Sivut

torstai 21. helmikuuta 2013

Dalahäst ännu mera

Neuloin sitten samoilla tulilla toiset Taalainmaan heppalapaset.


Tai ei nämä ihan samalla mallilla syntynyt, vaan suunnittelin tuohon vähän erilaisen resoriosuuden kuin alkuperäismallissa. Tai noh, suunnittelin ja suunnittelin (kaikkihan on jo keksitty!).. nappasin idean sieltä ja toisen täältä, ja avot. Perinteiseen tyyliin sopiva resori. Hyvin osui muuten resorin pikkusydämet samaan kohtaan kämmenselän isojen sydämien kanssa. En tosin hoksannut sijoittaa niitä samansuuntaisesti molempiin lapasiin, mutta eipä tuo tahtia haittaa..kuin ihan vähän vaan.


Malli sama kuin edellisissä eli
Wenche Roaldin Dala Selbu Hybrid (rav.)
Lanka Drops Fabel (kirk.pun) ja Hjertegarnin Ciao Trunte (valk.)
Langankulutus 67g
Puikot 2,25 (ne hiilikuituiset ;oP)



Ylemmästä lapaskuvasta näkee, miten kirkkaasti aurinko jo päivällä paistaa.. Täytyy kohta kaivaa aurinkolasit esille, nyt kun mulla vihdoin on sellaiset. Kahdenkymmenen jahkailuvuoden jälkeen sain ne vihdoin viime kesänä ostettua, nyt on millä poseerata!
Illalla palasin (vaunu)kävelylenkiltä siinä viiden maissa.  Aurinko jo laski, ja kaunein taivas ehti haaleta, hain kameran sisältä, kiiruhdin takaisin maantielle ja ehdin jonkinlaisen kuvan iltaruskosta napata.

10 kommenttia:

MinnaN kirjoitti...

Tosi upeat kirjoneulelapaset! Ja upea on auringonlaskukin

Anu / Ei kissa karvoistaan kirjoitti...

Kauniit!

Pilvikirsikka kirjoitti...

Voi kun ihanat nuo punavalkoiset. Kaunis oranssi auringonlasku, Hyvin olet saanut kuvaan vangituksi värit.

möhönasu kirjoitti...

Todella upeat lapaset!

-MARI- kirjoitti...

Onpa kauniit lapaset! Ja kaunis maisemakin.

Auli kirjoitti...

Voi miten kauniit! Jokapuolella on niin ihania neuleta, minä vain jämähdin muutama viikko sitten virkkaukseen ja en miäään saa katkeamaan!

Sukkailija, ent. Kangaskasa kirjoitti...

Aivan ihanat lapaset!

hillanen kirjoitti...

Ihanat, ihanat!

Seijasisko kirjoitti...

Ihanat!<3 Sinulle on haaste blogissani.

satunNainen Paula kirjoitti...

Ihanat!! Ranneke erinomaisen hieno, paaaaaaljon tyylikkäämpi!!