Sivut

keskiviikko 11. helmikuuta 2009

24h urakka

Sain vihdoin harsittua uuden rekipeiton pohjan kankaalle. Ja aikaa siihen on mennyt yhteensä noin 24 tuntia!
Keväällä hankin kankaan ja langat, ja piirsin kaavapaperille kuvan (sekin muutaman tunnin homma). Koko kesän työ saikin odottaa. Miehen reissutöiden takia en syksyllä päässyt Kansalaisopistolle kuin yhteensä kolme kertaa, ja kotona neuletyöt meni aina edelle. Nyt kevätpuolella olen käynyt pari kertaa Kansalaisopistolla harsimassa ja nyt otin kotona parin, kolmen päivän loppukirin. Nyt pohjatyö on tehty, ja pääsen vihdoin aloittamaan itse kirjailun. Jippii!

Kuvassa nurja puoli. Oikealla puolella on kaavapaperi kiinni, ja sitä revitään pois sitä mukaa kuin työ etenee..



Työ on Helinä Jaakkolan suunnittelema "Oravametsä". Valmista rekipeittoa ja kirjontapakkausta myy Helmiina. Löytyy täältä.

4 kommenttia:

Kristiina kirjoitti...

Kävin heti kattomassa, millanen Oravametsä on valmiina. Upea malli!

Matleena kirjoitti...

Minäkin kävin katsomassa ja kauniiksi totesin! :) Minua ihan nolottaa tunnustaa, mutta sinulle sanon, älä puhu muille ;D, että minulla on ollut rekipeittotarpeet ainakin kymmenen vuotta kaapissa enkä ole saanut tehtyä. Pitäisi... ;D

Anonyymi kirjoitti...

Kaunis malli kerrassaan. Rekipeiton valmistustekniikasta en kylläkään tiedä mitään, mutta ihailla pitää!

Pirjo-Riitta kirjoitti...

Juu, eikös olekin kaunis!. Saa nähdä koska mun työ on mallin näköinen, varmaan semmonen parin vuoden rupeama edessä..

Matleena, en juorua eteenpäin. ;o) Sun tarttee lähteä kansalaisopistoon tekemään sitä, siellä on ihan hauskaa akkaporukassa. Mutta ideoita pursuaa ihan liikaa kun muiden töitä katselee, ja opettajillakin on aina jotain uutta opetettavaa.. Tulee samanlainen "apua, miten mä ehdin tehdä kaikkea mitä haluan" tunne kuin näistä neulejutuista..

Pilli: kirjonta on ihan vaan neulalla pistelyä, siis kankaalle erilaisia pistoja. ;oD