Sivut

maanantai 11. helmikuuta 2013

Taalainmaan hevoset

Harrastin ratsastusta joskus muinoin, lapsuudessani. Suvun ainoana "hevosihmisenä" sain silloin mammalta ja papalta puisen Taalainmaan hevosen, josta en tiedä, olivatko he itse saaneet sen joskus tuliaisiksi vai ostaneet matkamuistoksi.
Vaikka en ikinä kauhean ihastunut tuohon siniseen puuhevoseeni ole ollutkaan, (se on iso ja ruma ja vääränvärinen) mutta kun joskus yli vuosi sitten löysin ravelrysta hevosaiheisen lapasmallin, ihastuin siihen täysin.
Taalainhevosenikin sai uutta arvostusta mallin myötä.. :o))






Taalainmaan hevoset
Malli Dala Selbu Hybrid (Wenche Roald)
Lanka Drops Fabel (sin.) ja Hjertegarn Ciao Trunte (valk.)
Langankulutus yht. 66g
Puikot 2,25 (hiilikuituiset ihanuudet)



Neuloin lapaset ihan mallin mukaan, paitsi varren raidoitus menee vähän eri tahdissa kuin ohjeessa, mutta se on pieni muutos ja johtuu siitä, että valkoinen lanka on hitusen paksumpaa kuin sininen, enkä halunnut sen hyppivän silmille (resorissa siis).
Niin ja peukaloiden sisäpuolelta jätin pois sanat dale hest, ja neuloin sinnekin sydämet. Minusta kivempi niin.

Ainoastaan hevosen kohdalla tulee pitkiä langanjuoksuja, joissa lankoja pitää sitoa yhteen (noin 3-5 silmukan välein), mutta muuten sai vain neuloa eteenpäin ja nauttia. ;o))

Ja minä kyllä nautin tästä käsityöstä! Johtuiko se sitten ihanasta mallista, vai merinovillan luksuspehmeydestä vai hiilikuituisten puikkojen huippulaadusta, en tiedä, mutta sen kyllä tiedän, että tällä mallilla aion neuloa toiset ja ehkä kolmannetkin lapaset..









perjantai 1. helmikuuta 2013

Lisää huiveja

Minulla oli sukkalankalaatikossa pari heräteostoskerää lisää, joista en osannut kuvitella neulovani sukkia. Olivat odottaneet huiviksi tulemistaan jo pitemmän aikaa, ja päätin nyt samoilla tulilla neuloa nekin pois ärsyttämästä..

Samalla mallilla tein nämäkin kuin edellisen liilasävyisen huivin. Pieniä muutoksia tein mallikertojen toistoihin, mutta ihan samanlaisia näistä tuli. ;o) Koska huivi on oikeasti aika tylsä neuloa (mallikerta toistuu melkein samana koko ajan, vaikka siirrytään kaaviosta toiseen ja taas seuraavaan), neuloin huivit yhtäaikaa (liian) pitkällä pyöröpuikolla. Siinä sitä sitten sai pyöritellä ja selvitellä puikkoa, lankoja ja huivinpätkiä..


Malli From Dawn till Dusk
(rav.link)
Lanka Drops Delight (2 kerää pun. / 2 kerää sin.)
lisäksi siniseen pätkä vanhaa Merino Woolia
Langankulutus yht. 207g
Puikot 4
Muuta: sininen lanka oli paljon paksumpaa, ja olisi ehkä vaatinut paksummat puikot, mutta en viitsinyt purkaa, kun olin kerran aloittanut..





Vanhin poika on jo syksyllä hukannut entisen piponsa, joten hän tarvitsi ehdottomasti uuden. Poika itse valitsi tuon kirjavan langan pipolangaksi. Neuloin pipon jo kerran valmiiksi pelkällä kirjavalla langalla, mutta se ei sitten kuulemma ollutkaan hyvä. Kun en viitsinyt koko pipoa purkaa ja aloittaa alusta, poimin aloitusreunasta silmukat ja neuloin päälle toisen resorin mustalla. Ompelin resoria vielä vähän kiinni yläreunastaan, jotta se pysyy suorana. Purin päälaelta resorin verran pois, ja tein päälakikavennukset uudestaan. Piposta tuli oikein hyvä ja mieluisa!



