Vadelmien kypsymisaikana en vielä herännyt syksyyn, joten ne saivat rauhassa tippua maahan.
Punaherukkapuskat ollaan tyhjennetty (minä, HäjyFlikka ja EskarilaisRinsessa) ja tulikin kunnon sato, mistä saadaan luultavasti kiittää reilua syyslannoitusta. Marjat oli niin suurikokoisiakin, että suurimman osan perkasin ihan marjoina pakkaseen ja vain pari ämpärillistä maltoin keittää mehuiksi. Marjat tulee varmaan talven mittaan syötyä jäätelön kanssa tai rahkajälkiruoassa. Meillä kyllä lapset tykkäävät syödä jäisiä marjoja sellaisenaankin!
Mustaherukoita keräsin puoli ämpärillistä raakoina ja toiveikkaana keitin niistä hyytelöä. Se vaan ei hyytynyt. Joten saatiin mehua. Kokeilen keittää vielä toisen satsin hillosokerin kanssa, kunhan tuo tylsä sade hellittää sen verran, että puskiin viitsii mennä.
Karviaisista keitin kokeeksi hilloa ja nektariinia, toivottavasti tulevat syötyä..
Isäntä halusi poimia mustikoita, mutta niitä ei kuulemma ole täällä(kään) päin paljoa, joten lähti sitten ukkoporukalla Posiolle saakka marjaan. Piti tehdä oikein kaksi reissua. Ensin viiden (!) päivän reissu, jonka tuloksena oli 2 ämpärillistä mustikoita (ja mättäitä). Sitten uusi ja parempi parin päivän reissun, jolta saaliina 4 ämpärillistä. Ensi talvena sitten juodaan mustikkamehua, ja syödään mustikkakiisseliä ja mustikkapiirakkaa..
Puolukkaan isäntä aikoo myös lähteä samalla ukkoporukalla, huoh. Toivottavasti tällä kertaa jättävät sen ryyppäämisen ja hauskanpidon vähemmälle, että yksi reissu riittäisi..
Marjasadosta voidaankin siirtyä keräämään sukkasatoa!
Siihen valmistauduin tilaamalla Tapion kaupasta pari alepussia sukkalankoja. Tarkoituksena oli kyllä käyttää pois vanhoja lankavarastoja, mutta kun sai halavalla ja silleen..
Lilja ei vielä syö marjoja, nyrkki maistuu nannalta.
Ja mulla näköjään maalitahrainen pusero.. ;oP