Sivut

maanantai 1. maaliskuuta 2010

Hailuotolainen valmis

Tästä piti alunperin tulla kertomus uuden puseron tuomasta muodonmuutoksesta tossukasta komeaksi urhoksi, heh heh, mutta koska miehen outokumpu on kadonnut ankaran talven mukanaan tuomissa lumi- ja auraustöissä, saatte pelkän, tylsän raportin valmistuneesta villapuserosta.

Siinä se on, miehen syntymäpäivälahjaksi toivoma tikkuripaita.
Valmistui vajaassa kuukaudessa, mikä olikin minun tavoitteeni. Ihan aikataulussa ei kuitenkaan, sillä synttärit oli jo tammikuussa.. Mutta mies on ikionnellinen, kun on kuulemma aina tuollaista itselleen toivonut ja nyt vihdoin sen sai. ;o)



Neulomisapuna käytin mm TAITO6/2003- lehden ohjetta, jonka sain Luovon Puojista (ja jonka mukaan ilmeisesti myyntiin menevät puserotkin neulotaan) ja Kotiteollisuuslehti 1/1983- monistetta, jonka sain viime vuonna Kansalaisopiston kurssilta sekä Käspaikan sivuja.

Puseron koko L (silmukkaluku Taito-lehden M-koon mukaan)
Lanka 3-säikeinen lampaanvillalanka
Langankulutus 1085g
Puikot 2,5 sukkapuikot ja 60cm ja 80cm pyöröpuikko
Napit Nappikikasta
Muuta: Resori on pidempi kuin ohjeessa, ja sen olisi ehkä voinut tehdä kakkosen puikoilla
Vielä muuta: Voisin tehdä toisenkin. ;o))


19 kommenttia:

Anu / Ei kissa karvoistaan kirjoitti...

Onpa komea ja hyvin istuva pusero!

Marjut kirjoitti...

Onpa upea!

MariL kirjoitti...

Kertakaikkisen upea pusero! :)

Mette (Mettuska) kirjoitti...

Onpa muuten tosi hieno paita! Pisteet sulle!

Matleena kirjoitti...

Komea ja hyvin istuva pusero tosiaan! :) Hyvällä maulla on miehesi mallin valinnut!

Marika kirjoitti...

Upea paita ja huimaa vauhtia se sinulla valmistui ! Hieno juttu että miehesi osaa arvostaa !! :-)

Katri kirjoitti...

Tyylikäs pusero ja parasta kai että saaja on tyytyväinen tulokseen!

AnniKainen kirjoitti...

Wau, on komea!

-sanna- kirjoitti...

Upea! Siis se tikkuri...

Pirjo-Riitta kirjoitti...

Kiitoksia kehuista, komeahan tuo tosiaan on. Paita siis. ;oDD

Matleena kirjoitti...

No on se mieskin komea, vaikka päästä siis naamasta nyt ei ole tietoa! ;DD

Irina kirjoitti...

Upea pusero! Ja noin lyhyessä ajassa sen neuloit!Siinä on puikot "vilisseet".
Mukavaa ja lumista maaliskuun alkua!

Kristiina kirjoitti...

Kommeita on molemmat, pusero ja mies!

kerttu kirjoitti...

Komean näköinen mies sinulla;) Puserokin on hieno!

mariia kirjoitti...

Aattelin laittaa jotta "upea", mutta näköjään toiset ehtivät ensin. Tekis mieli tehdä tuollainen - vaikka omalle pojalle (40 v.). Siis: huippuhieno!

outi kirjoitti...

Tuli makee! Jääköhän ukkokullastasi mitään jäljelle, kun tätä aurattavaa tuntuu edelleen riittävän.. :)

catariina kirjoitti...

Aivan upea, olen katsellut sitä taitolehden ohjetta hiukan sillä silmällä, jos vaikka jollekin neulois ;-) Kiva tietää, että se sama ohje on luotolaisen langan kanssa, ja on siis "virallinen ja aito" perinne ohje.

Marleena kirjoitti...

Upea paita ja komea mies. :-D

MINNA kirjoitti...

Komia paita!