Sivut

sunnuntai 21. helmikuuta 2010

Väliaikaraportti

Täytyy laittaa hailuotolaisesta väliaikatietoja, niin muutkin tietää kuinka ahkerana täällä ollaan puikoissa.. onneksi iski nuo kovat pakkaset, niin ei tarvitse nenäänsä paljon pihalle laittaa vaan saa tyytyväisenä kökkiä sohvannurkassa neulomassa. Tosin persshe meinaa välillä puutua..

Hailuotolaisen etuosaan kuuluva kuvio, västäräkki (tai kaupunki, kartano, höyryluukku tai ruokalappu mm.) on 2o2n*2krs korinpohjaneuletta.



Takaosaan keskelle kuuluu levennyskiila. On nuo nykymiehetkin harteikkaita..



Olkapäihin virkkasin "vahvennukset" piilosilmukoilla.
Ensin luulin, että silmukat virkataan valmiin neuleen päälle, mutta aikani pähkäiltyä tulin siihen tulokseen, että virkkaukset tehdään (ja tein) neuleen reunaan jatkeeksi. Mulla kun virkatessa ilmestyy yhtäkkiä kaksi tumpeloa vasuria, tahin näiden kanssa kokonaisen illan. Sorruin sitten jo ompelemaan kappaleet olkapäiltä yhteen, pitäisi kait oikeaoppisesti virkata, mutta mä en enää jaksanut! Ja tää nyt on vaan yksi pusero.. (mä en sanonut tuota ääneen)..



Yritän saada puseron valmiiksi helmikuun aikana eli ensi sunnuntaina sen pitäisi olla valmis! Krääh, kiirettä pitää vaikka ensimmäinen hiha on jo melkein puolivälissä. Nyt jännittää kovasti, riittääkö lanka vai joudunko tilaamaan yhden vyyhdin lisää, sen verran uhkaavasti hupenee nuo viimeiset kerät..

Maaliskuussa alkaakin sitten hurja Hamstraus. Silloinhan alkaa Lankahamstraajat, joissa olen innolla mukana.

Taisi muuten sittenkin olla Lankahamsterit.

10 kommenttia:

outi kirjoitti...

Kova on neulojan vauhti ja kunto. Ei ihme jos siellä on persshe kovilla. Mulla pettäisivät jo muutkin paikat. :D

Pirjo kirjoitti...

Vai on kaimalla peffa puuduksissa, samoin täällä! Ihana neule tulossa.

MariL kirjoitti...

Tuosta tulee upea! :)

Inkeri kirjoitti...

Komea paita tulossa.

Kristiina kirjoitti...

Siullahan on vauhti päällä, mahtaa olla mies maireena kun tuon paidan saapi.

Mette (Mettuska) kirjoitti...

Hyvältä näyttää, tsemppiä tsemppiä!

Marleena kirjoitti...

Komea neule. Näyttää aika suuritöiseltä, ei ihme jos paikat puutuu. Tsemppiä täältäkin. :-D

San Florencia kirjoitti...

Kyl maar on komia! Jaksamista peffalle, kyllä se siitä helpottaa. ;)

Pirjo-Riitta kirjoitti...

Kiitos tsemppauksista! Tahti jatkuu samana, pikkusormeen jo ilmestyi parin rakonalkua, heh, mutta en välitä.. Ja Christina, oikein arvaat, kyllä tuo mies on jo nyt aika muikeena ja myhäillen ja tyytyväisenä katselee viereiseltä sohvalta tulevaa puseroaan.. ;oDDD

AnniKainen kirjoitti...

Minusta tuo on yksi komeimmista miesten villapaita malleista, niin miehekäs ja niin suomalainen. Kyllä on joku (jotkut) kohta onnellinen.