Sivut

lauantai 24. marraskuuta 2007

Synttärit vietetty, huh

Eilen satoi koko päivän lunta, ja maailma oli ihanan höttölumen peitossa.
Kävin pihalla lykkimässä vauvaa nukkumaan ja hakemassa postin (ei tullut vielä SNY- paketti, vaikka sitä jännitin, heh).. lumen alla oli liukas jäätikkö, ja minä tietenkin lensin persuuksilleni. Junioria nauratti kovasti, kun äiti yhtäkkiä hävisi näköpiiristä ja kuului vain äkäistä ähinää..



Synttäreillä lapsia oli 14. Juniori jos lasketaan mukaan, niin 15.
Lapset tulivat suoraan koulusta nälkäisinä, joten laitoin ensin tarjolle ranskalaisia, nakkeja, lihapullia ja kananugetteja sekä kurkkua ja porkkanaa. Sen jälkeen vasta saivat herkkuja (täytekakkua, jätskiä, vaaleanpunaisia "mokkapaloja", keksejä yms). Tytöt olivat mukana auttamassa ja kattamassa pöytää. Ja herkut tekivät hyvin kauppansa.

Ja ettei juhlat menneet pelkäksi riehumiseksi, piti keksiä jotain ohjelmaakin.. oli aarteenetsintää, pantomiimia ja vettä kengässä- leikkiä. Välillä koko porukka kävi pihalla laskemassa mäkeä. Meillä on tuossa pieni rinne, jossa on mukava laskea liukureilla. Ja kuten kuvasta näkyy, kaikkia kiinnosti lahjojen sisältö.




Illalla kaksi nuorimmaista neitiä kävikin hirveillä ylikierroksilla, huh sitä räkätystä ja käkätystä. Nukkumaan päästiin sentään jo puoli kymmenen maissa, ja äkkiä alkoi tuhina ja kuorsaus kuulumaan joka sängystä.
Mieskin kotiutui reissusta yhdentoista jälkeen.

Ei kommentteja: