Sivut

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Siksakkii ja saltkråkanii

Saltkråkan -sukat valmistui jo viime perjantaina ja Siksak-wrappikin jo viikonloppuna. Ajattelin nuukailla tässäkin ja laittaa niistä yhden yhteisen postauksen.. Niinpä kirjoittaminen sitten venyi, kun maanantaina satoi koko päivän ja illemmalla oli jo pimeää ja synkkää, eilen vasta päästiin tyttären kanssa kuvaamaan liivariani aurinkoisessa syyssäässä.

Sukat neuloin samalla mallilla, samoilla säädöillä ja silmukkamäärillä kuin edellisetkin. Lanka oli hieman ohuempaa, joten tuli hieman pienemmät sukatkin. Ne päätyvät jälleen kerran joulupukinkonttiin.
Kohta 11v täyttävän tyttären jaloissa kuvattiin nämä sukat, trampalla tuli hauskoja kuvia, joista tässä vain yksi. ;o)
Sukat menevät Sukkasadon Heinälatoon.


Malli Saltkråkan (ullaneule)
Säätö oma
Lanka Vilma
Langankulutus 85g
Puikot 2,5 ja 3
Koko 38
Silmukoita varressa 55, jalkuimessa 56 (kuviot 12s, väleissä 7s helmineuletta ja takana 5s helmineuletta)


Tätä liivaria neuloin sitten vähän pidempään, taisin aloittaa jo elokuun puolella. Helppo neule, joka ei paljon ajattelua vaatinut, senkun päästeli silmukoita eteenpäin.


Malli Zigzag Wrap (rav.link)
Suunnittelija Anna Kuduja
Lanka Aade long artistic
Langankulutus 246g
Puikot 3,5
Koko~xl
Silmukoita 148

Mallikertoja neuloin tietty enemmän kuin alkuperäisessä s-koossa, eli tässä etukappaleissa on yhdeksän mallikertaa ja takana 12. Takanaosassa joka toisen mallikerran jälkeen neuloin "lyhennettyjä kerroksia" eli käännyin ennen kaula-aukon ainaoikein silmukoita, näin sain kauluksesta ei tullut samanlaista löysää lerpaketta kuin mallissa. ;oP








8 kommenttia:

Kytsätär kirjoitti...

Kylläpä on hauska liivi...ihan taitaa mennä todoo listalle.

Pitsisukka kirjoitti...

Onkin komeat sukat, kaunis liivi, itsekin tein joku aika sitten justiinsa samaisesta väristä Pillowcase-boleron, tuo vihreä on niin kaunista.

Seijasisko kirjoitti...

Hienot sukat ja tosi kiva tunika!!

Pirjo-Riitta kirjoitti...

Kiitos!
Pitsisukka; minullakin olim aluksi jonossa tuo Pillowcase, mutta sitten tykästyin saman suunnittelin wrappiin. Ja lanka on tosiaan niiin herkullista. Lähdin ostamaan Lumoavasta Langasta vain ja ainoastaan yhtä punaista vyyhtiä, mutta tuo vihreä tarttui ihan väkisin mukaan.. ;o))

Matleena kirjoitti...

Onpa nätti liivi ja saltkråkanithan ovat aina kivat. :) Liivissä niin kauniit väritkin.

katariina kirjoitti...

Kauniita ovat työsi, tuo liivi on ihana!

enkulin käsityöt kirjoitti...

OOOH ja LÄÄH tuota liivaria! Rakastan vihreää. Ihanat nuo sukat. Pitääpä panna maqlli korvan taakse.

Hepsi kirjoitti...

Kauniita sukkia ja upea tuo liivi!