Pitkä aika on vierähtänyt siitä, kun viimeksi olen tänne mitään kirjoitellut, tänään tasan viisi kuukautta.
Neuleinspiraatio on ollut totaalisesti hukassa. Keväällä innostui lukemaan, ja suorastaan ahmin kirjan toisensa jälkeen, enkä millään olisi malttanut keskeyttää edes kahden "tilaustyön" tekemisen ajaksi.
Lopputalvestahan neuloin omille lapsukaisilleni Aili -lapasia Nepal -langasta. Yksi tyttöjen kavereista näki valmiin lapaskasan lipastoni päällä, ja toivoi samanlaisia itselleen. Nepalit oli silloin jo käytetty loppuun, joten nurkista löytynyt 7veikka sai kelvata. Silmukkamääriä sun muita en tietenkään enää muista, mutta aika pieneen kätöseen nuo menivät. ;o) Värit on pinkki ja luonnonvalkoinen.
Toiseksi isoimman tyttäreni kaverilla on synttärit joskus kesäheinäkuun vaihteessa ja hän toivoi lahjaksi villasukkia.
Neuloin hänelle viime kesänäkin sukat, ja ne ovat kuulemma jo puhkikuluneet. Nyt oli sitten uudet toiveena. Väritoivetta yritettiin kysellä, mutta saaja kuulemma luotti minun hyvään värimakuuni.. ;oP
Näissä koko on ~40, silmukoita muistaakseni 64, ja lankana Nalle (vihreä) ja Maija (sininen).
Itselleni neuloin, pitkään ja hartaasti perussukkia. Lankana Strompegarnin Jacquard magic sukkalankaa, jota neuloin kakkosen puikoilla kuten yleensäkin. Sukat on kokoa 42.
Toiset sukat on tekeillä samasta langasta. Niidenkin valmistuminen näyttää keestääväään.
Inspis on tosiaan edelleen hieman hakusessa, mutta neulomisaikaa vähentää myöskin elokuun lopulla alkaneet opinnot. Täytyy kyllä myöntää, että läksyjä ei oikeastaan ole ollut, mutta kun on päivät poissa kotoa, illalla ei normaalien kotitöiden ja koiran lenkittämisen jälkeen enää paljon muuhun jää.
Tai ainakin vuosia jatkuneen kotiäitiyden jälkeen uusi elämä vaatii hieman totuttelua.
Mutta kyllä tämä tästä. ;o)