Sivut

torstai 20. joulukuuta 2007

Purkutuomio

Tarkoituksena oli neuloa esikoiselle vanttuut. Musta Maija ;oD käytiin erikseen ostamassa, mutta kotoa ei löytynytkään sopivaa väriä kaveriksi (vaikka wooliakin löytyy melkein joka sävyssä..). Kokeilin sitten tuota kirjavaa nallea, joka on minun lempparini kaikista novitan langoista. Mutta näyttää aika pahalta. Siis mä en halua pilata ihanaa nallea tuolla kamalalla mustalla. Purkuun meni tämä työ.
Vähäksi aikaa meni into aloittaa uudestaan, vaikka uudet värit ja kuviokin tyttären kanssa jo valittiin. Illalla menin jo yhdeksältä nukkumaan samaan aikaan lasten kanssa. ;o)




Tämmöiset vauvantossut tekaisin loppulangoista viime keväänä. Tuolla ovat nekin ajelehtineet kaapissa, mutta nyt ovat vihdoin päässeet eteenpäin. Eräs aktiivisempi vaakalainen ;o) kiikuttaa ne muiden neulomusten mukana OYS:n keskososastolle lämmittämään pikkuruisia varpaita.



Koululaisilla on tänään pikkujoulut. Jokaisen piti viedä kouluun 2-3 euron lahja ja syötävää (jaettavaksi kaikille) + oma juoma. Laskiskelin tuossa, että rahaa näihin hömpötyksiin kului melkein 20 euroa! Hirveää rahanmenoa! (Tietysti jos olisin muumimammaäiti, olisivat saaneet omatekoista mehua ja pikkuleipiä tms vietäväksi, ja oltaisiin selvitty paljon halvemmalla, mutta noh..) Lapsista tietenkin pikkujoulujen viettäminen on hienoa.. kaikki viemisetkin pakkasivat reppuihin jo illalla ettei vain aamun kiireissä unohdu. En viitsi heidän kuullen purnata... (Ja onpa tuo pikkusumma siihen verrattuna mitä herra isäntä kulutti omissa pikkujouluissaan. Argh!)

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kun ilta saapuu ylle maan,
luoden maahan sinihohdettaan.
Kuulen laulun hiljaisen,
rauha täyttää sydämen.
Rauhallista Joulua ja kaikkea
hyvää tulevalle vuodelle.

Pirjo-Riitta kirjoitti...

Kiitos! ;o))

Anonyymi kirjoitti...

HYVÄÄ JA ILOISTA JOULUA KOKO PERHEELLE
t. Kirsti