Poijan pipo
Oma malli ;oP
Lanka TeeTee Pallas (musta ja mustakirjava)
Tupsuun käytin vanhaa Pirta sporttilankaa
Langankulutus yht. 95g
Puikot 2,5 ja 3
Silmukoita 120

Pipo on keskiviikosta lähtien ollut käytössä, ja tänä aamuna poika soitti, että oli unohtanut sen taksiin.. Soittelin sitten taksikeskukseen, josta lupasivat toimittaa sen koululle iltapäivään mennessä, huh.

tiistai 29. tammikuuta 2013

Pakkaspäivänä

Lilja on joulun jälkeen aloittanut kerhon, käy Juniorin kanssa samassa pikkukoulussa kolme kertaa viikossa. Kerho alkaa kahdeltatoista, mutta sinne saa onneksi tulla oman aikataulun mukaan, mikä sopii meille, jotka lähdetään perinteisesti ainakin puoli tuntia myöhässä ja silloinkin kauhealla kiireellä..

Viime torstaina olin lupautunut kuskaamaan HäjyäFlikkaa kavereineen lukiotutustumiseen. Piti siinä lähtöhötäkässä vielä kantaa autosta pois ylimääräiset korokeistuimet, siivota lattialta pillimehupurkit ja suklaapaperit (meikäläiset ei tunne sanaa roskis).. Siinä eestaas juostessani käskin Juniorin hakea leivinuunin päältä  koiran ruokakipan ja viedä koiralle. Olin itsekseni tyytyväinen, kun 5,5vee poijalle voi antaa jo oikeita tehtäviä, ja luottaa siihen, että ne tulee kanssa tehtyä..


Parin kolmen tunnin kuluttua koululaiset tulee kotiin ja soittaa mulle ja ihmettelee, että Miks täällä on ulko-ovi auki? Siis mitä!?! Eli 5,5v on vielä täysin vahdittava meikä sillä voikaan teettää mitään, jos ei itse kulje perässä!!! Ei minulle tullut mieleenikään, ettei poika paiskaa ovea kiinni ulos tullessaan (kun se yleensä tehdään niin, että avaimet tippuunaulakosta), enkä siinä kiireessä edes muistanut tarkistaa. Argh!

Silloin oli tietenkin pakkasta -24 astetta, kunnon tuuletuksen jälkeen meidän talossa sisällä lämmintä 15 astetta (sentään vielä lämpimän puolella)..

Mies oli kuulemma soittanut vanhimmalle poijalle, että hakisi moottorisahan sisälle lämpenemään, että saa tehdä saunapuita heti kun tulee töistä. Poika oli siihen tuumannut, että täällä on niin kylmä, ettei täällä mikään lämpene.. 

Ja täällä oli KYLMÄ kuin kellarissa, lattia oli ihan jääkylmä. Mies laittoi heti kotiin tultuaan takkaan tulen, että saatiin talo nopeast lämpimäksi. Tässä sitä nyt lämmitellään (isot poijat istuu tietty koneella):


Hassua kyllä, minun viherkasvini ovat ilmeisesti niin kaikkeen tottuneet, että niitä ei pikkupakkaset hetkauttanut mihinkään.. No, oikeasti niitä on päätynyt kompostiin useampia yksilöitä tässä aikojen saatossa, mutta nuo tämänhetkiset kituvat kukkaset, jotka kököttää eteisen ikkunoilla selvisivät kylmyydestä hengissä. Luultavasti siksi, että ne olivat olleet ilman vettä joulunalusviikoista saakka.. ;o))

Pari neuletyötä odottaa pääsyä pois nuppineulojen alta, yksi on pientä tuunausta vailla, ja pari tunnustustakin olen saanut (Kiitos!!), mutta niistä kaikista lisää joskus myöhemmin..

