Sivut

tiistai 10. maaliskuuta 2009

Kuvia Fifistä

Tässä näitä kuvia vihdoin tulee.. toivottavasti kannatti odottaa. ;o))

Huivista venahti pingotuksessa niin iso, ettei se millään mahtunut kokonaan kuvaan vaikka kuinka sihtasin ja kiipeilin seinille.



Sain huiviin pingotettua pienen pykäläreunan, vaikka kolmoskaavio jäi vajaaksi langan loppumisen takia. Neuloin kolmoskaaviosta kerrokset 1-7 (sain kokonaiset neliöt valmiiksi ohjeen mukaan) ja sitten kolme kerrosta ainaoikeaa ennen päättelyä.



Lähikuvassa toivottavasti näkyy langan ihanat värisävyt.



Malli (mainittakoon jälleen kerran) Fifi III
Lanka edesmenneestä Sinisestä Kurjesta tilattua käsinvärjättyä Opalia
Langankulutus 185g
Puikot 3,5 tavispyöröt
Huivin koko ennen pingotusta 70*158cm ja pingotuksen jälkeen 90*195cm



Piti vähän käydä ulkonakin lumihangessa kahlaamassa ja kuvaamassa.. Hyvin huivi ainakin näyttäisi sopivan 3/4- mittaiseen talvitakkiini. Vielä kun malttaisi ottaa käyttöön, niin olisi ihan kiva..

Lapset jo kyseli, että kenelle tuo huivi on.. jos tällä kertaa ihan itselleni. On ainakin mun värinen, tykkään kovasti.
Kevätyllärihuivi menee sittenkin lahjaksi. Siitä kuvia sitten kun saan sen pingotettua.

7 kommenttia:

Matleena kirjoitti...

Kiva väri Fifissä ja hyvin sopii takkiisi! :)

Kristiina kirjoitti...

Kyllähän tuo fifi on selvästi takkisi kaveri. Omaan käyttöön vaan, sanoisin. Kaunis eloisa lanka ja komia huivi.

Anonyymi kirjoitti...

Jees, kannatti odottaa kuvia (ja näköjään kommenttini toissa edelliseen postaukseesi ei ole tallentunutkaan... :( ).
Hieno Fifi, ihanat värit. Vaikuttaa suorastaan pyytelevän sinun omaan käyttöösi pääsyä.

Sini kirjoitti...

Omaan käyttöön kyllä! Ihanan näkönen huivi, tosi kauniit värit.

MariL kirjoitti...

Hieno tuli! Fifiin kyllä sopii kirjavatkin langat, kun malli itsessään on niin rauhallinen.

Anonyymi kirjoitti...

Tosi kaunis huivi!

Anonyymi kirjoitti...

vau mikä luomus