Sivut

tiistai 16. lokakuuta 2012

Ken söi kesäkukat

Nämä sukat valmistuivat tasan viikko sitten, piti oikein Ravelrysta luntata oikea ajankohta.
Ravelryyn on helppo ja nopea kirjata ylös kaikki valmistuneet, tämä polkkaaminen sitten taas vaatii vähän enemmän aikaa ja keskittymiskykyä.
Ja meillä kun tilttasi pöytäkone, niin arvaatte varmaan, että tämä meikäläisen henk.koht. läppäri, joka ei tosiaan vuosiin edes ole ollut henk.koht. vaan koko perheen röyhkeässä käytössä (mitä nyt minulla on jonkinlainen etuajo-oikeus), on nyt vielä enemmän ylösotettu kuin tähän saakka.. Argh.

No, joka tapauksessa valmistakin on neulerintamalla syntynyt. Tokaluokkalaiselle tyttärelle neuloin toivomansa pitkät unisukat. Sukista oli alunperin tarkoitus tulla ihan polvipituiset, mutta tytär muutti mieltään sovituksen yhteydessä, eli vähän lyhyemmät sitten tehtiin.


Tytär toivoi samanlaista "reikäneuletta" kuin edelliset isosiskolle valmistuneet. Kun en jaksanut samaa mallia neuloa uudestaan, vaihdoin Neulekirjan malliin, joka on aika lailla samanlaista neljän kerroksen mallineuletta. (Tykkään kyllä enemmän Hederan ulkonäöstä sen "pystysaumojen" takia.)

Malli Ken söi kesävoin
Koko 32
Lanka Järbogarn mini raggi
Langankulutus 78g
Puikot 2 ja 2,25
Silmukoita 56

Meillä on kuopus aina kaikessa mukana, "kuvauksissakin" pakollisena assistenttina. Jos pyytäisi poseeraamaan, luultavasti neiti olisi pelkkää känkkäränkkää, mutta näin hienosti osaa olla kun tunkee kuvaan omasta halustaan. ;o) Tuo Juniorin vanha pipo on kait se kuvattava..


Lauantaina käytiin Oulun Käsityömessuilla. Isommat tyttäret, HäjyFlikka ja Blondi kiersivät enimmäkseen kahdestaan, ja minä kiertelin äitini kanssa, joka matkusti meille viikonlopuksi. Messuilta ostiskelin kaikenlaista kivaa, mutta tarjolla olleet langat ei oikein houkutelleet, ja mukaani tarttuikin vain kaksi oranssinsävyistä vyyhtiä. Oranssia en nykyään voi vastustaa..
Alemmassa kuvassa on neulojan muki, jonka sain tyttäriltä synttärilahjaksi. ;o))







6 kommenttia:

Sirpale kirjoitti...

Hih, tuo muki on kyllä kiva!

enkulin käsityöt kirjoitti...

Ihana postsaus. Upeat sukat olet tehnyt ja tuo pikkumalli tutti suussa on maailman mainioin. Repesin lopulta tuon mukisi vuoksi, minäkin haluan neuloosimukin!

Seijasisko kirjoitti...

Kivats sukat. Ihana poseeraus Liljalta.:)))) Kiva muki..sopii sulle ja monelle muulle..itse en tunne oikeen omakseni noita Virkkuukoukkusten juttuja kun tuo "virkkaaja" on ensinnäkin pitkä ja laiha ja puhuu vielä Karjalan murretta. Mie kun on Lapista ja vielä pullukka. :)

Pirjo-Riitta kirjoitti...

Kiitos Sirpale ja enkuli!

Seijasisko; en minäkään karjalasta ole, vaikka siskon kanssa kakarana puhuttiin muka-karjalaa, jos sitä tv:stä kuultiin, se on aika tarttuvaa.. Minä olen ostanut noita virkkuukoukkusia tyttärille (odottavat lahjajemmassa, että maltan antaa). Virkkuukoukkuset on ihkuja, varsinkin kolahtaa kaikki "oliks miul äsken joku ajatus päässä" -tyyliset. ;o))

Marleena kirjoitti...

Suloinen poseeraaja tuo pikkuinen Lilja!! Nätit sukat ja ihku muki! :-D

Seijasisko kirjoitti...

Virkkuukoukkusen "ajatukset" ovat hauskoja minustakin.:)