Sivut

lauantai 4. syyskuuta 2010

Wool Peddler's Shawl

Heinäkuussa en paljoa ehtinyt puikkoihin tarttua, ja silloin valmistuikin vain lapaset itselleni. Neuloin molemmat lapaset omalta kerältään, että sain niistä suht samanlaiset. Lanka on Lumoava Lanka- kaupasta, ja kävin jo hakemassa kolmannenkin kerän, josta olisi tarkoitus neuloa pipo, kunhan saan mallin päätettyä. Voipi olla, että päädyn ihan perusperusjuttuun..


Peruslapaset
Koko naisen reilu ;o)
Lanka NoroKureyon, värinro 255
Langankulutus 70g
Puikot 3,5
Silmukoita 36


Elokuun neulomisia on sitten yksi kokonainen huivi.



Huivi on kirjasta Folk Shawls malli Wool Peddler's Shawl. Mulla on tuo kirja ollut jo pidempään, ja ajattelin, että olisi aika neuloa siitä jotain, ettei ihan turhan panttina hyllyssä pyöri. Kirjassa on kyllä monia komeita huiveja, ja tuohon malliin päädyin, kun laskin langan suunnilleen riittävän. No, toisin kävi.. jouduin ainaoikein- reunukseen käyttämään vanhoja Kamenanjämiä (ainoat suht sopivat värit mitä löytyi). Ei onneksi erotu pahasti.. en nimittäin olisi viitsinyt purkaa, sen verran takkuisesti edistyy nykyään kaikki..


Lanka on Määkylän puodin 100% suomenlampaan villaa (140 tex 2)
Langankulutus 185g vyyhti.
Puikot 4


Ja vielä yksi kuva. Näin mää tykkään ja tapaan käyttää huiveja. Ellen sitten kietaise pään ympärille.



Olen jo aloittanut sukkasadon keräämisen, yksi sukanvarsi on valmiina ja toinen alullaan.
Lisäksi pitäisi aloittaa huivi synttärilahjaksi siskolle, joka täyttää loppukuusta 40vuotta. Sisko kyllä esitti toiveeksi mariskoolia.. mutta mä laskin pääseväni huomattavasti halvemmalla neulomalla huivin. Helpommalla pääsisin hankkimalla mariskoolin, mutta kun noita huiveja olen muillekin lahjaksi laittanut, niin saa siskollekin "kelvata"..

13 kommenttia:

Marika kirjoitti...

Upea huivi !! Voi kun minullakin olisi sellainen sisko, joka neuloisi minulle huivin !!

Raitalammas kirjoitti...

Noro-lapaset ovat todella herkulliset!

MariL kirjoitti...

Kaunis huivi! :)

Villikissa kirjoitti...

Kauniib syksyisen väriset lapaset ja huivi. :)

Matleena kirjoitti...

Upea huivi! :) Ja lapasetkin ovat kyllä nätit.

Villanne kirjoitti...

Kaunis huivi! Samoin lapaset! :)

Irina kirjoitti...

Onpa kauniit syksyiset värit noissa molemmissa neuleissasi! Ja kaunis huivimalli!
Mukavia syyspäiviä sinulle!

Leena kirjoitti...

Lapasten lanka on todella lumoavaa, eikä huivissakaan mitään vikaa ole.

leenuliini kirjoitti...

Voi miten kaunis huivi eikä tosiaankaan yhtään huomaa "lankatemppuasi" Punainen on ihana väri, siitä ei pääse mihinkään.

Katri kirjoitti...

Tosi kaunis huivi!

MinskuH kirjoitti...

Blogissani olisi sinulle tunnustus :)

http://enostalankaa.blogspot.com/

Nimma kirjoitti...

Ihanat lapaset!!!! Ai laik!

Pirjo-Riitta kirjoitti...

Kiitos kaikille kommenteista..!

Marika; jos sulla olisi sellainen sisko, et kuitenkaan osaisi arvostaa, niinhän se yleensä menee (ainakin meillä!).. ;oP

MinskuH; Kiitos tunnustuksesta! En ole kyllä ansainnut, mutta mukavahan näitä on jatkaa.. ;oD