Sivut

keskiviikko 25. elokuuta 2010

Satokausi

Marjasato alkaa kohta olla tallessa.
Vadelmien kypsymisaikana en vielä herännyt syksyyn, joten ne saivat rauhassa tippua maahan.
Punaherukkapuskat ollaan tyhjennetty (minä, HäjyFlikka ja EskarilaisRinsessa) ja tulikin kunnon sato, mistä saadaan luultavasti kiittää reilua syyslannoitusta. Marjat oli niin suurikokoisiakin, että suurimman osan perkasin ihan marjoina pakkaseen ja vain pari ämpärillistä maltoin keittää mehuiksi. Marjat tulee varmaan talven mittaan syötyä jäätelön kanssa tai rahkajälkiruoassa. Meillä kyllä lapset tykkäävät syödä jäisiä marjoja sellaisenaankin!
Mustaherukoita keräsin puoli ämpärillistä raakoina ja toiveikkaana keitin niistä hyytelöä. Se vaan ei hyytynyt. Joten saatiin mehua. Kokeilen keittää vielä toisen satsin hillosokerin kanssa, kunhan tuo tylsä sade hellittää sen verran, että puskiin viitsii mennä.
Karviaisista keitin kokeeksi hilloa ja nektariinia, toivottavasti tulevat syötyä..

Isäntä halusi poimia mustikoita, mutta niitä ei kuulemma ole täällä(kään) päin paljoa, joten lähti sitten ukkoporukalla Posiolle saakka marjaan. Piti tehdä oikein kaksi reissua. Ensin viiden (!) päivän reissu, jonka tuloksena oli 2 ämpärillistä mustikoita (ja mättäitä). Sitten uusi ja parempi parin päivän reissun, jolta saaliina 4 ämpärillistä. Ensi talvena sitten juodaan mustikkamehua, ja syödään mustikkakiisseliä ja mustikkapiirakkaa..
Puolukkaan isäntä aikoo myös lähteä samalla ukkoporukalla, huoh. Toivottavasti tällä kertaa jättävät sen ryyppäämisen ja hauskanpidon vähemmälle, että yksi reissu riittäisi..

Marjasadosta voidaankin siirtyä keräämään sukkasatoa!
Siihen valmistauduin tilaamalla Tapion kaupasta pari alepussia sukkalankoja. Tarkoituksena oli kyllä käyttää pois vanhoja lankavarastoja, mutta kun sai halavalla ja silleen..



Lilja ei vielä syö marjoja, nyrkki maistuu nannalta.



Ja mulla näköjään maalitahrainen pusero.. ;oP

7 kommenttia:

Mammutti kirjoitti...

Pistänpä oman vinkkini mustaherukkahyytelön tekoon. Meillä se hyytelö on ehdoton edellytys broilerin syönnille, tytöillä meinaan ja maistuu se itsellekkin. Eli, olen tehnyt hyytelön ilman hyytelösokeria, mutta se keittoaika on tooosi pitkä. En osaa ajassa sanoa, mutta hiljaisella kiehumisella saa kattila olla rauhassa hellalla ja pikkuhiljaa alkaa muuttua hyytyneemmäksi, mutta hyytelöä se on vasta jäähdyttyä. Joskus on ollut raaempia, joskus kypsempiä marjoja. Minä olen pakastanut hyytelöt pieniin pakastepurkkeihin suunnilleen yhden aterian tarpeeksi.
Sukkasatoa odotellessa kauniita syyspäiviä!

Marika kirjoitti...

Juu, taitaisi tulla sanomista jos me naisetkin yhtä kosteita marjareissuja tehtäisiin ! ;-)
Olet ollut kyllä ahkerana ! Mä tykkään karviaisista ihan hirveästi mutta omassa pihassa ei näytä menestyvän kuin punaherukka.

MariL kirjoitti...

Meillä marjat syödään marjoina, eli pakastetaan kokonaisina ilman sokeria ja myös syödään sellaisena sekoittamatta niitä yhtään mihinkään, eikä edes sitä sokeria turhaan lisänä. Minä olen ihan pienestä pitäen tykännyt erityisesti punaherukoista popsia sellaisenaan, mieluiten suoraan pensaasta. Lapsena kuulemma vain punainen lakki vilkkui punaherukkapensaasta, kun minä olin siellä syömässä. :) Sunnuntaina saatiin äidiltä ämpärillinen karviaisia, syötiin ne sellaisenaan saman tien, ei jäänyt yhtään pakastettavaksi. ;) Mansikoita tuli tällä erää vasta 65 litraa, äiti kuulemma tuo niitä lisää sitten, kun loppuvat... muita marjoja vielä sitten lisäksi jokunen kymmenen litraa, ehkä niillä pärjää jouluun asti. ;) Minun kotiseudulleni oli tullut mustikoita kovastikin, ja saatiin niitä äidiltä, tänne meille päin Oulua ei ole mustikoita tullut, mutta löysin tästä läheltä tosi mainion vadelma-apajan - saman tien nekin syötiin, mitä sain kotiin kannettua. ;) Mitäpä niitä säilömään, vitamiinit on tuoreissa taatusti tallessa! :)

Pirjo-Riitta kirjoitti...

Mammutti; kanan kanssa minäkin tykkään mustaherukkahyytelöstä, nam. Nyt on uusi satsi keitettynä, hillosokerin kanssa ja hellalla taisi kiehua toista tuntia, en edes tarkkaan katsonut, aamulla on sitten totuuden paikka.. ;o)

Marika; juu, noin pitkiä marjareissuja ei varmaan naiset voi toteuttaa.. mutta voihan ottaa pari siideriä mukaan kun lähtee tuonne oman pihan puskiin kykkimään.. ;oP

Mari; meilläkin syödään marjoja suoraan puskista niin paljon kuin ehditään, varsinkin punaherukoita ja karviaisia, mutta on niitä mukava pakastaakin. Lapset tykkää mehuista ja kiisseleistä, heitä varten keitän mehuja. Ja sen verran herkkuperseitä ollaan kaikki, että rahkajälkiruoilla yms herkutellaan silloin tällöin. Meillä on oikea traditio jo, että tehdään mansikkarahkaa, kun katsotaan telkkarista Selviytyjiä. ;o))

Irena kirjoitti...

Mullakin kävi lankabulvaani Tapiolla hakemassa vähän sukkalankoja. Parempi näin kuin että jos olisin itte käyny > olis voinu lähteä mopo rasasta ja lankoja olis tullu paaaaaljon enemmän (nyt vain 250 g). Tarkoitus vanhoja kuitenkin kutoa pois sukkasadon aikana.

Pirjo-Riitta kirjoitti...

Mrs Marple; mulle tuli 800g uutta lankaa.. aattelin, että sitten ei postimaksut tee paljon mitään suhteessa lankojen hintaan.. ;oD

Seijasisko kirjoitti...

Sinulle on tunnustus blogissani.