Sarjassamme tikusta asiaa laitan pari kuvaa nukenvaatteista. ;o)
Ompelin aikoinaan Häjylle Flikalle 3v-synttärilahjaksi nukenvaatteita. Sen jälkeen en ole niitä enempää ommellutkaan, koska ostovaatteitakin on kertynyt ja yleensä nuket kuitenkin on alasti ja vaatteet ties missä pitkin lattioita.
2001 kesällä mies katkaisi töissä kätensä ja makasi muutaman päivän sairaalassa. Kotona minä laitoin lapset iltaisin aikaisin nukkumaan ja nautin harvinaisesta omasta rauhasta ompelukoneen äärellä.
Henkselihousut pienensin yksistä 1-vuotiaan housuista, jotka ompelin yläasteella (oli pakko tehdä vauvanvaatteita, vaikka vannoin etten sellaisia ikinä tarvitse!), keltainen body (molemmissa kuvissa) on "pienennetty" 90-senttisestä bodysta. Jossain vanhassa käsityölehdessä oli keskosvauvojen vaateohjeita, ja nuo kokohaalarit on ommeltu niiden mukaan.
Fleeceasu on ommeltu vanhan Suuri Käsityölehden nukenvaatekaavalla.
Käytiin tänään hakemassa peräkärryllinen polttopuita, kun ilmaiseksi saatiin.. Puiden lastaamisessa ei mennyt kauaa, kun oli ahkerat pikkuneidit apuna ja juniori jaloissa. Työn ja raittiin ilman jälkeen maistuikin ruoka. Syötiin oululaista perinneruokaa rössypottua, joka on meidän perheen yksi suosikkiruoka. ;o))
lauantai 31. tammikuuta 2009
perjantai 30. tammikuuta 2009
Raglanneule
Tällä viikolla ollaan juostu lasten asioilla. Esikoisella, (murrosiän kynnyksellä saanut lempinimen Häjy Flikka, josta tuntuu itsekin tykkäävän) oli tiistaina käynti oikojahammaslääkärillä (tai mikä lie virallinen nimitys). Uudet muotit otettiin hampaista, ja huomasi kyllä, että asialla on ammattilainen, sen verran nopeasti ja sujuvasti kaikki tapahtui. (Oma hamppilääkäri kun joutui ottamaan muotit muutaman kerran, että onnistui.) Muuten tosi mukava käynti, mutta juniori oli oikein voimissaan ja kerkeäväinen.. Maaliskuussa Häjylle Flikalle laitetaan uudet raudat hampaisiin, sellaiset joissa on joka hampaassa kiinnitys (onko niille joku oma nimi?). Neiti ei ollut yhtään pahoillaan, ja hänen puheistaan kuulsi, että koululla on kilpailu, kenellä on eniten rautaa suussa..
Keskiviikkona oli ekaluokkalaisneidillä karsastuspolilla käynti. Tipat taas laitettiin silmiin ja sitä edelsi se normaali itkeskely ja "en mä halua uusia laseja"- kiukuttelu. Tippojen jälkeen käytiin kanttiinissa jäätelöllä, ja sen jälkeen odotettiin toista tuntia lääkärille pääsyä. Neiti sai uuden silmälasireseptin, ja lääkäri sivusilmällä seurattuaan juniorin touhuja tuumasi, että "hän on kovin aktiivinen". Juu, niinkuin ei tiedettäis. ;o)
Tänään oli sitten muilla koululaisilla Häjyä flikkaa lukuunottamatta hammaslääkäri. Kellään ei onneksi ollut reikiä, heiluvia hampaita kyllä. Huokaisen helpotuksesta, päästiin helpolla.
Kaiken juoksemisen ja eestaas ajelun lomassa valmistui raglanneule 7v tyttärelle. Suunnilleen samalla mallilla tein kuin isommankin puseron, jätin vain vartalo-osassa kavennukset pois ja neuloin suoraa pötköä. ;o)
Malli: raglanneule, oma sovellus
Koko noin 130cm
Lanka Saana
Langankulutus 456g (jäi 10g viidestä kerästä!)
Puikot 4,5 ja 5 pyöröt
Kauluksessa myös 6 pyöröt
Ohje itselle muistiin:
Vartalo-osassa 128s, pituus kainaloihin 36cm. Hihoissa 36s, lisäys 8krt joka 10.krs (=52s), pituus yhdistämiskohdassa 42cm. Kainaloissa 6s pois kaventaen. Yläosan korkeus noin 14cm, raglankavennuksia joka 2.krs edessä 16krt, takana 18krt.
