Sivut

lauantai 3. marraskuuta 2007

Juniorin villapusero ym höpinää

Viikonloppuna ei sitten millään ole rauhaa kirjoittaa. Aina on joku selän takana odottamassa vuoroaan koneelle.

Juniori täytti eilen puoli vuotta!
Hänellä on jo kaksi pientä hampaanalkua alaleuassa, ensimmäinen ilmestyi syyslomalla ja toinen viime perjantaina, samana päivänä kun esikoiselta vedettiin pari rautahammasta pois. ;o)

Juniori on ollut TÄYSimetyksellä tähän saakka.. mikä minusta on TOSI hienoa, koska muita lapsia olen imettänyt korkeintaan kolmen kuukauden ikäiseksi (paitsi 7kk esikoista, joka ei huolinut pulloa lainkaan). Nyt halusin kokeilla miten hyvin onnistun imettämään jos jätän korvikkeet käytettäväksi vain äärimmäisessä hädässä ;o).
Täytyy sanoa, että on ollut ihanaa, ja helpompaa kuin olisin uskonut. Nyt juniori on saanut pari kertaa maistaa porkkanaperunamössöä..ihan nätisti on aloittanut maistelun, jopa niellyt mössöä eikä vain sylkenyt suupielistään.

Puolivuotispäivän kunniaksi laitan kuvan ihanaisesta pojastani yllään neulomani villapusero. Pusero on ainoa käsityö, jonka sain viime kesänä aikaiseksi! Lankana on Step- sukkalanka, jota ostin varalta kaksi kerää. Neuloin molemmista keristä, että sain kuviot täsmäämään.. ja yllätys yllätys, väriraidat menikin niin, että jouduin toisen kerän aloittamaan ulkoa ja toisen sisältä.
Etu- ja takakappale on siksak- neuletta, hihat sileää, koska halusin suorat hihansuut. Koko on jotain 74/80cm ja langanmenekki 125g. (Lankaa siis jäi vielä sukkien verran.)


Tällä hetkellä puikoilla on pipo Smart- langasta. Siskoni tilasi myöhästyneeksi synttärilahjaksi pipon. Synttärit oli jo syyskuussa, mutta ajattelin selviäväni pelkällä lupauksella, että jotain on tulossa.. ;oD Langat ostettiin yhdessä, sisko valitsi itse värit. Modasta löysin valmiin ohjeen.. ei tarvitse edes silmukoita laskeskella. No jonkunlaista raitaa pitäisi suunnitella.

Perjantaina oli siis esikoisen hammaslääkäri.
Neidillä kasvaa hampaat vähän ristiin rastiin. Pari vuotta sitten poistettiin maitokulmahampaat, että etuhampaat pääsee kasvamaan suoraan. (Ne suoristuikin ihan itsestään ilman rautoja.) Nyt on uudet kulmahampaat tulossa, ja "neloset" poistettiin niiden tieltä.
Odotushuoneessa neiti oli vielä tosi reipas, mutta kun sai hammaslääkärin tuolissa aurinkolasit päähänsä, alkoi uikutus "äiti, mua häikäsee, äiti mä haluan pois täältä". Puudutuspiikin laittaminenkaan ei kuulemma tuntunut, mutta "yhyy, tää maistuu pahalta". Kun hampaita väännettiin irti, neiti kiljui ja kiukutteli, minä pidin muka turvana kädestä kiinni (juniori roikkui toisella käsivarrella)... Hampaat saatiin poistettua, ja illalla neiti oli jo ihan toipunut koettelemuksestaan.

Ei kommentteja: