Sivut

torstai 24. huhtikuuta 2008

Satumaa valmiina

Satumaa on sitten valmis ja kiikutettu Kansalaisopistolle näyttelyyn.

Malli on siis Vuorelman valmismalli, hieman suurennettuna versiona tosin. Lisää perinnekirjontapeittoja löytyy täältä.

Tässä kirjomani kuva kokonaisuudessaan:



Ja tässä vielä kuva koko työstä.
Reunat näyttää kupruilevan miten sattuu, mutta työ on oikeasti ihan saman levyinen joka kohdasta (piti vielä kerran mitata ja tarkistaa ;o) ).



Tässä vielä viimeisenä valmistunut kukkanen lähikuvassa:



Eilinen oli varsinainen hulabaloopäivä.

9v poika oksenteli aamuyöstä ja jäi aamulla kotiin sairastamaan. Puolen päivän maissa vein 4v neidin kerhoon, ja hain eskarilaisen pois koulusta (soittivat, että neidillä on kuumetta). Sitten käytiin tankkaamassa auto, tankkivalo syttyi sopivasti juuri kun käännyin huoltamolle. Juniorin kanssa kiikutettiin Satumaa kansalaisopistolle.

Iltapäivällä otin sairastupalaiset mukaan hakemaan pikkuneidin kerhosta. Lähdettiin Instruun hakemaan lasten uusia silmälaseja. Molemmat vannoivat olevansa tarpeeksi kunnossa asioille (no niin varmaan). Päästiin kaupungille ja (onneksi) autosta pihalle, 9v oksensi kadulle. (Jostain kulman takaa ilmestyi heti pultsari ihmettelemään, että mitä se poika on syönyt.. )

Silmälasiliikkeessä menikin sitten niin kauan, etten ehtinyt Somikkiin ostamaan uutta rekipeittokangasta. Ensi viikolla eivät ehkä enää anna kansalaisopisto-opiskelijalle annettavaa 10% alennusta, kun opiskelut on jo loppu tältä keväältä. Ehtiihän sen tietysti hankkia ensi syksynäkin, tuskin tulee kesällä kirjottua..
Haettiin mies töistä, ja minä käväisin pikaisesti lähikaupassa ruokaostoksilla (esim paketillinen jauhelihaa..)

Ekaluokkalainen ja 10v neiti kaverinsa kanssa olivat sillä aikaa tulleet koulusta ja ihmetelleet lihapullia uunissa.. Olin pätevänä emäntänä ajatellut laittaa osan ruoasta valmiiksi, ettei tarvitse niin kauhealla kiireellä laittaa sitten kun tullaan kotiin. No, lihapullat unohtuikin uuniin.. raivasin uunipellillekin tilan, mutta lähdin välillä pukemaan juniorin ja unohdin lihapullat kokonaan. Olivat tunteroisen paistumassa, ja kärähtivät tummiksi kokkareiksi (mies niitä ehti vetää muutaman napaansa ennen kuin kippasin loput roskiin). Että se taas siitä "hyvä perheenäiti"- roolista. ;o)

Illalla innostuin tuhoamaan mankelin päältä metrin korkuisen kasan lakanoita ja pyyhkeitä (haittasi jo näkymää ulos). Samalla laitoin koneellisen pyykkiä kuivumaan ja kaksi koneellista kuivia kaappeihin. Siinä menikin koko ilta, enkä illalla jaksanut neuloa (kesken pipo juniorille ja aikaisemman postauksen turkoosit sukat) saati istua koneelle. Meneehän se joskus noinkin.

11 kommenttia:

Tupuna kirjoitti...

Voi voi:-)
Kyllä perheen äidillä riittää hommaa tosissaan,,, näin se vaan on.
Aurinkoista päivää!

Mette (Mettuska) kirjoitti...

Hommat ei lopu ikänä, sen takia niistei kannata ressatakkaan =D Mun filosofiaa. Tuo peitto on mielettömän kaunis! Täytyykin mennä rustaamaan vastauksia tuohon kyselyyn...

Anonyymi kirjoitti...

Äidillä ei tule aika pitkäksi. Anteeksi, että nauroin postausta lukiessani, mutta kuvittelin sieluni silmin omaan huusholliin tuon lihapullatapauksen - erityisesti miehelle-kyllä-kelpaa-muutoin roskiin-episodi luontuisi meidänkin arkeen oikein mainiosti! :D
Tsemppiä!

Mutta Satumaa on upea ja ihana! Onnittelut!

Marika kirjoitti...

Satumaa on upea !! Onnea valmistumisesta !!

möhönasu kirjoitti...

Todella ihana Satumaa :)

Anonyymi kirjoitti...

ihana käsityö ja tarina, pelasti yhden kriisin lopputunnelmat.

Inkivääri kirjoitti...

Ihana peitto! Tuo on niitä juttuja, johon olen jo malleja katsellut, mutten vielä ole rohjennut ryhtyä.

Toivottavasti tauti ei kierrä kaikkia läpi ja jo sairastuneet paranevat nopeasti. Tänään kyllä vitsailivat radiossa, että tällä kertaa kiertävä vatsatauti tarttuu pelkästä katseesta, joten älkää katselko toisianne;)

Villasukka kirjoitti...

Satumaasi on todella kaunis! itsekin haluaisin vielä joskus tehdä tuon tyylisen ns. rekipeiton.

Bilkis kirjoitti...

Satumainen Satumaa!

Anonyymi kirjoitti...

Todella hieno satumaa! Saako kysyä paljonko tuollaiseen tulee tarvikkeet maksamaan?

Pirjo-Riitta kirjoitti...

"Anonyymi" kysyi hintaa.. valmispakkaus näytti Vuorelman sivuilla olevan 211e. Mä ostin "pakkauksen" jossa oli kangas, langat ja painettu kuva. Muistaakseni säästin noin 70e hinnassa, enemmän työtä tosin.. mutta sain samalla hieman suurentaa alkuperäistä kuvaa.

Tilhipihlajan tein hieman edullisemmin.. ostin pelkän kankaan ja langat, mallin kopioin kansalaisopistolla.