Niin, ja tua kauhiannäköönen mustelooma tuas pikkuflikan leuas on tullu kun se on kaatunu koulus luistelutunnilla. Meillä ei harrasteta väkivaltaa..;oP
Keskeneräisenä on itselleni sukat, joista alunperin piti tulla Häjy Flikalle säärystimet. Flikka ei sitten tykännytkään valmiista neuleesta, ja minä ihastuin neuleessa lankaan, joka kerällä näyttää aivan karmealta. Sovittiin, että minä teen siitä sukat itselleni, ja säärystimet tehdään mustasta sukkalangasta.
Kevätpäiväntasaushuiviin en ajatellut lainkaan sortua, mutta kun näin jossain blogissa kolmannen vihjeen valmiina, niin ihastuin kovasti ja kiirellä piti lähteä hakemaan Villiinasta valkoista Kamenaa (oli muuten samanhintaista kuin Tapion kaupassa). Pitäisi nyt saada nuo vyyhdit muuttamaan muotoaan..

perjantai 23. tammikuuta 2009
Po-po-po-polkkaa po-polkkaa
Tämähän on kuin teletapeilla; uudestaan, uudestaan. Tosin nämä on toiset sukat. Neuloin keskimmäisellekin neidille (ekaluokkalaiselle) sukat Polkasta. En ole hänelle tänä talvena tehnyt yksiäkään sukkia, ja isommilta perityt tuntuu olevan joko liian pieniä tai liian isoja, ainakin sen kiukuttelun perusteella, millä niitä sukkia jalkaan kiskotaan. No, nyt on ihan ikiomat!
Perussukka, koko 33
Lanka Polkka
Langankulutus 83g
Silmukoita varressa 48, jalkuimessa 44
Puikot 3 ja 3,5
(Toisen sukan varressa on 2g muualta napattu, näin ei tarvinnut keriä lankaa väliltä pois ja tuli melkein samanlaiset sukat.)
Lankaa jäi vielä melkein 100g, krääh. Ostin varalta 2 kerää, jos en jaksaisi sukkia vääntää ja innostuisin neulomaan puseroa.. mutta en kyllä tykkää langasta niin paljoa, että viitsisin sitä isompana neuleena katsella. Loppulangan taidan säästää Lankahamstereihin, jos silloin neuloisin vaikka vaakatilkkuja, jos ei inspiraatio muuhun riitä..
Seija-Siskolla oli blogissaan neulontanurkkauksensa esittely, kun olivat kuulemma Oulun neulojien tapaamisessa puhuneet, että missä kukin neuloo.. No, minä en tapaamisessa ollut (Mies korjasi autoa. Miten niin taas? ;oO), mutta kuvasin silti oman neulontapaikkani. ;o)
Mun valtakuntaa on tuo 2-istuttava sohva, jossa mahtuu lököttelemään. Vieressä halvalla ostamani ruma lamppu, antaa kyllä hyvän valon, mutta lentää kaaressa kaatopaikalle heti kun löydän tilalle kauniimman ja matalamman. Lipasto on se varsinainen "työpiste", jota mies multa kadehtii.. Isot alalaatikot on täynnä puikkoja, koukkuja, neulontatarvikkeita,puuvärejä, vanhoja öljyvärejä yms ihanaa. Ennen säilytin niissä käsityölehtiä, mutta heivasin lehdet apukeittiön kaappiin (josta on kyllä aika tylsä käydä ohjeita selailemassa, mutta puikot on paremmassa turvassa noissa laatikoissa..)
Lipasto ei yleensä ole noin siisti kuin kuvassa, mutta innostuin tässä viikolla korjaamaan kirjat ja lehdet omille paikoilleen, mapitin tulostetut ohjeet, kannoin jämäkerät makuuhuoneeseen jne. Ja lipaston päältä soitin on vielä joulua paossa (kuusi oli tässä nurkassa nääs).
Viime keväänä ottamani kuva on lähempänä totuutta. ;o)

tiistai 20. tammikuuta 2009
Meemejä
Sain Rasalta ja Sannalta haasteen kertoa jotain itsestäni. Muutama päivä piti miettiä, mitä oikein kehtaan paljastaa (etten loukkaisi ketään)..
