Sivut

keskiviikko 29. lokakuuta 2008

Paketti ja plakaatti

Lokakuun SNY_ paketti saapui maanantaina.
Paketista löytyi pieni ristipistotyö! Ensimmäinen ajatus olikin, että voi ei, olisin pitänyt suuren suuni kiinni, nyt on pakko kokeilla tuotakin.. Työ ei onneksi näytä kovin vaikealta, joten enköhän tuossa pääse mukavasti ensikosketuksiin pistoilun kanssa. Oikeastaan odotan jo innolla neulaan tarttumista, pitää vain saada tuo viimeisin sukkapari valmiiksi.
Lisäksi paketissa oli suloinen kortti, geishalevy, jonka ahmin eilen koneella istuessani ja kissalle salamipatukka, jonka kissa vetäisi kertaistumalla. Molemmat herkut siis oikeaan osoitteeseen. ;oD



Kiitos siis SNY:lleni mukavasta paketista! Ensi kuussa tiedänkin kuka olet!


Kikiltä sain mieltä lämmittävän plakaatin, jota en taaskaan tunne ansaitsevani mutta otan kiitollisena vastaan. ;o)



Maininnan eteenpäin jakamisen sääntöjä ovat:

1) Valitse viisi blogia, joita arvostat luovuuden, kuvituksen, mielenkiintoisen sisällön ja/tai blogosfääriin tehdyn panostuksen johdosta millä tahansa maailman kielellä.
2) Jokainen annettu palkinto on henkilökohtainen ja sitä annettaessa mainitaan blogin kirjoittajan nimi sekä linkitetään palkittavaan blogiin.
3) Palkinnonsaaja panee palkinnon logon blogiinsa.
4) Logo tulisi linkittää alkuperäispalkinnon osoitteeseen. (sorry, tätä en osaa tehdä)
5) Palkinnonsaaja julkaisee säännöt omassa blogissaan. Kansainvälisen, Uruguaysta alkunsa saaneen palkinnon alkuperäiset säännöt ovat tässä.

Ja laitan tämän eteenpäin seuraaville bloggaajille:
1. Sannalle
2.äiti-puffalla
3.Diinalle
4.Hannalle
5.Anulle

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos kiitos kiitos! Ensimmäistä kertaa saan jotain tunnustuksia ja vielä kaksin kappalein :D Pitääkin hartaudella miettiä, että kenelle tämän jaan eteenpäin :)

Matleena kirjoitti...

Varohan vain, siihen ristipistoiluunkin tahtoo jäädä koukkuun!!! ;D nimim. senkin kauden kokenut ;)

Anonyymi kirjoitti...

Kiva, että pidit paketista =o)
Yritin valita jotakin pientä ja helppoa, ettei maku mene heti alkuunsa. Anteeksi, etten ole pitänyt yhteyttä...tästä syksystä tuli monta kertaa kiireisempi kuin odotin. Oma blogini on odottanut päivittämistä jo varmaan ainakin kuukauden. Pientä vinkkiä minusta löytyy jo kortista...huushollista löytyy kumpaakin lajia yksi muksu.
SNY

Anonyymi kirjoitti...

Suuret kiitokset!
*niiaa hämmentyneenä*

-sanna- kirjoitti...

Kiitos! Tämä oli ihan liikaa mutta silti niin mukavaa...

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos kommentista! Liinat ovat muuten neulottuja, eikä virkattuja. Suosittelen, malli on ihana!

Katri kirjoitti...

Kiitos tunnustuksesta! Se lämmitti mieltä. Nyt tuli paineita. Siis blogin pitämisen kannalta ja tunnustuksen teknisen siirtohomman kanssa..

♥ Hannah kirjoitti...

Kiitti kamalasti!

Aivonystyrät meni solmuun kun yritin miettiä kenelle jakaisin eteenpäin. Eiköhän se viikonlopun aikana selviä :D