Sivut

torstai 13. marraskuuta 2008

Kämmekkäät

Valmistunut tyttärelle kämmekkäät.

Lanka: Noro Kureyon
Langankulutus: 40g
Puikot: 3,5 bambut
Silmukoita: 32
Peukalokiila: 2+5*2



Jos joku on ihmetellyt, miksen ole pitkään aikaan kirjoittanut kirjontatöistäni, niin se johtuu ihan siitä, että olen tänä syksynä päässyt tasan kaksi kertaa Kansalaisopiston kirjontakurssille. Mies oli syyslomaan saakka reissuhommissa, joten mulla ei ole ollut mahdollisuutta käydä missään tuulettumassa (ja sen kyllä huomaa..) kun ei ole sukulaisia tai muita mahdollisia lapsenvahteja lähellä. Kotona en ole rekipeittoon koskenutkaan. Ne kaksi kertaa, jotka olen kurssilla ollut, olen harsinut kuvaa kankaalle. Vasta murto-osa harsittuna, ehkä jouluun mennessä valmistuu "pohjatyö".. tylsää hommaa, mutta mitä tarkemmin kuvan harsii, sitä helpompaa on itse kirjonta.

Ensi viikonloppuna onkin Kansalaisopistolla saippuakurssi. Jee! Tänään ostin tarvikkeita, ja kovasti olen suunnitellut reseptejä.. Jotain jouluista, lahjaksi sopivaa ainakin. ;o)

Tänään ollaan taas ajeltu eestaas. Oltiin juniorin kanssa juuri lähdössä viemään neiti 4veetä kerhoon, kun koulusta soittivat, että isoin poijanjäärä on siellä tapellut ja aukaissut silmäkulmansa, pitäisi kuulemma hakea lääkäriin. Soitin siinä lähtökiireessä vielä terveyskeskukseen, onneksi sain ajan _meidän aikatauluun_ sopivasti. Vietiin neiti kerhoon, ja haettiin poika koulusta. Mielessäni kuvittelin poijalla silmäkulmassa ammottavan avohaavan, joka vuotaa verta kuin aisaa. Mietin, että sotkeeko tuo auton, ja miten suojaan uuden toppatakkini vereltä.. No, oikeasti poijalla oli mustelma/ kuhmu ja iho nirhautunut rikki. Ei siis lainkaan mitä kuvittelin. ;o) Sairaanhoitajan hoidettua pipiä, käytiin ruokaostoksilla ja sen jälkeen mentiin kerhoon kaffille ja ihailemaan kerholaisten maalaamia omakuvia. Omakuvan ja punaisen irtonenän sai ostaa kotiin, jos halusi. (Rahat menevät nenäpäivä- keräykseen).

5 kommenttia:

-kati- kirjoitti...

Mut se kannattaa mennä lääkärille näyttää vahinkoa, että se on kirjattu ees johonkin. Jos vaikka myöhemmin ongelmia tulee...

Pirjo-Riitta kirjoitti...

Terveydenhoitaja sanoi samaa, että kun on koulussa tapahtunut, niin kannatti käydä näyttämässä.

-maria- kirjoitti...

Hyvä, ettei ollut sen pahempaa (mutta tosiaan hyvä, että kävitte näyttämässä - sama "kannattaa näyttää" taitaa päteä työtapaturmiin).

Toivottavasti pääset taas tuulettumaan, saippuakurssi kuulostaa tosi kivalta! En aina ihan ymmärräkään, kuinka onnekkaita olemme, kun innokkaita lapsenvahteja on lähellämme kaksinkin kappalein (sekä omat että mieheni vanhemmat asuvat alle 10 km:n päässä).

Palaga kirjoitti...

Ihanan väriset kämmekkäät!

Saippuakurssille minäkin haluaisin, vaan ei täällä oo

Pirjo-Riitta kirjoitti...

Saippuateko on kyllä oikeasti niin helppoa, ettei siihen kurssiakaan tarvita.. onnistuu ihan hyvin kotonakin. Musta on vaan mukava päästä välillä ihmisten ilmoille ilman jälkikasvua.. ;oD