1. Link to the person who tagged you.
2. Post the rules on your blog.
3. Write six random things about yourself.
4. Tag six people at the end of you post and link to them.
5. Let each person know they´ve been tagged and leave a comment on their blog.
6. Let the tagger know when your entry is up.
1. Olen melko hiljainen ja ujo, jään mieluummin taka-alalle kuin olen suunapäänä äänessä, vaivaudun jos huomio kohdistuu minuun. Olen sentään jo oppinut hyväksymään oman ujouteni luonteenpiirtenä, se ei siis ole sairautta niinkuin amerikkalaiset väittää. ;oP
2. En ole ikinä ollut kovin lapsirakas, ja nuorempana kuvittelin etten edes halua lapsia. Suunnittelin hankkivani lapsia vasta aikuisena, kolmikymppisenä jos lainkaan, ja niinhän siinä kävi..) -97 kun mammalle (äidinäiti) kerrottiin mun ekasta raskaudesta, niin mamma tavalliseen häpeämättömään tyyliinsä kysyi, että oliko se vahinko (no ei). ;oD
Omat lapset on tietenkin ihanin ja rakkain asia maailmassa, mutta en edelleenkään pidä muiden lapsista, ainakaan kaikista.
3. Vähän edellistä asiaa hyvittääkseni kävin munasolun luovutuksessa -02/-03 ja olen näin auttanut kahta perhettä hankkimaan ainakin yhden lapsen.
4. Tykkään puutarhanhoidosta. Tykkään lapioida multaa, kaivaa käsin, möyriä mullassa kynnenaluset mustina ja vaatteet savessa, istuttaa ja siirtää kasveja, asetella kiviä reunukseksi. Meillä ei ole hyötypuutarhaa, koska se on tylsää, hyi. Kesäisin teen joka päivä kierroksen ympäri puutarhaa ja ihastelen kukkia, nypin ohimennen rikkaruohoja ja nuuskuttelen tuoksuja.
6. Murteeni on porilaista pohojalaasittain. Muutaman kerran olen suustani lipsauttanut oululaisen sanan NÄÄ, ja pelästyksestä läimäyttänyt käden suulleni ja rukoillut "ei enää koskaan, eihän". Oulussa olen asunut vuodesta -92, mutta oululaiseksi en edelleenkään aio.
Äiti-puffa vielä Maikkilin lisäksi "uskalsi" lähestyä halaushaasteella, vaikka olin jo aiemmin tunnustanut olevani halauskammoinen, intoudun nyt laittamaan haasteen suloisimman kuvan tähän (kun kerta osasin sen kopioida..) ja pistän ihan ranttaliksi ja halaan ja rutistan jokaista, joka tänne blogiin lähiaikoina kurkkaa.
En jatka kumpaakaan juttua, meni jo niin kauan tässä istuessa. Saa napata mukaansa joka tykkää. Minä lähden nyt lisäämään saunaan puita, mies makaa sohvalla ja kuorii lapsille appelsiineja. ;o)

sunnuntai 18. tammikuuta 2009
Polkkasukat
Viikonlopun pikaneulomuksena valmistui esikoisneidille sukat. Toiveena oli tavisperussukat, ja sellaiset neiti myös sai. ;o)
Sukat, koko 37/38
Lanka Novitan Polkka
Langankulutus 97g
Puikot 3 ja 3,5
Silmukoita 48
Paksulle sukkalangalle mä käytän Moda 6/2004- lehden taulukon silmukkamääriä, ettei tarvitse arpoa joka kerta...mulla kun ei tahdo muistilaput säilyä. Opin muuten lehdestä taas uuden asian, eli sukan jalkaosan pituus lasketaan siten, että kengän koko jaetaan kolmella ja kerrotaan kahdella. Kokeilin päinvastoin: tytön sukan pituus on tasan 25cm, se jaettuna kahdella on 12,5 ja se kerrottuna kolmella on 37,5.
Juurihan uutisissa muutama päivä sitten kerrottiin, että naiset mielellään ostavat vaatteita, joissa on heidän oikeaa kokoaan pienempi numero. Ja meidän neiti väitti jalkansa kooksi 36, tulipa sitten todistettua tuokin uutinen todeksi. ;o)

lauantai 17. tammikuuta 2009
Sinikirjavat sukat
Vuoden 2009 sukkasato avattu!