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Aamuruskosta illanhämärään

Onpas taas hetki vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta. Tammikuu tapaa hurahtaa niin äkkiä, päivätkin on jo vähän pidentyneet, mikä on ihanaa..

Vanhin pojistani on aika lämminverinen, ei käytä kalsareita vaikka äiti itkisi (en ole kyllä kokeillut!) eikä pue toppahousujakaan kuin kovimmilla pakkasilla (ja silloinkin pienen urputuksen kera). Myöntää sitten sentään, että on mukava olla, kun on lämmin!
Neuloin poijalle alkuvuodesta villasukat, vanhat olikin jo jäänyt pieneksi ja periytynyt pienempijalkaisille. Neuloin tietysti vihreät, sehän se on ollut poijan lempiväri pienestä pitäen!


Ribbineuloksiset perussukat
Koko 42
Lanka Four Seasons Grundl Hot Socks
Langankulutus 80g
Puikot 2
Silmukoita 72
___

Minusta tuntuu, etten viime vuoden aikana neulonut yhtään huivia, ainakaan kunnon pitsihuivia. Voipi olla että parit Baktukset tekaisin, mutta niitä ei lasketa paljon miksikään, ne on niin peruskamaa kuin olla ja voi. Molemmat Purosta neulomani baktukset taisin muuten neuloa itselleni, mutta ne päätyivät saman tien tyttärien käyttöön. Ja uutta lankaa on hankittuna toisiin samanlaisiin..

Kauan olen suunnitellut huivin neulomista, en ole vain osannut päättää, mistä mallista aloittaisin, niitä kun on jonossa useampia.. En itse välttämättä tarvitse huivia (minun lempparini on vanha Fifi, joka onkin jatkuvassa käytössä) enkä tiedä, onko tekemäni lahjahuivit päätyneet käyttöön, kaapinperälle vai kirpparille...
Joten aloitin sitten pienellä ja simppelillä huivimallilla.



Tetiana Otrutan From Dawn till Dusk (rav.link)
Lanka Regia Hand-dye Effect
Langankulutus 94g
Puikot 3,5
Huivin koko 37*150cm



Samanlaisia on puikoilla tulossa lisää. Ajattelin neuloa näitä lahjavarastoon. ;o))

torstai 3. tammikuuta 2013

Vielä viime vuodessa


Joulu tuli ja meni. Vietimme sen kotosalla oman perheen kesken niin kuin aiempinakin vuosina.

Edellisvuonna pukki oli niin kiireinen, että oli jättänyt lahjasäkit ulko-ovelle, mutta nyt hän ehti istahtaa vähäsen aikaa ja jutella ja kysellä kuulumisia. Juniori ja tokaluokkalainen isosiskonsa lauloivat pukille vaikka kovasti sitä jännittivätkin. ;o)) Lasten kommenteista päätellen kaikki saivat mieluisia lahjoja. Ja minä kun meillä hankin melkein kaikki lahjat (mummukin laittaa rahaa ja jättää miettimisen minulle), ostin itsellekin jotain, etten jää ihan ilman (Sydämen Asialla -alkukaudet ja Lundbergin Jää:n).. Olipas mieluistat lahjat minullakin! ;oD

Nuoremman pojan joululahjatoivelistassa (joka muuten oli aika lyhyt ja vaatimaton) oli yhtenä toiveena hellyttävästi VILLASUKAT. Joululahjaksi näitä sitten yritinkin neuloa, mutta sain ensimmäisen valmiiksi vasta jouluna. Onneksi sovitutin sitä poijalla, koska se oli liian pieni. Ja liian pitkä. Minä olin tyhmä luullut, että poika haluaa unisukiksi polvipituiset sukat,  mutta ei kuulemma sittenkään.. Eli purkuun meni sekin onneton yksinäinen sukka, tai purin vain alkuresoriin saakka, lisäsin siihen muutaman silmukan ja neuloin joulunpyhinä sukat valmiiksi.


