -69, sellaista kultalankaa, josta tein pienen iltalaukun virkkaamalla. Sitä langanloppua olen talletellut ja pieniä määriä käyttänyt joissakin töissä ripauksena. Sitten minulla on ystävien kaapinpohjiltaan keräämiä keriä ainakin 1990-luvulta ellei vanhempiakin. Seuraavaksi vanhimpia itseni hankkimia ovat niinkin nuoria kuin 2000-luvulta.

möhönasu kirjoitti...

Onnea blogillesi!

70-80-luvulta taitaa nuo vanhimmat villalangat olla :) osa niistä on omia ostamiani ja osa äitini. En vaan ole vielä keksinyt, että mitä niistä teen...

Pirena kirjoitti...

Minun vanhimmat omat hankkimani ovat varmaan 70-luvun puolivälin akryylilankoja. Ne olivat silloin halpoja juuri työelämän aloittaneelle. Onnea paljon suuresta kävijämäärästä.

AnnaK kirjoitti...

Vanhemmillani on säilössä musta-harmaata pörröistä lankaa (ja osa villapaidasta) jota neuloskelin joskus 80-luvun lopulla. Jo valmiit palaset ovat nykyään kissan ulkokopissa lattian lämmikkeenä :)Langan merkkiä en muista, jotain sekoitetta tuo oli kuitenkin.
Onnea rajapyykistä :)
AnnaK

Christina kirjoitti...

Kotonta löytyi kassillinen Jakobsdalsgarn'n Petite mohair'a eri väreissä. Ostettu paikallisen käsityöpuodin loppuunmyynnistä joskun 80-luvun lopussa. En ole vielä keksinyt niille käyttöä : )Vanhempien varastosta löytyy kyllä vanhempaakin villaa, ainaskin viimeksi näin siellä viininpunaista Novita Floricaa, josta neuloin ehkä ensimmäisen neulepaitani 80-luvun alussa.

rasa kirjoitti...

Koska lankahulluus iski minuun varsinaisesti vasta viime syksynä, niin että... jonkun lapsen raskausaikana aioin jotain neuloa, ja se kerä ( yksi? mitähän kuvittelin..) on pyörinyt mukana mahdollisesti 9v ( jos se on esikoiselle hankittua). Jotain Novitaa se on, vyöte puuttuu..

Anonyymi kirjoitti...

Vanhimmat kaapissa pyörivät langat taitavat olla 70-luvun lopulta.Yli 15v.sitten tilasin aivan ihanaa angorakaninlankaa jostain Itä-Suomesta kanien kasvattajalta. Harmikseni tiedot langan alkuperästä ovat hukkuneet muuttohommissa. Pyörittelen niitä joskus käsissäni, mutta en ole löytänyt vielä!niiden arvoista mallia.Tykkään niistä kovasti, taidan pitää ne vyyhteinä.
Kesäisin terveisin Irina

Kukka-75 kirjoitti...

Kröhöm...=)
Vanhimmat lankani ovat perintöjä äidiltä ja mummolta, n. 20-30 vuotta vanhoja. Vanhimmat itse ostamani ehkä kymmenisen vuotta. Kadun hieman kun ostin monta kerää tango fania, mies halusi niistä meille riemunkirjavat pipot =D Muut ei oikein kaduta.
Onnea huimasta kävijämäärästä!

Anitta kirjoitti...

Taitaa minun vanhimmat langat olla noin vuodelta 1972. Tein silloin Sartelia puuvillalangasta sängynpeiton ja innostuin niin, että ostin langat toiseenkin, mutta se toinen jäi tekemättä. Taitaa siitä ensimmäisestäkin puuttua yksi pala, vaikka onkin ollut käytössä.

Ellu kirjoitti...

Tarkasti en muista, mitä lankalaatikkoni pohjalla on, enkä pääse nyt penkomaankaan, kun olen lomalla... mutta on siellä ainakin 6-7 vuoden takaa vanhoja Nalleja ja 7Veikkoja. Sukkia? Ehkä joskus! :)

Onnittelut vielä suuresta kävijämäärästä! :)

Anu kirjoitti...

Vanhimmat itse ostamani langat taitavat olla jotain 90-luvun lopun seiskaveikan jämiä. Aktiivisempi langanostelu on alkanut vasta viime vuoden lopulla, joten katsotaan tilannetta uudestaan muutaman vuoden kuluttua ;) Saa nähdä, että mitkä kerät silloin nurkissa vielä pyörii..

Susa kirjoitti...

Vanhin lankani taitaa olla 80-luvulta. Itse en tosin sitä ole ostanut vaan sain sen kälyltäni, joka meinasi heittaa langan roskiin.

Lanka on sellaista sinistä mohairia, jossa on hopeista kimalletta mukana. Enpä vaan ole itsekään saanut tuosta mitään aikaiseksi...

Palaga kirjoitti...

Onnittelut!

Vanhimmat langat lahjoitin muutama vuosi sitten siskolleni, koska luulin etten pysty enää neulomaan tai virkkaamaan. Nyt löytyy varmaan kalalankaa, jota on ostettu kappavirkkauksiin. Niilla saattaa olla ikää 20v.

Tupuna kirjoitti...

Onnittelut kävijämäärästä ja kiitos kivasta kyselystä:)

Ajattelein ekaks ettei mulla ole mitään vanhoja lankoja, mutta onpas. Ohkasta kalalankaa monta kartiota. Muistaakseni sain ne edesmenneeltä rakkalta äidiltäni ainakin 30 vuotta sitten.

