Olen saanut näitä haasteita jo pari aiemminkin. Yritin vähän kaivella vanhoja, mutta en enää löytänyt niitä kommenteista, tai sitten en jaksanut kahlata tarpeeksi taaksepäin. Olen näihin aiempiin kertakaikkisesti unohtanut vastata, aina joskus muistin kätköistä livahtaa ajatus, että ai niin! Jokatapauksessa poden huonoa omaatuntoa, etten saa vastattua, mutta koska olen muutenkin laiska ajattelemaan, päätin nytkin sitten olla röyhkeä ja jättää haasteen jatkamatta. Olen pahoillani, mutten kerta kaikkiaan kehtaa tehdä paljastuksia. ;oD Kiitokset kuitenkin haastajille!
(Ai niin, ja blogillani ON yli 200 lukijaa, jos lasketaan yhteensä nuo blogilistan, bloggerin ja bloglovin'n lukijat.) ;o))
Nämä neuloin vähän samalla tyylillä kuin edelliset, että katsotaan minkä kokoiset tulee ja kenelle ne sopivat.
TALITINTIT
Eli Titbirds by Natalia Moreva
Lanka Gjestal Maija (sininen ja sinappi), teetee Pallas (musta). Valkoinen lanka on jotain muinaisjäännettä äitini lahjoittamasta lanka-aarteesta. Yksi jämäkerä tuli käytettyä loppuun ja toista hyväkästä aloitettua, mistä syystä olen jo lapasten aloittamisesta lähtien tuntenut itseni niiiin paljon paremmaksi ihmiseksi.
Langankulutus 69g
Puikot 2,5
Koko tuommoinen 10-veen käteen sopiva
Resoriosuutta on 2o2n ja suurin osa tuosta sinivalkoisesta kuvioneuleesta (eli pikkukukkiin saakka).