Sivut

maanantai 31. maaliskuuta 2008

Synttärit

Meidän pikkuneiti täyttää tänään 4 vuotta. Synttäreitä vietettiin jo eilen ihan oman perheen kesken. Neiti oli lahjoihinsa tyytyväinen, ja herkkuja syötiin niin ahneesti, että eskarilainen illalla oksensi. ;o)

Etsin koneelta muutaman vauvakuvan kauniista neidistämme, jolla oli niin vahva tukka jo syntyessään, että sitä ihmetteli jokainen vastaantulija. (Vähän samanlainen tapaus oli veljenpoika, joka 7kk:n ikäisenä oli vuosikkaan kokoinen, ja siitä oli kuulemma saanut kuulla, että "onpa se iso"..) ;oD

Neiti, ikää 1vrk

2,5 kuukautta

Melkein puolivuotias

1-vuotissynttärit


Pakko myöntää, että vauvakuume yrittää taas viedä voiton. Siksi halusin noita kuviakin laittaa, vaikkei nyt neulontablogiin kuuluisikaan (mutta voihan tämän postaksen jättää lukematta).
Mieheltä oli jo töissä kyselty vauvauutisia, johon tämä oli kuulemma sanonut, että hänellä alkaa jo ikä painaa, ettei niitä enää hankita. Mutta entäs minä? Minähän olen vielä nuori.. nojoo, ehkä en, mutta nuorehko, heh. Ja kyllä mulla on sellainen hämärä muistikuva, että minä tässä olen suurimman työn tehnyt.
No, katsotaan nyt. Ensi kesänä on tarkoitus tehdä taloon remonttia ja lisähuoneita, mutta jos syksyllä vielä kuumeilen, niin ehkä meille vielä se viimeinen saadaan.

1 kommentti:

Palaga kirjoitti...

Aivan ihanan suloinen! Myöhästyneet onnittelut!