Vielä eilen en antanut lattialla lymyävien villakoirien häiritä, hyppelin keittiöön asti levinneiden lelujen yli (tai potkaisin sivummalle), ja keskityin neulomiseen. Sain valmiiksi sukat, jotka toiveikkaana suunnittelin säästäväni ensi joulun pukinpussiin. Satuin kuitenkin muistamaan, että miehellä on loppukuusta synttärit, joten taidan lahjoa häntä uusilla sukilla. Miesraukalla ei olekaan ennestään kuin 7veikasta neulottuja sukkia, niin kerrankin vähän hienommat sukat hällekin. ;o) Ensi vuoden 50-vuotislahjaksi miehellä onkin toiveena tikkuripaita, nyt pääsen vielä helpolla..
Perussukat, koko 42/43.
Lanka Flotte Socke Jacquard
Langankulutus 114g
Puikot 2,5 ja 2 3/4
Silmukoita 60
Varsi 25cm (90krs)
Lankaa jäi vielä ikävät 30g.
Tilasin marraskuussa Ketunpäästä paketin _paksuja_ sukkalankoja, ja kuvittelin saavani jotain 7veikan tapaista, oikeasti paksua lankaa. No, vyötteessä näyttää kyllä olevan puikkosuositus 3-4, mutta mä neulon niin löysällä käsialalla, että jouduin neulomaan reilusti ohuemmilla puikoilla, eli ei niin kauhean paksua ollut..
Nämä oli ensimmäiset sukat, joissa en yrittänyt saada kuvioita kohdakkain ja ihan siitä syystä, että ensimmäisen sukan varteen osui kolme solmua ja raidat meni heti sekaisin.. Mutta ihan hauskannäköiset sukat tuli (ehkä vähän turhan kirjavat).
Ja jos ketään kiinnostaa (luultavasti ei), niin tänään sitten siivottiin. Mies meni töihin, ja oli poissa jaloista, niin sain lapset siivoamaan omat huoneensa (pleikkarilla hyvä kiristää..) ja itse siivosin huushollin muuten, vaihdoin lakanat ja pesin keittiön kaapit. Syötykin on ja seuraava ruoka muhimassa leivinuunissa. Nyt voin hyvällä omallatunnolla (toivottavasti) istua illan sohvassa neulomassa tyttärelle sukkia. Tarkoitus oli aloittaa keskimmäiselle tyttärelle raglanneule, mutta esikoisen toive saada paksut sukat kiilasi edelle.
Koululaiset on kaksi kertaa (!) tällä viikolla jääneet tienposkeen odottamaan uutta linjuria, kun koululinjuri on hajonnut kesken matkan. Perjantaina sitten kun heidän piti jo olla melkein kotona, soittivat koululta, että linjuri ei ole vielä edes tullut. Siellä seisoskelivat pysäkillä 20 asteen pakkasessa, ja esikoisella kuulemma varpaat ihan jäässä..

perjantai 16. tammikuuta 2009
Ostoksilla
Puoli kiloa lankaa ja yhtä kirjaa rikkaampana jälleen.
Kävin eilen kahden nuorimmaisen kanssa Kärkkäisellä hakemassa vaaleanpunaista Saana-lankaa, koska lupasin neuloa ekaluokkalaisellekin tyttärelle uuden villapuseron. Sattumoisin löysin alekirjojen päältä yhden Kauneimmat neulemallit- kirjan (en osaa sanoa, oliko kirjoja siellä enempää vai nappasinko viimeisen, sen verran kiireellä taas kuljettiin), jolla oli hintaa vain 12,50e. Jee, eipäs enää harmita etten keskiviikkona päässyt Suomalaisen kanta-asiakasiltaan käymään. Siellä kirja olisi ollut 15e, ja olisin lisäksi joutunut keksimään neljä muuta kirjaa saadakseni luvatut alennukset (viisi neljän hinnalla).
Suomalaisen aleen havittelen kyllä vielä meneväni. Täytyisi hankkia täydennystä lahjajemmaan, mutta ehkä sitten tilipäivänä vasta..

torstai 15. tammikuuta 2009
Haaste
Ettei ihan haamuiluksi mene taas meikäläisellä, niin tunnustan, että lisäilin tuonne edelliseen kirjoitukseen hieman tarkemmin noita lankamääriä. Kaikkia en edelleenkään viitsi yksityiskohtaisesti kirjata ylös, mutta suurimmat satsit. (Jos SNYnkin olisi hieman helpompi suunnitella kevään lahjuksia.. ;oDD ).
