Kevätvauvoja

Vauvat kasvavat siis meidän kukkalaudalla. Vai joko nuo ovat taaperoita? Eivät onneksi kuitenkaan lähde itsekseen liikkeelle, nuo piikkipallerot, olisivat aika ikäviä jaloissa kuljeksimassa.
Niin se aika kuluu! Äitikaktus oli itse tuollainen pikkupallero viitisentoista vuotta sitten, kun sain sen äidiltäni ja istutin pikkuruiseen rukkuun.



Nukkatyräkkikin on pyöräyttänyt kaksi ihanaa poikasta. Toisen niistä jo lupasin adoptoitavaksi miehen siskolle. Käydään sitten joskus katsomassa uudessa kodissaan.



Posliinikukka kukkii jo komeasti jatkaen kukintaansa koko kesän. Eteisessä lehahtaa vastaan voimakas ja makean kukkainen tuoksu, jota hienonenäinen mieheni loukkaavasti väittää kissankusen hajuksi. (Menisi terapiaan.)



Esittelyssä myös pari esimerkkiä valmiista lahjapaketeista. Tälläisiä näistä sitten tuli.





Olen ihan tyytyväinen näihin paketteihin, varsinkin kun en yleensä tykkää minkäänlaisesta askartelusta. Joskus kerhossa pyydettiin kirjoittamaan toiveita tulevalta kerhovuodelta, ja minä laitoin, että olisi mukava, jos lasten askartelut olisi sellaisia, ettei niihin äidin tarvitse mitenkään sallistua, kun tää äiti ei halua askarrella.
Mutta näissähän ei käytetty liimaa, eikä pahemmin sotke ja silppua- tyyliä muutenkaan, joten oli ihan kivaa puuhaa.. Kymmenen lahjapakettia olikin sellainen maksimi, jonka vielä jaksoin pakertaa kasaan.. ;o))

Sukkii, kukkii (ja vähä laiffii)

Jotta perussukan neulominen ei kävisi tylsäksi, lankaa on hyvä olla niin vähän, että jännitystä riittää loppuun saakka. Tässä ensimmäinen sukka jäänyt vähän vaiheeseen odottamaan kaveria.. ;o)




Miehen vanhempi sisko (miehensä kanssa) käväisi eilen kylässä, ja toi minulle kiinanruusun alun.
Kiinanruusussa on hyvät juuret ja yksi nuppukin jo. Olisin jo istuttanut sen, tyhjä ruukkukin löytyi mutta multaa oli vain pieni, kuiva paakku pussin pohjalla.

Ystäväni sai vaihdossa aikoja sitten istuttamani pylvästyräkin alun.. toivottavasti sattui se yksilö, jota kissanroikale ei ollut vielä pudottanut lattialle, yritin kyllä valkata parhaan. Kaupan päälle laitoin vielä lapsenlapselleen vietäväksi sen "ylijäämä"ponchon, jonka virkkasin tuossa vähän aika sitten.

Kuvaa kiinanruususta, tässä aidommassa värissä:

Ja tässä salaman kanssa otetussa kuvassa kauniimpana:



Juniori sanoo jo äiti, ei enää ättä tai ätti. Ihanaa! Aidoimmillaan taitaa tokaista sanan, kun on aikansa meuhkannut sängyssä eikä äitinsä millään jaksaisi reagoida toisen aamuvirkeyteen..
Miten lapset onkin heti herättyään niin virkeitä? Mitä pienempi lapsi, sitä suuremmalla virralla lähtee aamulla käyntiin. Kymmenenvuotias nukkuu jo viikonloppuisin pitkään ja saattaa herättyään olla pitkään samanlaisessa tokkurassa kuin vanhempansa..
Viime yönä juniori oli kuumeinen, mutta jatkoi aika nätisti uniaan suponlaiton jälkeen. Hyvä olikin, kun minäitte pääsin sänkyyn vasta yhden maissa. En millään olisi jaksanut monen tunnin yöriekkumista.