Perussukat omalla mallilla
Koko 38
Lanka Drops Fabel
Langankulutus 82g
Silmukoita 64

Poika valitsi itse tuon langan jo aiemmin, ennen kuin aloin tekemään viimeisiä sukulaisille meneviä sukkia ja lapasia jouluksi. Kerällä tuo lanka ei minusta ollut kauhean kaunista, mutta täytyy myöntää, että hyvin poika valitsi! Lanka oli niin herkullisen väristä, siinä vaihteli juuri sellaiset sinisen ja vihreän sävyt, joihin minä olen niin tykästynyt! Näitä sukkia oli ilo neuloa!


Niin se on vihdoin vuosi vaihtunut uuteen! Hyvästi vaan vanha vuosi, en jää kaipaamaan. Toivottavasti tästä vuodesta tulee käsityörikkaampi, vaihtelevampi ja mielenkiintoisempi kuin edellisestä!

Päätin kuluvana vuonna vähentää langan ostamista, koska sitä lankaa minulla tosiaan on varattuna varmaan loppuiäkseni. Ostolakko koki heti pienen kolauksen, kun kävin eilen Lumoavan Langan loppuunmyynnissä. Aiemmin en sinne ehtinytkään, mutta eilen oli jo pieni kiire hankkia tyttären koulutyöhön napit, ja käytiin ne hakemassa siitä viereisesti Ompelutalosta.. samalla vaivalla sitten siihen ekaksimainittuun..

Suunnittelin eilen tekeväni lankainventaarion, mutta huushollin siivous ajoi tärkeydessään sen edelle.. mutta ehkä jonakin päivänä sitten.

Loppuun pari kuvaa joulusta:
Liljan posket eivät punoita jännityksestä, vaikka niin voisi helposti luulla. Lapsiin iski ilmeisesti parvorokko tuossa joulun alla. Tauti oli onneksi lievä. ;o)


Koirakin viihtyi sisällä kovilla pakkasilla. Tässä tiiraillaan lähikoivussa hyppivää oravaa..





keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Joulunalustohinaa

Olen vanhasta enkelikalenterista käyttänyt muutaman sivun lahjakääröinä, ja nyt sain idea taitella lopuista sivuista kauniita lahjalaatikoita saippuoille.

Itse en kauheasti välitä mistään näpertelystä, mutta onneksi meillä kaikki tytöt tykkäävät kaikenlaisesta käsillätekemisestä ja askartelusta! HäjyFlikka on isoimpana tietenkin taitavin, joten ylipuhuin hänet hommaan..
Taittelumallia otettiin pienistä, venäläisistä suklaa-askeista, joita mies on joskus tuonut kotiin työpaikan kahvihuoneesta ja joita minä olen jemmannut kaapissa monta vuotta.

Sillä aikaa kun minä keskityin käärimään saippuoita silkkipaperiin ja kirjoittamaan niihin aineluetteloita, HäjyFlikka taitteli laatikoita. Kuvassa näkyy pari valmiina, niistä tuli tosi hienoja, ainakin meidän mielestä, toivottavasti myös lahjansaajien mielestä! ;o))


Siinä paketoidessa muistin pari herkullista saippuaerää, jotka keitin vasta tuossa marraskuun alkupuolella.

Lumienkeli -saippuan tein silkkisaippuan reseptillä, johon tulee vain 250g oliiviöljyä ja 250g palmuöljyä, 150g vettä ja 65g lipeää ja pieni hippunen silkkikuitua (esim. 2*2cm palanen silkkikangasta). Silkkikuitu sekoitetaan vesilipeäseokseen, ja sitä ei kannata liikaa laittaa, koska osa saattaa jäädä sekoittumatta.
Silkkisaippuasta tulee jo sellaisenaan hellävaraista ja ylellistä saippuaa, mutta halusin lisätä siihen jouluisen Lumienkeli -tuoksun (Pieni Tuoksukauppa: Lumienkeli tuoksussa on jäätyneen viinimarjan, mustikan, ambran, jasmiinin ja viileän liljan nuotteja sekä aavistus sitrusta).
Varmistaakseni saippuaan nimensä mukaisen puhtaanvalkoisen värin, lisäsin siihen teelusikallisen titaanioksidia, ja koristeeksi ripottelin vielä kookoshiutaleita.



Avokadosaippuaa kokeilin tällä kertaa ilman mitään tuoksua tai väri- tai lisäainetta, koska edellisellä kerralla seos jankkiutui ikävästi tuoksuöljyn lisäyksen jälkeen. Sekoitin pelkästään avokadoöljyä ja kookosrasvaa, vettä ja lipeää. (Määriä en muista, ja muistilappua ei löydy..) Mietin kauan mitä lisäöljyjä saippuaan laittaisin, mutta päädyin ihan perusjuttuihin, koska haluan nähdä millaista avokadoöljy on saippuassa ennen kuin alan tekemään sen kummempia sekoituksia. Avokadoöljy on tummanvihreää, ja saippuassakin väri pysyy voimakkaan keltaisena. Tuoksu on tylsä perussaippuan tuoksu, mutta se ei käyttöä haitanne.


Neulonutkin olen.


Undulating Rib Socks
Favorite Socks -kirjasta
Koko 44
Lanka Seitsemän Veljestä Opi villasukka (vihr.)
ja Fortissima Socka kaksinkertaisena (sin.)
Langankulutus 144g
Puikot 3,25
Silmukoita 54
Kuviokerta 10 kerrosta

Nämä meni joululahjaksi, päätyivät uudelle omistajalleen jo eilen. Toiset samanlaiset on tulossa, mutta niistä sitten joskus lisää..

Nyt täytyy keskittyä joulunlaittoon!
Piparit leivottiin perinteisesti lasten kanssa jo itsenäisyyspäivänä, ja viime sunnuntaina koristeltiin ne turhankin runsaalla sokerikuorrutteella.. Eilen tein laatikoita. Hedelmäkakkuja olen leiponut, yhden omalle porukalle (luultavasti saan syödä sen yksin!) ja useamman lahjaksi. Lahjaostoksille tungen mukaan ensi viikonlopun pahimpaan ruuhkaan, vaikka olenkin yrittänyt aina jotain napata mukaani tavallisen ruokakauppakierroksenkin yhteydessä.. mutta aina jotain jää ja uusia toiveita ja ideoita putkahtelee esiin vähitellen..

Haluankin toivottaa Kaikille Lukijoille ja Satunnaisille Kävijöille

OIKEIN RAUHALLISTA JA IHANAA JOULUNAIKAA!!!





keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Siskolle

Sisko toivoi itselleen kämmekkäitä joululahjaksi.

Minä en siskon lapasvarastoa tiedä, enkä kyllä sitäkään, suunnitteliko käyttävänsä kämmekkäitä yksistään, vai joiden lapasten, kintaiden tai sormikkaiden päällä, joten halusin neuloa hänelle niiden kanssa jotain muutakin.

Neuloin perussormikkaat samalla vanhalla kaavalla ja samoilla silmukkamäärillä kuin olen itsellekin tehnyt jo parit (ja äidillekin yhdet). Meillä on kaikilla suunnilleen samankokoiset kädet, sellaiset reilut leipälapiot.


Sormikkaat
Malli omasta päästä
Lanka Strompegarn Jacquard Magic sock wool (ruskea)
Langankulutus 50g
Puikot 2
Silmukoita 60
Peukalokiilassa lisäys 8krt joka 3.krs

Sormiin poimin reilusti silmukoita (3-4) välikohdista. Pikkusormessa on yhteensä 17s, nimettömässä ja etusormessa 20, ja keskisormessa ja peukussa 22.


Kämmekkäät
Malli omasta päästä
Pöllö sama kuin viime talvisissa villapuseroissa (ravelrysta)
Lanka Drops Nepal (luonnonvalk.)
Langankulutus 58g
Puikot 3,5 ja 5
Silmukoita 36

Napit löytyi omasta huushollista.
Tytär oli joku päiva heittänyt roskiin vanhan puseronsa, mutta oli ottanut siitä napit talteen. Ja minä sain ommella ne napit kämmekkäisiin, koska mitään muuta sopivaa ei löytynyt! ;o))