Maikkili oli laittanut mulle "halaushaasteen". Kiitos kovasti, ilahdutit minua ja halaan takaisin. ;oD
Mutta jos et ihan kauheasti loukkaannu, niin en jaksa jatkaa haastetta. Mutta annan halauksen silti jokaiselle, joka kirjoitti jotain tuonne 8. päivän kirjoitukseen. Mutta muuten en oikeassa elämässäkään tapaa hirveästi halailla, niin eihän mun tartte nytkään..
Kukkuu..
Tätä pikkuriiviötä voisin kyllä pusutella loputtomiin. ;o) Ja poikakin on oppinut pussailemaan, aina välillä nappasee tutin pois suusta ja moiskauttaa äitiä poskelle!

keskiviikko 14. tammikuuta 2009
Tilastoja jälleen
Sen verran voin vihjaista keskeneräisestä työstä, että sukkiin sorruin jälleen. Nelikakkosia niistä suunnittelen, ihan siksi että meillä on tässä lähisuvussa melkein kaikilla sen kokoinen jalka (no, mun isällä on muistaakseni 44 ja velipuoliskolla luultavasti 46, hänen kenkänsä kun näyttävät lähinnä suksilta, enkä ole kehdannut kengänpohjasta numeroa kurkata..) ja ajattelin kerrankin aloittavani joululahjojen teon ajoissa. ;oDD
Mutta sain siis useamman päivän salavihkaisena työrupeamana laskettua lankani. Salaa se piti tehdä lähinnä siksi, että juniorikin tykkää lankakeristä, varsinkin niiden sotkemisesta ja vyötteiden repimisestä!
Lankaa mulla on yhteensä 10 910g! ;o))) Eli samoissa lankakiloissa pysyn vuodesta toiseen (niitä omia kiloja en edes mainitse). On vaan tuntunut, että varastoja kertyy yli omankin sietokyvyn, mutta olen aikaisemmin tainnut jemmata lankoja useampaan eri kaappiin ja piiloon, nyt ne on (melkein) kaikki esillä makuuhuoneessa. Tosin hyvin esillä ovatkin, käskin nimittäin viime viikolla miehen tuoda mulle sairaalaan farkut, jotka olin heittänyt lankalaatikoiden (sellaiset läpinäkyvät orthexin boxit) päälle. Mies kysyy huuli pyöreenä, että mitkä lankalaatikot!! Hahaa, joskus esillä onkin piilossa. ;o)
En jaksa luetteloida kaikkia lankoja erikseen, mutta suurimmat määrät tietenkin:
- kirkkaanpunaista woolia 1050g ja muita värejä woolia 417g yhteensä
- novitan harmaata alpakkaa melkein kaksi kiloa
- harmaanvihreää tennesseetä kilo
- 7 veljestä, polkkaa ja jättiraitaa 640g yhteensä
- Nallea 400g
- Marks&Kattens TopWoolia 450g
- Kamenaa 400g
- Sublimes baby cashmere merino silk 300g
- Dropsin Alpakkaa 200g
- Kitten mohairia 200g
- erimerkkisiä, lähinnä ohuita sukkalankoja kolmisen kiloa (mutku ne vaa on nii ihanii!)
- lisäksi pienempiä määriä kaikkea mahdollista. ;o)
Haaveena olisi tänä vuonna neuloa itselle puseroksi nuo woolit ja tennesseet, ja lapsille myös jotain puserontapaisia, niin että saisi kerralla isompia lankamääriä kulutettua yhteen työhön, eikä aina vain yhtä kerää kerrallaan lapasiin tai muihin pieniin juttuihin..
Ja loppuun vielä kiitos ja kumarrus "neiti vilukissan" puseroa kehuneille! Tytär itsekin tykkää puserosta kovasti, ja neuloinkin sen hänen toiveidensa mukaisesti _perus_neuleeksi, mitkään palmikot tms ei kelvannut vaikka yritinkin tyrkyttää.. ;o)

maanantai 12. tammikuuta 2009
Vuoden ensimmäinen neule
Vanhin tytär, neiti vilukissa sai uuden villapuseron, jota on odottanut lokakuusta saakka. Sukkasadot, lapaskuut ja joululahjaneulomukset ajoi tyttären harmiksi hänen puseronsa edelle, mutta kun nyt vihdoin ryhdyin työhön, neule valmistui melkein viikossa.
