Sivut

torstai 15. elokuuta 2013

Tardikset

Niin se kesä vaihtui syksyksi, kun koulut alkoivat.

HäjyFlikka aloitti Lyseon lukiossa, eikä ole tähän mennessä löytänyt koulusta mitään positiivista kerrottavaa. (Ärsyttävää!) Yläasteella aloittanut harmitteli, kun koulun pihalla ei ole penkkejä, keinuja tai mitään muutakaan. Sanoinkin, ettei keinuminen tai rimpassa kiipeily taida enää sopia yläastelaisen imagoon. ;oD Eskarilainen on innoissaan, vaikka koko kesän oli sitä mieltä, ettei mene eskariin vaan haluaa olla kotona äidin ja pikkusiskon kanssa. ;oD

Marjapuskat ollaan melkein tyhjennetty, herukat kypsyivät tänä vuonna aikaisemmin mitä muina vuosina. Mehuja keitetty, ja osa pakastettu sellaisenaan, on sitten talvella aineksia rahkajälkiruokaan ja marjapiirakkaan..
Heinäkuussa lapset innostuivat keräämään mustikoita ihan myyntiin asti. Ovat koko ajan vailla jotain uutta, tällä kertaa jokainen vinkui ja mankui uutta kännykkää. No, isänsä sitten innosti heitä tienaamaan itse edes osan, ja kävivät porukalla muutaman kerran metsässä. Minä sitten puolestani autoin perkaamisessa.

Sitten siihen varsinaiseen aiheeseen, eli käsitöihin.

Meillä tuo nuoriso fanittaa Doctor Who:ta, ja täytyy myöntää että itsekin mielelläni katsoin sarjaa heidän kanssaan. Kaikkia tietysti harmitti, kun sarja jäi tauolle ja jatkuu vasta joskus ensi vuoden puolella. En usko että lapset käy täällä lukemassa, joten voin vapaasti kertoa, että ostin jo pari vanhempaa kautta joululahjaksi. Saadaan sitten tillittää sarjaa vaikka koko joululoma, eikä tarvitse joulukonsertteja kuunnella. Eipä silti, ei meillä kyllä muutenkaan niitä kuunnella, se on tässä hälinässä mitään toivotonta touhua!


No, joka tapauksessa nuo fanit halusivat Tardis-aiheiset lapaset. Näitten kanssa meni kyllä ikä ja terveys. Huolimatta siitä, että piirsin kaaviot ja laskin kerrokset mielestäni sopivan kokoiseen lapaseen, ensimmäinen versio oli liika pitkä ja jouduin purkamaan sen. Neuloin varresta aiempaa lyhyemmän, pienensin neliöitä ja sain lapasesta toisella yrityksellä sopivan kokoisen. Lapanen mahtuu minullekin, mutta on sopivampi tyttärelle, jolla on pienemmät kädet. Parin tekeminen alkoi jo tökkiä, mutta se valmistui kuitenkin nopeasti, kun vain sain sen alkuun.


Malli oma
Lanka Lanett (sin), Fabel (harmaa) ja Regia (kelt)
Langankulutus yhteensä 73g
Silmukoita 70
Puikot 2
Koko: leveys 10cm, kokopituus 26 cm, peukalosta ylöspäin noin 13,5cm.




Ja lisää näitä tarttis kuulemma neuloa, jokaiselle omat. Huoh.

11 kommenttia:

Marjut kirjoitti...

Vau, hienot!

suvi kirjoitti...

ihanat lapaset...

Pilvikirsikka kirjoitti...

No ihanat on kyllä. Ja hui, ihan kakkosen puikoilla, mie just ja just kakspuolosilla tikutan, pienemmät tuntuu liian heppaisilta. Nyt kipeällä kädellä meinaa kolmonenkin olla väliin hankalaa, jos pitää tiukkaa neuloa.

Sohvaneulomo kirjoitti...

Voi että kun on upeat! En uskalla näyttää noita kuvia meidän nuorisolle, ovat meinaan aikamoisia faneja myös. Multa ei ikipäivänä onnistuisi noin hieno kirjoneule! Veljentyttö muuten tekin samalla kuviolla itselleen synttärikakun.

-sanna- kirjoitti...

Meillä jo jännätään millainen tohtori Peter Cabaldista tulee. Täällä fanitettiin Matt Smithiä. Mutta lapaset on aivan upeat!

Lankakeiju kirjoitti...

Hienot lapaset!

Hepsi kirjoitti...

Upeat lapaset!

Kisulit kirjoitti...

Hienot lapaset!

Pirjo-Riitta kirjoitti...

Kiitos!

Sanna: meillä tykättiin sekä Matt Smithistä että David Tennantista. ;o) Piti kuuklata tuo uusi tuleva tohtori (lapset sen jo kuulemma tiesikin), henk.koht en tykkää näyttelijästä, mutta nyt kun olen asiaa sulatellut, uskon hänen sopivan rooliin oikein hyvin.

Sude kirjoitti...

Onneksi meillä ei faniteta tuota ohjelmaa, sillä lapaset näyttää aivan liian työläiltä minun tehdä. Enkä varmaan osaiskaan. =D =D =D

RyytimaanMinna kirjoitti...

Hienot lapaset!

En muista olenko ennen käynyt täällä sinun blogissasi visiitillä, mutta nyt huomasin, että sinullakin on seitsemän lasta :) ja blogin nimestä päätellen punainen on lempivärisi.

Meillä ei ole koiria, eikä kissoja, mutta meillä on lemmikki afrikkalainen kääpiövuohi ja akvaariokaloja. Ja kovasti toivoisin pihalle lisää eläimiä, mutta isäntä jarruttelee kovin ;)

Kiva blogi, nyt laitan tämän blogiini listaan, niin muistan tulla jatkossakin visiitille.

Mukavaa viikonloppua :)