Sivut

perjantai 25. heinäkuuta 2008

Pienet sukat

Nyt en enää näe punaista (noin kuvaannollisesti) joka kerta penkoessani lankalaatikoita.. sain nimittäin kulutettua loppuun sinisen Wilman. Neuloin juniorille loppulangasta pitkävartiset sukat, tulevat melkein polvitaipeeseen saakka. Kerrankin maltoin tehdä tarpeeksi pitkät varret!

Tässä kuvattu heti lankojen päättelyn jälkeen, ilman prässäämistä. Pihallakin kokeiltiin kuvata, mutta enhän minä kameran kanssa pysynyt poijan perässä.. oli kait niin hienoa juoksennella siellä sukkasillaan.



Sukat on kokoa 21/22.
40 silmukkaa.
Puikot 2,5 ja 3.
Langankulutus 44g.

Lankaa jäi oikeasti pienenpieni nöttönen, mutta se pitää säästää parsinlangaksi. Poijan sukkia tuskin tarvitsee parsia, mutta mies varmasti repii puseroonsa reiän jossain vaiheessa (ei olisi ensimmäinen, argh).

Miehellä tuo vaatteiden käsittely on muutenkin mitä sattuu.. Siitä saakka kun kotiuduttiin ristiäisistä (eli yli kaksi viikkoa) mies on heittänyt vaatteensa makuuhuoneen lattialle. Onhan siellä tuolikin niille vaatteille, mutta kun koko kaapillinen ei millään mahdu yhdelle tuolille. Mä periaatteen (?) ihmisenä en ole koskenutkaan herran vaatteisiin, aika ajoin vaan maininnut, että jos haluat ne pestävän, niin minä odotan niiden ilmestyvän ensin pyykkikoppaan..
Lapsetkin alkavat jo oppia, että pyykkikoppa on se tietty kori apukeittiössä, ei sohva, sängynalunen tai mikä tahansa lattiankohta, mihin sattuvat vaatteensa pudottamaan.. eli miten aikuinen ihminen voi olla noin kovapäinen!

(Heikkohermoisempia voin lohduttaa, että vaatteet on lattialta kerätty ja pestykin. Ai niin, pitäisikö ne laittaa vielä kuivumaan.. vai antaisinko olla muutaman päivän koneessa..)

Seuraavaa työtä suunnittelen.. yritin päivällä kahlata käsityölehtiä läpi. "Uutta Novitaa" tilasin joskus vähän aikaa, mutta nyt harkitsin jo lehtien pois heittämistä. Moda- lehdistä taas löysin monta ihanaa mallia.. oikeastaan työlistalla olisi seuraavaksi keskimmäiselle jäärälle jussipaita, mutta en tiedä..

SNYkin oli jo ilmoittanut olemassaolostaan! Nyt alkoi jo vähän jännittää.. ;oDD

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

No onpas sulla huonosti koulutettu mies. ;) Meidän isäntä ei jätä lattialle kuin villasukkansa, muuten kyllä ei ole koskaan tarvinnut mistään vaatteiden nakkaamisesta hänelle nalkuttaa. Ja osaa viedä pyykkiinkin. Esikoinen jättää kyllä vielä joskus vaatteitaan minne sattuu, mutta osaa hänkin viedä likaiset pyykkikoriin, kun muistutetaan.

Nätit sukat taaperolla. :) Kyllä niissä pitää ehdottomasti olla pitkät varret, ei ne lapsilla muuten jalassa pysy. :)

Pirjo-Riitta kirjoitti...

No juu on. En kyllä ymmärrä mikä tuossa ideana oli, mutta meni se viesti lopulta perille..

Mette (Mettuska) kirjoitti...

Heh, minä en voi kamalasti rutkutta miehelle tuosta kun iteltäkin jää lattialle välillä. Sitten kerään sylin täyteen kun alkaa ahistaa =)
Kivat polvisukat!hatvarvneeei

Anonyymi kirjoitti...

Mulla on neljä miestä talossa, ja yksi niistä on ihan mahdoton: puhtaat ja likaiset vaatteet pyörivät sikin sokin pitkin huoneen lattiaa ja sängyn alustaa. Mukana menossa ovat myös kylpypyyhkeet, kengät jne. Kun ei opi millään! Aikuisin näistä huolehtii kamppeistaan, ja muut ovat siitä välistä.