Malli: Raglanneule, oma sävellys
Koko: 150cm
Lanka: Novitan Saana
Langankulutus: 513g
Puikot: 4,5 ja 5
Muuta: Kaulus sivusta auki, 4 nappia. (Sopivia nappeja ei tietenkään tähän hätään löytynyt, lapset on tuhonnut mun nappivarastoja askartelussa ja leikeissä. Kuvassa kaulus kiinnitetty hakaneuloilla, joilla en pistellyt tytärtä vaikka vähän mieli teki.. ;oD .)
Tässä kaulus auki. Tyttären kanssa tykättiin siitä enemmän näin. ;o)
Loppuun laitan summittaisen "ohjeen", josta saattaa olla jollekin apuakin.. (Minua aina ärsyttää, kun kierrän netissä etsien jotain neulontavihjettä, -ohjetta tai -neuvoa, niin yleensä ainoa varmasti mainíttu asia on kulutetut grammat. ;oP .)
Vartalo-osassa 132s (muutama kavennus sivuilla vyötäröä kohti, samoin levennykset vyötärön jälkeen). Hihojen resorissa 36s, sileän alusta saakka levennykset joka 10. krs yht 9krt (=54s). Yhdistämisen jälkeen raglankavennus joka 2.krs. Päättelin edestä muutaman kerran silmukoita, ja jatkoin muuten kavennuksia. Kaikki siis neulottu pyörönä.
Kauluksen neuloin erikseen (80s) 10krs puikoilla 4,5 ja 5 ja 6.

perjantai 9. tammikuuta 2009
Anna hyvän kiertää ynnä muuta
Ensiksi tahdon kiittää kaikkia kommentoineita myötätunnosta ja lohduttavista sanoista! Niisk!
Vielä en osaa mielessäni asiaa käsitellä. Päässä pyörii lähinnä mielikuvia verestä, sairaalasängystä ja tyhjästä monitorikuvasta.. ja välillä iskee suurempi suru menetyksestä.
Sitten käsityöasiaa..
Kesällä osallistuin Marikan blogissa PIFfiin eli Anna hyvän kiertää- juttuun. (Marikalta vielä odottelen lahjusta, mutta ei mitään kiirettä jos satut tämän lukemaan.. tiedän, että sulla on pikkuisen kiiruumpaa elämä kuin mulla, heh.) Minun blogissani Äiti-puffa ilmoittautui halukkaaksi jatkamaan "ketjua".
Äiti-puffalle kirjoin tälläisen perinteisellä rekipeittokuviolla koristellun neulatyynyn (noin 12*12cm). (Käy myös pikku-puffalle nukentyynyksi ;oDD .)
Paketissa lähti tietysti myös itsetehtyä saippuaa.. ;oD
Kevään SNY-kierrokselle lähdin mukaan vaikkei edellisestäkään kerrasta ole pitkää aikaa. Mukava kuitenkin olla mukana jännittämässä ja toivottavasti ilahduttamassa toista. Paketteja olen suunnitellut ja samalla nettiputiikkeja kierrellyt sillä silmällä. Myös paikalliset lankakaupat täytyy käydä läpi.
Oma SNYni on jo täällä pari kertaa kommentoinut, vilkutuksia vaan sinne jonnekin päin Suomea. ;oD

torstai 8. tammikuuta 2009
Keskenmeno
Ei neulontajuttuja tällä kertaa ihan vaan (surullista) omaa napaa.
Mikähän naisen- tai äidinvaisto mahtoi varoittaa koko ajan, että tämä raskaus ei pääty onnellisissa merkeissä? Eilen 7. päivä tapahtui se, minkä olin jotenkin osannut aavistaa tapahtuvan.
Aamusta saakka vuosin kirkasta verta. Puolen päivän maissa soitin terkkarille ja kyselin neuvoa. Terkkari lohdutteli, että vuoto on yleistä eikä kannata hätääntyä. Mutta iltaa kohti kuukautiskipua muistuttava jyyste tuntui vatsassa koko ajan voimakkaampana. Kovasti yritin illalla maata sohvalla, rauhoittua ja olla kuin en olisikaan.. Kymmenen maissa nousin lähteäkseni nukkumaan, ja vuoto olikin yhtäkkiä niin valtavan pulppuavaa (ja paikat sotkevaa..), että päätettiin heti lähteä Oysin päivystykseen. Siellä röyhkeästi etuilin ilmoittautujien odotusjonon ;o) , ja pääsin aika pian hoitoon. Lääkäri tutki puolen yön maissa, ja kohtu oli silloin jo melkein tyhjä. Jäin yöksi "tarkkailuun" ja onnistuin jopa nukkumaan pätkiä. Mulla on niin hyvät unenlahjat, että onnistuu tuollaisessakin tilanteessa, tosin välillä heräsin käytäviltä kuuluviin ääniin, humalaisen örinään, lapsen itkuun yms. Aamulla minut ohjattiin naistentautien polille "lopputarkastukseen". Odotin nelisen tuntia ennen kuin pääsin lääkärille, ei onneksi tarvinnut tehdä kaavintaa vaan sain vain lääkkeet kohdun tyhjennystä/puhdistumista varten ja luvan lähteä kotiin.
