Isonkyrön vanhan ajan markkinoilla ollaan käyty monena kesänä, ja sieltä olen joskus Hannetarelta ostanut käsinvärjättyä lankaa.
Lapasia olen näistä jo kauan itselleni havitellut, mutta täytyy myöntää, että lanka näytti vyyhdillä herkullisemmalta kuin valmiina neulomuksena. HäjyFlikka himoitsee lapasia omakseen, joten saatanpa laittaa ne pesukoneeseen pyörimään, ja jos huopuvat ja kutistuvat, tytär saa ne omakseen.. Tai sitten käytän niitä itse lopputalven, pesen keväthulinoissa pilalle ja tytär perii ne sitten. ;o)
Lapaset tommonen perusmalli
Koko naisen reilu, mahtuis varmaan miehellekkin, jos suostuis tuon väriset käteensä laittamaan
Lanka kasvivärjätty lampaanvilla
Langankulutus 95g
Silmukoita resorissa 44, sileällä 48, peukalossa 20
Puikot 3
Piti jo aiemmin kertoa, mutta unohdin, että kävin männä viikolla pitkästä aikaa äitiysneuvolassa. Kuukausi vierähti edellisestä käynnistä, koska mä vanhana tekijänä kuulemma itsekin tiedän jos tulee jotain häikkää, niin ei kannata jatkuvasti siellä hypätä.. (ai jaa?)
31. viikko menossa ja vattakunnassa kaikki hyvin. Vauva ja maha kasvaa ja painaa, mutta olen edelleen ahkerasti käynyt sauvakävelemässä. Liikunta sekä jatkuva huono olo ja närästys pitää huolen, etten pääse kauheasti lihoamaan. Suklaa on kyllä taas alkanut maistumaan, mutta yritän vältellä..
6 kommenttia:
Nätit lapaset! :)
Nätit lapaset!
Kauniithan nuo lapaset ovat!
Vai "vanhat tekijät" ne nyt on säästämisen kohde.
Tuo raskausnärästys on siitä mukava tauti, että hetkessä paranee, kunhan se hetki koittaa, vielä sulla on aikaa. Olet sinä hienosti saanut kilot pysymässä pois, mutta eipä sitä tahdo ison porukan kanssa muuta ehtiä kuin juosten syödä.
Meilläkin on vielä täysi talvi, saisi jo alkaa lumet sulaa.
Kiitosta vaan taas kehuista! ;o)
catariina; juu, närästys loppuu kyllä kuin seinään, kunhan vauva on syntynyt, kokemusta on edellisistä kerroista. ;o)) Se onkin ihana sitten taas, kun kahvi maistuu eikä aina polttele sisuksia..
Lumensulamista täälläkin odotellaan. Kinokset on niin korkeat, että taitaa mennä kesäkuulle ennen kuin nurmikko näkyy! ;oD
Kauniit lapaset!
Saat multa kaiken sympatian närästysvaivoihin. Se on kamalaa.
Lähetä kommentti