Sivut

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Aamuruskosta illanhämärään

Onpas taas hetki vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta. Tammikuu tapaa hurahtaa niin äkkiä, päivätkin on jo vähän pidentyneet, mikä on ihanaa..

Vanhin pojistani on aika lämminverinen, ei käytä kalsareita vaikka äiti itkisi (en ole kyllä kokeillut!) eikä pue toppahousujakaan kuin kovimmilla pakkasilla (ja silloinkin pienen urputuksen kera). Myöntää sitten sentään, että on mukava olla, kun on lämmin!
Neuloin poijalle alkuvuodesta villasukat, vanhat olikin jo jäänyt pieneksi ja periytynyt pienempijalkaisille. Neuloin tietysti vihreät, sehän se on ollut poijan lempiväri pienestä pitäen!


Ribbineuloksiset perussukat
Koko 42
Lanka Four Seasons Grundl Hot Socks
Langankulutus 80g
Puikot 2
Silmukoita 72
___

Minusta tuntuu, etten viime vuoden aikana neulonut yhtään huivia, ainakaan kunnon pitsihuivia. Voipi olla että parit Baktukset tekaisin, mutta niitä ei lasketa paljon miksikään, ne on niin peruskamaa kuin olla ja voi. Molemmat Purosta neulomani baktukset taisin muuten neuloa itselleni, mutta ne päätyivät saman tien tyttärien käyttöön. Ja uutta lankaa on hankittuna toisiin samanlaisiin..

Kauan olen suunnitellut huivin neulomista, en ole vain osannut päättää, mistä mallista aloittaisin, niitä kun on jonossa useampia.. En itse välttämättä tarvitse huivia (minun lempparini on vanha Fifi, joka onkin jatkuvassa käytössä) enkä tiedä, onko tekemäni lahjahuivit päätyneet käyttöön, kaapinperälle vai kirpparille...
Joten aloitin sitten pienellä ja simppelillä huivimallilla.



Tetiana Otrutan From Dawn till Dusk (rav.link)
Lanka Regia Hand-dye Effect
Langankulutus 94g
Puikot 3,5
Huivin koko 37*150cm



Samanlaisia on puikoilla tulossa lisää. Ajattelin neuloa näitä lahjavarastoon. ;o))

16 kommenttia:

Auli kirjoitti...

Tykkään kovin huivista ja minukkakin on tuota Regiaa, en oikein osaa siitä kutoa sukkia kun on niin hötöä. Pistetään mieleen!

Pirjo-Riitta kirjoitti...

Auli; sen höttösyyden takia minäkään halunnut siitä sukkia, sopii kyllä hyvin tuohon huiviin..

Pilvikirsikka kirjoitti...

Kauniit vihreät sukat. Nuo huivit ohuesta langasta ovat myös ihania. Itse en vain osaa niitä neuloa ja on niin paljon muuta tikutettavaa etten ole ehtinyt perehtyäkään huivien saloihin. mutta jospa sitten eläkkeellä:):).
Silloin tällöin täällä vierailleena liityin nyt lukijaksikin blogiisi.

aamunkajoon kirjoitti...

Kivan värinen lana noissa sukissa ja tuo huivimalli on kyllä kaunis. Kuten myös huivisi. :-)

möhönasu kirjoitti...

Upea huivi ja todella kiva lahjaidea :)

Outi kirjoitti...

Ihanat värit, kaunis huivi!

Kisulit kirjoitti...

Kaunis huivi! Lahjavarastoon neulominen on loistava idea. Viimeistään ensi jouluna on neuleilla taas kova kysyntä. ;D

Pirjo-Riitta kirjoitti...

Pilvikirsikka: kiitos! Mukava saada sinut lukijaksi. Minä olen sinun blogiasi seurannut jo aiemmin, eilen tosin huomain, että olit muuttanut uuteen osoitteeseen..
Kiitos Marika, Outi ja Möhönasu, niin ja Kisulit. ;o))

AJattelin tosiaan aloittaa (joulu)lahjaneuleet ajoissa.. viime vuonna aloitin kesällä, ja osa suvusta jäi ilman sukkia..

Anu kirjoitti...

Kivan väriset sukat ja kaunis huivi!

Itsekin ajattelin nyt heti vuoden alusta aloittaa joululahjojen miettimisen, mutta saapa nähdä miten loppupeleissä käy toteutuksen kanssa.. :P

merkku kirjoitti...

Heippa piiitkääästä aikaa! :) Ei voi kuin ihailla mitä kaikkee oot saanut aikaan!Oot kyllä todella taitava;aivan ihania näyttäviä sukkia ja vaikka mitä!

Paula kirjoitti...

Kaunis huivimalli!
Edellisen postauksen idea on tosi kiva - koko kuusebhan voisi koristella pikkuruisin sukin ja lapasin!!
*
Käy kurkkaamassa, blogissani on jotain Sinulle!

Aarnilintu kirjoitti...

Tosi kaunis huivimalli! Minulla on tuota Rgiaa kaiketi juurikin samaa sinistä, vihreää, punaista.. Josko tässä olisi hyvä malli niiden kerien tuhoamiseksi, kun en myöskään oikein osaa sukkia niistä tehdä.

Tuo lahjojen tekeminen näin heti alkuvuodesta on kyllä todella kannatettava suunnitelma, kun aina tulee loppuvuodesta kiire, vaikka kuinka aikatauluttaisi ja suunnittelisi ja priorisoisi.. Kun vaan ehtisi aloittaa ajoissa, kun on kaikkea muuta tekemistä olevinaan aina niin paljon! Onneksi tuota voi aina kerran vuodessa harjoitella ja koittaa tulla paremmaksi siinä lajissa:)

Pirjo-Riitta kirjoitti...

Kiitos Anu ja merkku! ;o))

Paula; kiitos tunnustuksesta. Katsotaan nyt saanko jatkettua sitä.. yritän neuloa poijalle pipoa, ja pitäisi kuulemma olla huomiseksi valmiina..

Aarnilintu; Juu, pitää aloittaa lahjojen teko ajoissa.. minulle ainakin marras-joulukuussa iskee jo paniikki, että en mä kuitenkaan enää ehdi saada mitään valmiiksi, joten jätän suosiolla kaiken aloittamattakin..

Heidi kirjoitti...

Nuo sukat kyllä lumosi. Ihanan eläväinen liukuva väripinta. :) Minulla oli hetken aikaa vihreä kausi menossa, ja olen saamassa sen yllyttämänä pian valmiiksi vihreät sukat. Ovat regian tweed lankaa, joten pinta on hauska. No, ne löytyy sitten blogista kun ovat valmistuneet. :)

Narukerä kirjoitti...

^ Huoh, tää on niin tätä... Siis kirjoitin kommenttini taas väärällä profiilillani. Narukerä-blogin Heidi siis täällä kommentoi. Nyt pitäisi olla oikeat tunnukset millä kommentoida. :)

Kisulit kirjoitti...

Blogistani löytyy tänne tunnustus! Kiitos saippuan ohjeista ja neuvoista: olen kokeillut tuota suolasaippuaa ohjeellasi ja se on tosi ihanaa saippuaa! Mutta laitetaanko siihen oikeasti niin paljon suolaa? Ihan tönkkösuolattu saippua. ;D