Tänään olisi tullut 12 viikkoa täyteen.
Vaikka tuntuu surulliselta ja ikävältä, ehkä minun piti tämäkin kokea. Jotenkin alussa mietinkin, että olen ahnehtimassa liikaa.. onhan mulla jo kolme tyttöä ja kolme poikaa, kaikki terveitä ja ihania. Mutta en silti vielä vanno, ettei sitä (seuraavaa) viimeistä meille vielä yritettäisi. Täytyy katsoa ja miettiä. ;o)

sunnuntai 4. tammikuuta 2009
Lapset
Laitan muutaman kuvan lasten joululoman vietosta, koska valmistuneita käsitöitä ei ole esiteltäväksi. Olen onneksi vihdoin saanut puikoille uuden käsityön, mikä tuntuu suorastaan helpottavalta! Yhden mallitilkunkin tein, mutta enempää en viitsinyt ja loin silmukat tottuneesti mututuntumalla.. nyt sitten jännitän, osuuko silmukkamäärä kohdalleen, tuleeko kinu vai telttamainen tekele..
Mutta tässä kuvia lapsista.
Jokavuotinen lasten ikuistaminen joulukuusen (joka sattui tänä vuonna olemaan ihan nätti ja sopusuhtainen.. kannatti marmattaa viime vuonna!) edessä on aina yhtä haastavaa. Miten niin mahdotonta pysyä paikoillaan pari minuuttia? ;o)
Mies on jäädyttänyt omaan pihaan luistelukentän. Näin meidän ei tarvitse kuskata lapsia esim. 20km:n päähän koulun kentälle luistelemaan. Kenttä on ollut jo pidempään käytössä. Tässä letku on vähän jäässä ja vettä tulee liruttamalla, siksi juniorikin saa kokeilla jäädyttämistä.
Luistimien teroitusta.
Vasta osa porukasta paikalla. ;o)
Juniorin salainen harrastus isompien ollessa koulussa; kokeilla mihin imukuppihammasharjat tarttuu.. peiliin ainakin mukavasti.

perjantai 2. tammikuuta 2009
2008 käsityöt
Teen tähän listan vuonna 2008 valmistuneista käsitöistä.
Voin sitten poistaa listan tuolta sivupalkista ja laittaa uuden kohdan eli "Vuonna 2009 valmistuneet".. ;o)
1. Vauvan asustesetti (kypärämyssy, tarinasukat ja -lapaset), Dropsin alpakka 82g.
2. Kärjestä aloitetut sukat (38), Flotte socke 85g
3. Huovutettu myssy, (vihreä) Fritidsgarn 69g
4. Huovutettu kettinkikaulahuivi, (vihreä) Fritidsgarn 220g
5. Jussipipo (miehelle), Smart 64g
6. Featherweight Fantasy, Sandnesin Alpakka 150g. Huivivaihto.
7. Slippery Socks (42), Lana Grossa 88g
8. Huovutettu myssy, (tummansin.) Fritidsgarn 74g
9. Huovutettu myssy (omaan päähän), (punainen) Fritidsgarn 88g
10-11. 2 röyhelöhuivia, Gjestal Spinnerin Cortina 268g. Toinen lahjaksi.
12. Lapsen kauluri, Wool ja Vuorelman veto 77g
13. Dominosukat (42), Lana Grossa 90g
14. Lapsen verkkoponcho, Pellava Cottonella 122g
15-17. 3 lapsen verkkoponchoa, Novitan Ibiza 247g. Lahjaksi.
18. Pinwheel Sweater (9-10-vuotiaalle), 7 veljestä 400g
19. Virkattu (isoäidinneliö) pusero (120cm), Wool ja Maija 295g
20-21. 2 vauvan kypärämyssyä, Wool 51g. Hyväntekeväisyyteen.
