Sivut

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Pelkkää saippuaa

Meidän perhe on nykyään vannoutunut kotitekoisten saippuoiden käyttäjä.

Niin saunassa kuin vessassakin on aina tarjolla montaa erilaista saippuaa, joista jokainen on löytänyt mieluisimpansa. Atoopikko vannoo suolasaippuan nimeen (ei kuulemma koskaan aio muuta käyttääkään kuin äidin tekemää!), HäjyFlikka tykkää puolukkasaippuasta jne. Ks. täältä.

Viime vuonna pikku LiljanTiitiäinen vei kaiken ajan niin totaalisesti, etten ehtinyt saippuaa tehdä ollenkaan, mutta vielä parisen vuotta sitten apukeittiön kaapinpäälliset notkui saippualaatikoista. Niin vain on kohta kaikki saippuat käytetty (osa tietysti laitettu lahjoiksi), ja uusia jo kaivattiin.

Viime viikonloppuna sitten innostuin keittämään saippuoita. Ehtivät vielä sopivasti kypsyä joulupaketteihinkin laitettavaksi.

HäjyFlikka halusi vierestä seurata keittelyäni, ja laitoin hänet sitten kirjoittamaan nimilappuja ja leikkaamaan maitopurkeista muotteja. ;o)


Ensimmäistä kertaa kokeilin Appelsiinsaippuaa, jonka ohjeen löysin Saara Kuhan kirjasta.

- kookosrasvaa 100g
- palmuöljyä 100g
- kaakaovoita 50g
- oliiviöljyä 250g
- jäähileistä appelsiinimehua 180g
- 69g lipeää

Laitoin lisäksi 10ml eteeristä appelsiinituoksuöljyä, mutta tuoksu on silti todella mieto. Itse saippua on minusta tosi kaunis ja kiiltävä. Ja lähti helposti muotista, mikä on plussaa.. Tätä aion tehdä lisää!


Yksi omista suosikeistani on edelleen Piparminttusaippua. Se on suht kova ja kestävä ja ihana tuoksu säilyy pitkään. Tekisi aina niin mieli maistaa.. ;o)

- 250g palmuöljyä
- 250g oliiviöljyä
- 150g piparminttuteetä (jääkylmänä)
- 65g lipeää
- 10ml piparminttutuoksuöljyä


Tein montaa erilaista saippuaa, mutta en tällä kertaa laita kuvia kaikista, ne kun on melko lailla samoja, mitä olen täällä ennenkin esitellyt.

Tarkoituksenani on kokeilla uusia reseptejä, mutta tarvitsen niihin muitakin rasvoja ja öljyjä, kuin nuo ruokakaupasta saatavat perusjutut. Tein jo tilauksen Pienestä Tuoksukaupasta (linkki sivupalkissa), mutta joulua ajatellen olen taas turhan myöhään liikkeellä!

Marmorisaippuoita:
Värit on ihan saippuaväreillä aikaansaatuja, punaisessa tuoksuna Palmaroosa ja sinisessä tällä kertaa Eukalyptus-menthol.




Jos sitten yrittäisi saada itsensä takaisin maan pinnalle ja keskittymään Lapaskuun aiheeseen. ;oD


10 kommenttia:

Eija kirjoitti...

Eipä täälläkään muuta käytetä kuin omia saippuoita. Tyttäretkin ovat niihi tykästyneet ja vievät niitä mennessään.. On nytkin niitä kypsymässä. Kivalta näyttää nuo saippuasi:)

Marika kirjoitti...

Voi vitsit kun näyttävät kivoilta !! Pitäisi opetella tekemään näitä(kin)

Kardemumma kirjoitti...

Tarviitko jotain tiettyjä rasioita muoteiksi. Voisin laittaa sivuun... Ihanilta näyttää. Tätä hommaa en ole vielä uskaltanut kokeilla, kun siihen kuitenkin jää koukkuun.

Pirjo-Riitta kirjoitti...

Kardemumma: jos oikeasti viitsit keräätä, niin kaikenlaiset keksirasiat tms käy, siis sellaiset ohuet muovirasiat. Mulla ei niitä viime aikoina ole paljon kertynytkään, kun en ole malttanut ostaa keksejä (kakarat on niin makureita, että askillinen menee alta aikayksikön).
Kokeile vaan, se on kivaa hommaa.. ;oDD

Pitsisukka kirjoitti...

Moikka!
Voi että onkin ihania nuo sun saippuasi. Olisi itsekin niin kiva kokeilla ja olisivatpa oivia lahjoja neulomusten lisäksi. Kerro ihmeessä vinkkejä, tiedän että kirjastosta varmaan löytyy tietoa mutta mistä ihmeestä löydät kaikki nuo tarveaineet? Olisit todella ihana jos viitsisit antaa muutaman neuvon, e-mail osoitteeni löytyy blogini sivupalkista tai sitten vaikka Ravelryn kautta, kiittelen sinua jo etukäteen.

Pirjo-Riitta kirjoitti...

Pitsisukka: yritän laittaa postia kunhan ehdin..;o)

Miia kirjoitti...

Ihania saippuoita. Osaisinkohan itsekin? Luen ahkerasti blogiasi. Saanko linkittää sen omaani?

Kardemumma kirjoitti...

Pistän kun kohdalle sattuu sopivat rasiat sivuun...

Sini kirjoitti...

Ihania saippuoita! Mä en oo vielä löytänyt semmosta ohjetta minkä mukaan uskaltaisin lähtee tekemään. Netissä on niin miljoona niin toisistaan poikkeavaa ohjetta että meen vaan ihan sekasin niitten kanssa. Mut tää ois kyllä ihana lahjaidea.

Pirjo-Riitta kirjoitti...

Kiitos Mia! Saa linkittää..;o)

Kardemumma; kiva!

Sini; juu, ja yleensähän sanotaan, että ohjetta pitää noudattaa eikä mittasuhteita saa muutella, koska lipeä ja rasvan määrät on tarkkaan laskettu, mutta sitten löytyy kuitenkin niitä versioita.. mutta kannattaakin aloittaa jostain ihan perusohjeesta, niin oppii keittelemään. Sit on kiva alkaa höystämään ja keksimään uusia lisukkeita. ;o)