Sivut

torstai 18. kesäkuuta 2009

Aaltopitsijakku

Juu, sain sitten siivousten lomassa vihdoin valmiiksi neuletakkini. Ikävä kyllä kuvat ei hoikenna yhtään, vaan paljastaa totuudessaan kaiken, kaksoinleuankin. Plääh!
Mutta neuleeseen olen kyllä tyytyväinen, uudistin sen jo tänään kauppareissulla ennen kuvaamisia. ;o)



Malli Aaltopitsijakku, Suuri Käsityölehti 6-7/2007 (nro 5)
sieltä täältä muokattuna
Lankana harmaanvihreä Tennessee (värinro 328),
hankittu viime kesälomareissulla Menita outletistä
Langankulutus 880g
Puikot 4
Koko XL




Tänään Kärkkäisellä keräsin koriin omenanvihreää Tennesseetä seuraavaan neuleeseen (löysin kivan mallin Novita-lehdestä), aikani mietin ja pähkäilin, kiersin kaupan lankojen (ja tyttärien) kanssa, ja kävin sitten palauttamassa kerät lankahyllyyn. Ja olen tuskalliseen päätökseeni sikäli ihan tyytyväinen, että mulla on oikeasti tarkoituksena (yrittää) pienentää lankavarastojani eikä vain hankkia uutta. Vaikka muuten olen kyllä tuohon granny smith- väriin nykyään niin lääpällään, että se pistää silmään joka paikassa..
Ostettiinpa kuitenkin vanhimmalle tyttärelle kerät valkoista ja omenanvihreää 7veikkaa, neidillä on tarkoituksena virkata itselleen palapeitto!! Enempää lankaa en viitsinyt ostaa näin aluksi, kun ei tiedä kuinka kauan innostus riittää..

Mutta kuitenkin, tässä punaviiniä lipittäessä (mies sai töistä lahjapullon ja kylläpä maistuu hyvältä piiitkästä aikkaa) ja huomisia vieraita odotellessa (tai odotellessa ilmoitusta tulevatko vai eivät) haluan toivottaa

KAIKILLE TEILLE HYVÄÄ JUHANNUSTA!!! ;oD

19 kommenttia:

Seijasisko kirjoitti...

Kaunus ja lämpimän näköinen villatakki.<3

Hauskaa Jussia!

Kiki,purkaja kirjoitti...

Hyvää juhannusta sinullekin! Takki on kaunis.

MINNA kirjoitti...

Minustakin takki on kaunis. Olet liian ankara itsesi suhteen. Hyvältä näyttää !!

Lämpöistä ja rentoa jussia sinulle ja koko perheellesi!

Villa Lankala kirjoitti...

Kaunis takki:)

Hauskaa, mukavaa ja rauhallista juhannusta!

Tupuna kirjoitti...

Kaunis takki!

Hyvää juhannusta!

Ailari kirjoitti...

Oikein kaunis villatakki!
Mukavaa juhannuksen aikaa sinullekin!

MariL kirjoitti...

Kaunis takki! :) Onnea sen valmistumisesta ja hyvästä itsehillinnästä Kärkkäisellä! :)

Katri kirjoitti...

Kiva takki, tykkään tuosta helmakuviosta. Mikä siinä on, ettei ne kotona odottavat langat herätä sellaisia tuntemuksia kuin kaupan hyllyssä?
Hyvää juhannusta!

Outi kirjoitti...

Mukavaa juhannusta! Kaunis takki.

Amma kirjoitti...

Todella ihana takki! :)

Kristiina kirjoitti...

Miun piti oikein tihrustaa, että mikä kaksoisleuka. En kyllä löydä tuosta kuvasta. Mukavan rento neule, just kiva kesäkäyttöön. Aika ahkerasti olet tikutellut.

Johanna kirjoitti...

Kiitos, kiitos, KIITOS! Olen ihan sanaton. Saippuat on tosi ihania. On pitänyt perehtyä tuohonkin, mutta en ole ehtinyt. Nuo tulevat varmasti käyttöön :)

Kiitos ja aurinkoista kesää!

MarjutJ kirjoitti...

Tosi kaunis takki!

jonskulainen kirjoitti...

heh, perustin uuden blogin ja se näköjään tuli sitten automaattisesti tuohon kommentoijaksi :D

Eli jonskulainen kiittää saippuoista, ne oli tosi ihania!

Tellu-Tellervo kirjoitti...

Höpö höpö paljastuksille, mitään ylimääräistä ei kuvassa kyllä ole. Neule näyttää oikein kauniilta!

Matleena kirjoitti...

Nyt on jussit juhlittu kauniissa villatakissa ja tarpeeseen taisi olla! ;) Nyt onkin sitten jo mukavan lämmintä, suorastaan ihanan lämmintä! ;D

Irina kirjoitti...

Kyselit siitä Hurstille sukkia-keräyksestä. Tuolla Kaikki puikoissa-blogissa on haastetta! Saitkohan sen haasteen joltain sitä kautta! Mulla on vielä sukat sinne neulomatta, mutta olihan noita kuukausia vielä jäljellä! Tästä linkistä saat varmaan tietoa lähettämisestäkin!
http://wool.vuodatus.net/blog/1881705/huhtikuu-on-hyvantekevaisyys-kuu/#comments
Mukavaa viikon jatkoa!

Pirjo-Riitta kirjoitti...

Kiitos kaikille teille ihanille kommentoijille! ;oDD

Mari: menin sitten maanantaina kuitenkin hakemaan kaksi kerää vähän pienempää projektia varten. Että se siitä itsehillinnästä..

Diina: juu, ne langat kaupan hyllyssä on tosiaan paljon inspiroivampia kuin nuo vanhat, monet kerrat käsissä pyöritellyt kotikerät..

Jonskulainen: olepa hyvä vaan. Kiva kun tykkäsit!

Matleena: juhannuksena oli sitten niin paljon hyttysiä, ettei paljoa pihalla viihdytty (lapset kyllä) ja nyt on taas liian kuuma tuollaiselle neuleelle, mutta jos syksyllä sitten olisi käyttöä.

Irina: kiitos linkistä. Tuollahan se haaste tosiaan oli. Hyvä kun löytyi. ;o)

Mari kirjoitti...

kaunis neule :)