22. Roseehuivi, mohairsekoite 54g
23. Vihreät nukkalapaset, 100% villa 79g
24-25. Kahdet helmirannekkeet, Lanett 46g
26. Huovutetut nukkalapaset, Ruskovillan silkkivilla ja sukkalangan loppuja 82g
27. Raitapipo (1-2-vuotiaan), Wool, Veto ja Maija 38g
28. Turkoosit perussukat (30), Flotte socke 44g. Joulupataan.
29. Punainen pitsineule (xl), Tennessee 636g
30-31. Rinsessapipo ja -lapaset, SävyWool 89g
32. Shetland Triangle, Wetterhoffin Sivilla (väri...) 105g. Lahjaksi.
33-37. 5 paria lapasia (150cm, naisen ja miehen kokoa), paksu Pirkkalanka 360g. Hyväntekeväisyyteen.
38-40. 3 paria lasten lapasia (4-vuotiaan ja 2*7-vuotiaan), Jättiraita 141g
41-42. 2 paria aikuisen lapasia. Ruskovillan silkkivilla 154g. Epäonnistunut värjäyskokeilu ;o) Hyväntekeväisyyteen.
43. Juniorin (1,5v) kaarrokeneule, Tekstiiliteollisuuden Wilma 210g
44. Juniorin pitkävartiset sukat (21/22), Wilma 44g
45. Jussipaita (130/140cm), 7 veljestä 412g
46. Vauvan tossut, Socken wolle 23g. OYSiin.
47. Pojan perussukat (33/34), Step 56g
48. Tarinasukat (26/27), Sisu 44g
49. Firestarter- sukat (42), Wolle Hartmuth 81g
50. Vauvan tarinasukat, Wool ym, 37g. OYSiin.
51. Featherweight Fantasy (Candle light), Sandnesin Alpakka 160g. SNYsyksy08- lahja.
52. Firestarter- sukat (42), Shepherd Sock 90g
53. Kärjestäaloitetut pitkävartiset sukat (37/38), vihreä Opal 91g
54. Kärjestäaloitetut perussukat (42), Step 96g. Lahjaksi.
55. Kaksipuoleiset ontelolapaset (naisen), Wetterhoffin Sofia 132g
56-57. Lapaset ja kämmekkäät (naisen/ 150cm), Noro Kureyon 105g
58. Ruskeat pörrölapaset (150cm), Sirdarin Foxy ja 100% villalanka 124g
59-60. 2 pörrölapaset (7v ja 4v), TangoStar+Wool ja 7veikka 125g. Toiset lahjaksi.
61-62. 2 pörrölapaset (5v ja 3v), Filati Lusso+ Veto/TopWool 120g. Toiset lahjaksi.
63-67. 5 Orapihlaja- liinaa. Novitan virkkauslanka 81g. 4 lahjaksi, 1 vielä pingottamatta ;o) .
Kokonaislangankulutus 6229g.
Viime vuoden kulutus oli yllättävästi lähes sama eli 6255g!
- Satumaa- rekipeitto
2008 kuluessa osallistuin blogistaniassa mm keväällä Lankahamstereihin ja Kaverille kaulahuivi- huivivaihtoon. Syksyllä osallistuin jo toistamiseen SNY-kierrokselle (edellinen kerta oli syksyllä -07) ja olin kaksi kuukautta mukana keräämässä Sukkasatoa ja sen jälkeen tehtailin Lapaskuun lapasia muiden mukana Tumpputuvassa.
Saippuanteko oli uuden kokeilua, ja minulle kävi niin kuin Kansalaisopiston mukava opettaja Marjut lupailikin, saippuanteko vei mennessään. ;o)) Voisin vaikka heti keitellä uudet seokset, jollei apukeittiön kaapeissa olisi sellaisia saippuavarastoja, että niillä pärjätään pitkälle kevääseen (ainakin tuonne huhtikuun saippuakurssille saakka)..
Tunnen saaneeni neuleblogien kautta uusia, mukavia ystäviä , mikä on tosi ihanaa, koska oma elämä on aika hiljaista neljän seinän sisällä nyhräämistä. Tykkään lueskella blogeista juttuja valmistuneista käsitöistä ja muustakin elämästä, lapsista ja eläimistä, tykkään myös kirjoitella kommentteja toisten blogeihin.. Nykyään kyllä juniori häiriköi parhaansa mukaan mun bloggailua. Vaikka kuinka salavihkaa yritän koneen avata ja lueskella, pian on vaalea pehko heilumassa näytön edessä ja pienet sormet näpläämässä näppäimistöä..

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)