Sivut

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Krysanteemit

Krysanteemi -lapaset on minulla ollut to do -listalla ties kuinka kauan. Nyt vihdoin innostuin niitä neulomaan, kun sopivin värisiä lankoja löytyi jemmasta. Neuloisin saman tien toisetkin, jos vihreää lankaa olisi tarpeeksi, mutta kun ei ole, pitää miettiä uusia värivaihtoehtoja.


Chrysanthemums (rav.link)
Ohje Knitty, Winter 2011
Koko naisen reilun kokoinen käpälä
Lanka Drops Fabel (puna-oranssi-pinkkikirjava),
Hot Socks Luxor (vihreä) ja
Admiral-sukkalanka (valk)
Langankulutus yhteensä 75g
Puikot 2
Silmukoita varressa 70 ja kämmenessä ohjeen mukaiset 74


Neuloin lapaset melkein ohjeen mukaan. ;o)
Varren neuloin 70 silmukalla, jolloin helminauhakuvio meni tasan. Resorin jälkeen lisäsin silmukkaluvuksi 74. Peukalokiila on alkuperäisohjeessa tosi lyhyt (enkä ymmärrä miksi). Minä tein peukalokiilassa lisäyksiä ensin joka 3.krs neljä kertaa ja vielä kaksi kertaa joka 4.krs, näin sain peukalokiilan sopivan pituiseksi (eli noin 5cm). Itse peukalosta jätin yhden lehtikerroksen pois, koska siitä olisi muuten tullut ihan liian pitkä. Tai aluksi teinkin peukalon ohjeen mukaan, kun lauantai-iltana puolinukuksissa sitä neuloin, mutta purin liiat pois ja tein lyhyemmän. ;o)

Punaista Fabelia en mitenkään mällännyt ja tällännyt kohdilleen, vaan vähän toivoinkin, että lapasista tulisi väritykseltään hieman erilaiset, mutta niin ei tietenkään käynyt vaan langan värit vaihtuvat melkein samoissa kohdissa.

Tykkään kovasti näistä lapasista, enkä vielä tiedä, pidänkö ne itse vai säästänkö lahjaksi. Laitoin ne ainakin aluksi joulupukin pussiin odottamaan, että saan päätettyä..


Olen saanut blogiini useamman tunnustuksen ja haasteen. Kiitos kovasti niistä.
Lupaan, että vastailen haasteisiin ja yritän jatkaa tunnustuksia ensi viikonloppuna. (Toivottavasti ehdin silloin keskittyä koneella istumiseen vähäksi aikaa..) Nyt minun pitää (tai pitäisi.. ) kuitenkin keskittyä pakkaamiseen. Lapsilla alkoi hiihtoloma, ja olen lähdössä heidän kanssa mummulaan muutamaksi päiväksi.

15 kommenttia:

Ulla kirjoitti...

Vau! Onpa upeat lapaset! Iloisenväriset lapaset

Sohvaneulomo kirjoitti...

Ihanat!

kio kirjoitti...

Kauniit lapaset!

MariL kirjoitti...

Upeat lapaset!

Auli kirjoitti...

Ihanat!

Seijasisko kirjoitti...

Huikean kauniit lapaset! <3

Prusiluska kirjoitti...

Heti lähtivät minullakin to do -listalle kun näin nämä. Upeat kerrassaan!

Prusiluska kirjoitti...

Piti palata heti kommentoimaan uudelleen. Kävin kurkkaamassa Knittyn ohjetta, ja täytyy todeta, että sinulla on täydellinen värisilmä. Sinua paremmin ei voi onnistua värivalinnoissa. Knittyn versio ei olisi houkuttanut lainkaan väriensä puolesta.

Pilvikirsikka kirjoitti...

No nämähän ne vasta kauniit ovatkin. Kukkien keskellä kasvaneena tykkään kyl näistä. Väritkin niin nappiin olet valinnut.

hillanen kirjoitti...

Aivan upeat, ihanat lapaset!

Miss Marple's cardigan kirjoitti...

Aivan mahtavat lapaset! Kävin heti nappaamassa ohjeen itsellenikin. Jatkoksi sinne pakko tehdä-listaan...
Oikein ihanaa alkanutta viikkoa sinulle!

Narukerä kirjoitti...

Todella söpöt, oikein ihanat kevätlapaset varsinkin. :) Täytyy lisätä to-do-listalle ravelryssä ohje.

Anu / Ei kissa karvoistaan kirjoitti...

Kauniit!

Sukkailija, ent. Kangaskasa kirjoitti...

Kertakaikkiaan upeat lapaset!!! Tulostin heti itsellenikin ohjeen :)

Sude kirjoitti...

Vaude, tuosta ei lapaset enää voi paremman näköisiksi tulla ♥