Sivut

perjantai 4. huhtikuuta 2008

Vauvanmyssy (taas)

Samalla ohjeella neuloin tämän myssyn kuin edellisenkin, paitsi päälaelle tein yhden ylimääräisen kerroksen ilman kavennuksia. Vaaleanpunainen merinowool kuitenkin on sen verran ohuempaa, että lankaa tähän kului (kaikki mitä virkatusta puserosta jäi!) vain 24g.



Minä koin eilen elämäni kauhunsekunnit!

Juniori oli edellisyöstä alkaen oksennellut (kahdet lakanat, peitot ja sijauspatjat pesuun, loput tuotokset saatiinkin osumaan vatiin..) Päivällä söi nälkäänsä reippaasti ruokaa, mutta kaikki tuli ylös hetken päästä..
Iltapäivällä poika oli sitten päikkäreillä vaunuissa. Kolme tuntia oli nukkunut, kun ajattelin, että nyt täytyy jo herättää. Vaunuissa poika nukkui silmät auki ja suu auki (tutti oli tippunut jo tuntia aikaisemmin kun kävin kurkkaamassa vaunuihin). Mä pelästyin aivan hirveästi, kiljaisin kunnolla, heilutin vaunuja ja ravistin makuupussia, ja kesti tovin aikaa ennen kuin poika reagoi.
Mun pahin painajainen ei luojan kiitos tapahtunut. Mutta en tiedä kuinka lähellä se oli. Missä lie horroksessa poika oli..

9 kommenttia:

Ira kirjoitti...

Hui... Onneks kävit kurkkimassa vaunuihin..

Tuo hatun malli on paras :=)

Lankavuori kirjoitti...

Voi kamaluus! Oli aivan varmasti pii-ii-iitkän tuntuiset sekunnit!

Annika kirjoitti...

Hui! Meidän pojalla on ollut ihan pienestä pitäen tapana nukkua silmät puoleksi auki, se on aika vinhan näköistä. Muistan kun lapsonen oli viime keväänä oksennustaudissa niin ei itse oikein osannut nukkua, kun piti valvoa, ettei rassukka tukehdu oksennukseen, silloin tosin ikää ei ollut kuin reilu puoli vuotta.

Susa kirjoitti...

Hui, säikähdit varmasti!! Onneksi kaikki on hyvin :)

Mari kirjoitti...

Voi kauhistus! Itsekin tiedän, miltä tuntuu, kun vauva nukkuu niin sikeästi, että alan pelätä pahinta. Joka ainoa yö tulee herättyä ihan vain tarkistamaan, että hengittäähän se... joskus tulee tarkistettua samalla esikoinen ja isäntäkin.

Kukka kirjoitti...

=0 Kauhea säikytys. Onneksi ei pahin käynyt toteen. Myssy on nätti =)

Marika kirjoitti...

Herran jestas mikä shokki tuo varmasti oli !! Meillä nuorimmaisella oli taipumus "menehtyä" eli kiljua niin että lopuksi ei tajunnut enää vetää henkeä. Muutaman kerran veti jo aivan siniseksi. Ja myöhemmällä iällähän Venlaa on elvytetty Nallikarissa mutta siitä sitten joskus toiste.

Pirjo-Riitta kirjoitti...

Tuo silmät auki nukkumien on _karmea tapa_. Meillä ei nuo usein ole sillai nukkuneet, mutta se pelästyttääkin sitten sitä enemmän.

Marikalla vasta kamalia kokemuksia tuntuu olleen, hui! :o/

Bilkis kirjoitti...

En ole kuullut silmät auki nukkumsesta koskaan...Kamala säikähdys!