Sivut

perjantai 28. joulukuuta 2007

Vetelä kun vehkapa..

On sitten niin laiska ja vetelä oli, ettei saa mitään aikaiseksi. 9v Poijalle on tekeillä lapaset, ensimmäinen on valmis ja toisestakin resori, mutta kun ei vaan jaksa tarttua työhön ja jatkaa. (Jos istahdan sohvalle neulomaan, alkaa väsyttää niin, että tarttis päästä päikkäreille.) Mielessä pyörii mahdolliset seuraavat työt. Tekisi mieli aloittaa jo välillä jokin isompi työ, lähinnä toiveissa olisi itselle puserontapaista. Toisaalta mielessä pyörii ne yksittäiset kerät woolia, joista pääsisi mukavasti eroon, jos nyt keskittyisi neulomaan lapasia (ja pipojakin vaikka).


Tässä kuva pikkuneideistä ulkoilemassa meidän masentavan liukkaalla pihalla. ;o) Turvallinen ulkoilu vaatii kypärän!
Lunta on joissain paikoissa sentin pari, suurin osa on kuitenkin ihan jäätikköä (rinteessä paljasta maata). Tämmöistä on siis nykyään Oulun talvi. Viitisentoista vuotta sitten kun kotiuduin seudulle, lunta saattoi olla metrinkin.


Tässä vetelehtimisen lomassa lisäsin muutaman kuvan tuonne kuvagalleriaan. Taitavat kaikki olla sellaisia käsitöitä, jotka on olleet jo kovasti käytössä, mutta jäänyt aikaisemmin kuvaamatta.

Ei kommentteja: