Sivut

tiistai 29. tammikuuta 2008

Jussipipo ja kolmas toista päivä

Siis ei kolmastoista päivä. Eikä edes kolmas päivä toista. Vaan kolmas helmikuuta. Näin oli kuulemma opettaja aikoinaan neuvonut. ;o)

Isäukko siis täyttää seitkytvee, ja saa lahjaksi pipon. Siltä varuulta jottei murtehesta tiäärettääs mistäpäin miäs on kotoosin, on ny sitte päähän laitettavaks täällaanen pohojalaaslakki.



Pipon kuvasin muutamaa numeroa pienemmässä päässä ;o).. mutta oli kiire saada pipo postilaatikkoon odottamaan postipoijan kyytiä.

Lankana pipossa on Smart, puikot 3 ja 3,5. Langankulutus 64g.
Novitan Syksyn 2005 lehden ohje sovitettu Smartille (120 silmukkaa, kavennukset "omasta päästä").


Maanatai-illan aikaansaannos onkin sitten tässä:




Muuten onkin ollut kiireinen viikko, maanantaina oli juniorilla neuvola ja eilen eskarilaisella silmäpolilla käynti. Sitten illalla ollaan ajeltu vielä hakemaan mies töistä, yksiautoisia kun ollaan. Ja tänne mettille ei kulje kuin koululinjuri kolmen maissa.

Juniori näytti neuvolassa kaikki hienot taitonsa.. ja neuvolatäti laittoikin korttiin loppukommentiksi "Komea mies". ;oDD

Karsastuspolilla tytölle piti laittaa silmätipat, koska hän sai uudet lasit (ne uusitaan vuoden välein). Se oli taas kauhea paikka! Mutta lyhyen itkeskelyn, kiukuttelun ja maanittelun jälkeen tipat saatiin kuitenkin laitettua. Eskarilainen oli minun sylissäni, ja potki jaloillaan niin paljon, että farkkujen polveen tuli reikä. Mutta neiti toipui äkkiä koettelemuksestaan ja kävi lähtiessä halaamassa hoitajaa. ;o) (Sitten päästinkin jäätelölle.)

Piti vielä kertoa yksi "lasten suusta"- juttu, jolle nauroin tosi makeasti viikonloppuna. Ekaluokkalainen poika ja eskarilaisneiti katsoivat TV:stä vähän aikaa jotain yleisurheilukisoja (?) ja pituushyppyä. Poika tyylilleen uskollisesti rehenteli, että hän olisi tosi hyvä tuossa, ja varmasti hyppäisi pitkälle. Neiti eskarilainen siihen, että "mä en voisi edes hypätä, kun mä olen nainen ja tissit heiluu".

1 kommentti:

Rasa kirjoitti...

Onpa tasaista käsialaa tuossa Jussipipossa...kadehtii... =)