Sivut

torstai 17. tammikuuta 2008

Kärjestä aloitetut sukat

Siis nämä sukat valmistui jo keskiviikkona, kun istuin oikein ajan kanssa sohvassa ja urakoin loppumetrit. (Sehän on jo ihan oikeutettuakin, jos on edellispäivänä suorittanut pakolliset imuroinnit ja pölyjen pyyhkimiset ja pessyt muutaman koneellisen pyykkiä!?) Tulipa samalla katsottua kaikki ykkösen aamupäivän (ja iltapäivänkin, juu) ohjelmat.



Lankana on Flotte Socke Jaguard, jota kului 85 grammaa. Tarkoitus oli kuluttaa koko kerä, mutta varsien pituus alkoi hirvittää, joten lopetin vähän aikaisemmin kuin lanka loppui.
Lankaa jäi tasan 10g, eli mitä opimme tästä: taas yksi vajaa kerä! Loppukerän lapset nappasi virkkausharjoituksiinsa..


Varsi on puolet sileää ja loppupuolet resoria. Ajattelin, että olisivat kivan näköiset käännettynä kaksinkerroin. (No joo, hoikemmassa jalassa voisi näyttää hyvältäkin..)



Loppukevennyksenä kuva juniorista (reilut 8kk), joka jo osaa istua tönöttää näin hyvin. ;o)) Yleensä kyllä tarvitsee vahdin taakseen, kun kellahtaa helposti nurin, mutta ehdittiin sentään kuvia napata. (Konttaamista pikkuherra myös harjoittelee, mutta osaa vasta siirtää käsiä taaksepäin, joten kulkee peruuttamalla.)


Ei kommentteja: