Sivut

perjantai 1. helmikuuta 2013

Lisää huiveja

Minulla oli sukkalankalaatikossa pari heräteostoskerää lisää, joista en osannut kuvitella neulovani sukkia. Olivat odottaneet huiviksi tulemistaan jo pitemmän aikaa, ja päätin nyt samoilla tulilla neuloa nekin pois ärsyttämästä..

Samalla mallilla tein nämäkin kuin edellisen liilasävyisen huivin. Pieniä muutoksia tein mallikertojen toistoihin, mutta ihan samanlaisia näistä tuli. ;o) Koska huivi on oikeasti aika tylsä neuloa (mallikerta toistuu melkein samana koko ajan, vaikka siirrytään kaaviosta toiseen ja taas seuraavaan), neuloin huivit yhtäaikaa (liian) pitkällä pyöröpuikolla. Siinä sitä sitten sai pyöritellä ja selvitellä puikkoa, lankoja ja huivinpätkiä..


Malli From Dawn till Dusk
(rav.link)
Lanka Drops Delight (2 kerää pun. / 2 kerää sin.)
lisäksi siniseen pätkä vanhaa Merino Woolia
Langankulutus yht. 207g
Puikot 4
Muuta: sininen lanka oli paljon paksumpaa, ja olisi ehkä vaatinut paksummat puikot, mutta en viitsinyt purkaa, kun olin kerran aloittanut..





Vanhin poika on jo syksyllä hukannut entisen piponsa, joten hän tarvitsi ehdottomasti uuden. Poika itse valitsi tuon kirjavan langan pipolangaksi. Neuloin pipon jo kerran valmiiksi pelkällä kirjavalla langalla, mutta se ei sitten kuulemma ollutkaan hyvä. Kun en viitsinyt koko pipoa purkaa ja aloittaa alusta, poimin aloitusreunasta silmukat ja neuloin päälle toisen resorin mustalla. Ompelin resoria vielä vähän kiinni yläreunastaan, jotta se pysyy suorana. Purin päälaelta resorin verran pois, ja tein päälakikavennukset uudestaan. Piposta tuli oikein hyvä ja mieluisa!



Poijan pipo
Oma malli ;oP
Lanka TeeTee Pallas (musta ja mustakirjava)
Tupsuun käytin vanhaa Pirta sporttilankaa
Langankulutus yht. 95g
Puikot 2,5 ja 3
Silmukoita 120

Pipo on keskiviikosta lähtien ollut käytössä, ja tänä aamuna poika soitti, että oli unohtanut sen taksiin.. Soittelin sitten taksikeskukseen, josta lupasivat toimittaa sen koululle iltapäivään mennessä, huh.

9 kommenttia:

Mammutti kirjoitti...

Kauniit huivit ja pipo!

enkulin käsityöt kirjoitti...

Oi että onkin upeita neuleita. Ihana tuo huivimalli ja värit tuorastaan herkulliset.

MinnaN kirjoitti...

Huivit on tosi kauniita! Ja pipokin hieno. Tuttu tunne, että juuri valmiiksi saatu pipo häviää bussiin... pikkuisen hermoja kiristävää :-)

Inkeri kirjoitti...

Kauniita huiveja.

Fanny kirjoitti...

Ihana pipo, niin kivat, raikkaat poikamaiset värit.
Blogissani on sinulle tunnustus:)

Seijasisko kirjoitti...

Tosi kauniita huivia ja hieno pipo!

Anne-Mari kirjoitti...

Kauniit huivit!

Hepsi kirjoitti...

Oi kuinka kauniita huiveja! Ja pipo on komea!

Pirjo-Riitta kirjoitti...

Kiitos! Huiveista tuli tosiaan ihan nättejä, vaikka olivat aika rumia ennen pingotusta. Pelkäsin, että tummia värejä on liikaa suhteessa kirkkaaseen siniseen / punaiseen, mutta ei nuo nyt niin pahoilta näytä.
Ja pipo onneksi löytyi! En joutunut tekemään toista samanlaista!