Anonyymi kirjoitti...

Vanhimmat on varmaan jotain 80-lukulaisia vauvalankoja.
Samalta vuosikymmeneltä on myös räikeän vihreää Cottonellaa,siitä en varmaan ikonä mitään tee kun en tykkää sen neulepinnasta.
Onnittelut kävijämäärästä!
t:-Nonna-

AnneM kirjoitti...

vanhimmat ITSE hommaamani kerät ovat 90-luvun alusta, novitan cottonellaa, valkoista ja oranssia. Niitä on sen verran vähän, etten oikein tiedä mitä tekisin.. Lanka on kyllä kivaa, neuloin siitä joskus takin itselleni (eri väristä kuin on jemmassa). Perintöinä on sitten tullut kaikenlaisia rondon lankoja, ties miltä vuosikymmeneltä ne sitten ovat ;)

Pilli kirjoitti...

Hyvä blogi sinulla onkin, ei ihme, että kävijöitäkin piisaa; onnea! Lankanötteröitä on varmaan 70-luvultakin jokunen jäljellä, mutta on minulla pari kerää epämääräisen punervan-ruskeaa karheaa villalankaa 80-luvun alusta; siitä en ole tehnyt mitään. Lanka on vyyhdiltä kerittyä eli vyötettä ei ole, ellei se sitten ole kerän sisällä aloitusnyyttinä!

juuli kirjoitti...

Onnea isosta kävijämäärästä! Käypä osallistumassa minunkin blogissa arvontaan.

Olemme muuttaneet niin usein maasta toiseen ja joutuneet erottelemaan jyvät ja akanat, että vanhin lankani taitaa tällä hetkellä olla v. 2005 hamstr...siis hankittuja amerikanherkkuja, Knitpicksiä, Habua, Elsebeth Lavoldia. Siinä on vain se ongelma, etten raski käyttää!

Anonyymi kirjoitti...

Pitäisi kai mennä katsomaan lankapusseihin, mutta en hirviä joten vastaan ulkomuistista, että kalalanka. Lukioaikoina virkkasin paljonkin, mutta lakin saamisesta on kohta kymmenen vuotta ja lankoja yhä vielä jäljellä. Iänikuisia 7Veljestä- keränpuolikkaita pyörii tietysti myös.
mari_anneliATyahoo.com

Christina kirjoitti...

Blogissani on sinulle jotakin

Hanna kirjoitti...

Minun vanhin lankani taitaa olla lukioaikana (20v sitten) ostettu novitan Columbus Mohair aivan ihanan värinen liukuvärjätty kirkkaanpunainen. Langasta aioin tehdä itselleni villapuseron ja olinkin saanut neulottua pyöröillä kainaloon saakka. Ilmeisesti puikkojen vaihto ahdisti aikoinaan niin että neule jäi kaapinpohjalle ja on muuttanut mukanani muutaman kerran. Puseroksi en varmaankaan aio sitä enää tehdä, jotain huivia tms voisin langasta vielä kyhäillä, kukatietää....

Ruiskaunokki kirjoitti...

Hauska kysymys! Vanhimmat lankakeräni ovat purkulankaa vuodelta 1969, sammaleenvihreää australialaista villaa. - En ole keksinyt siitä mitään tekemistä, ja kerät ovat kulkeneet muuttojen myötä mukanani, joten nythän ne ovat jo "muinaismuistoja". :)

Onnittelut kävijäluvusta! - Ylihuomenna oma blogini täyttää vuoden, joten jonkinmoinen arvonta luvassa sielläkin.

Maarit kirjoitti...

Onnea!
Kulutin lähes kaiken tooosi vanhan kirkkaan sinisen langan äskettäin. Merkistä ei ole hajuakaan.

Monaliz kirjoitti...

Vanhimmat langat taitaa olla äidiltä takavarikoituja. Joskus 80-luvun lopulla hän oli tekemässä niistä villapaitaa, mutta kun se sama villapaidan raakile on edelleenkin kesken, päätin keksiä niille langoille parempaa käyttöä. Nyt vain kun vielä keksisi jotain :D

Mia kirjoitti...

Omat langat on pitkälti vaihtuneet noista paksummista noihin ristipistolankoihin, aina välillä tulee kyllä käytettyä noita paksumpiakin :D
Oma marinadit ovat saaneet edelleen ostopussissa olevat vihreät kerät - en enää edes nimeä muista... ja ne on ostettu vuonna 1986 tai 1987. Eli aika kauan sitten... Ovat jotain sekoite lankaa, joka kutittaa niin tehdessä, että käyttämättä vielä ovat. Joskus konsanaan ne ostin ja kuvittelin, että saan niistä tehtyä itselleni pitkän villatakin - huoh! Vielä odottavat aikaa parempaa ;)

Inkeri kirjoitti...

Onnea suuresta kävijämäärästä. Vanhimpia lankoja taitaa olla Valvillan Vilpoinen villa. Toinen vanha on Kisa. Kumpikin kai sieltä 70 -luvulta. Kisa lienee näistä kahdesta vanhempi.

Päivi kirjoitti...

Onnittelut komeasta kävijämäärästä!
Vanhin taitaa olla Novitan Matador vyyhti, olisiko 80-luvulta? Väri on järkyttävän kirkas oranssi, jäänyt ylimääräisenä keränä jostain senaikaisista projekteista, en edes muista mistä. Kohtahan tuo on antiikkia:)