Sivut

tiistai 11. kesäkuuta 2013

Drip Drip Drops

Aika kuluu kuin siivillä. Mitään kesälomareissua saatu vielä edes suunniteltua.. Mitä nyt vanhin, HäjyFlikka lähti viikoksi isoseksi rippileirille. Minun päiväni menee pyykätessä, ruoanlaitossa, siivotessa ja toisten jälkien korjaamisessa, vielä enemmän kuin normaaliarkena. Tosin kesäaikana tulee myös tongittua puutarhassa ihan erilailla kuin talvisin. Kuopus rakastaa keinumista, ja hänelle pitää jatkuvasti olla antamassa vauhtia. Mitä hurjemmat vauhdit, sitä leveämpi hymy!

Käsitöitä ehdin tehdä vähän illalla telkkaria katsellessa. Nämä sukat tosin valmistui jo melkein viikko sitten, en vain ole saanut kuvattua saati laitettua niitä tänne. Mutta nyt olen:


Sukkien malli on jälleen kerran Ravelrysta, Sock knitter's anonymous -ryhmän toukokuun mysteerisukka. Aloittelin sukkia vähän myöhässä jälleen, koska halusin nähdä jo etukäteen muiden sukkakuvista mihin olen ryhtymässä.. No, malli näytti ihan mukavilta, joten laitoin minäkin omani alulle..


Drip drip drop
Suunnittelija Claire Ellen
Lanka Regia Uni 4-fädig (vaal.turkoosi)
Langankulutus 70g
Puikot 2,25
Koko 72s / L ja lyhytvartinen versio

EDIT: Sukissa on ideana, että pienet palmikkokuviot varressa on vesipisaroita, jotka sitten jalkuimessa kasvaa..hmm..  lätäköksi. Pidemmässä versiossa vesipisarat neulottiin yksi toisensa jälkeen, tässä lyhyemmässä varressa seuraava aloitettiin jo edellisen puolessavälissä. Pisaroita on yhteensä kolme varren matkalla.

Ajattelin alunperin neuloa sukat itselleni, vaikkei lanka nyt ihan minun väriäni olekaan,.. mutta varresta tuli sen verran tiukka (juuri noiden lomittaisten palmikkokuvioiden takia), että lupasin sukat jollekulle muulle. Pidin aiheesta huutoäänestyksen, jonka Blondi voitti, ja niin hänestä tuli sukkien onnellinen saaja. (Ovat olleet hänellä jalassa eilisestä saakka, kun vihdoin saatiin ne kuvattua.)



10 kommenttia:

Lotta kirjoitti...

Kauniit palmikkosukat! :)

Sanna kirjoitti...

Nätit sukat!

enkulin käsityöt kirjoitti...

Upean väriset ja malliset sukat. Ihanaa päivää

MariJ kirjoitti...

Hienot sukat!

Hanna kirjoitti...

Jaa, ovatkohan samalla leirillä meidän riparilaisen kanssa nyt? :-)

Auli kirjoitti...

Kauniit sukat!

Pirjo-Riitta kirjoitti...

Kiitos kommenteista! Ne onkin nätit sukat, sopivat oikein hyvin tyttären kapoisaan jalkaan. ;o))

Hanna; en tiedä, Lapiosalmella on minun lapsonen. Tänään kotiutuvat.

Sude kirjoitti...

Katselin noita aikaisempiakin neulomuksia, olet sinä melkoinen puikko-mestari ♥

Rouva Silmukkainen kirjoitti...

Vastavierailulla ja jäin seuraamaan neulomuksiasi, tosi hienoja juttuja olet tehnyt :)!

Hepsi kirjoitti...

Kauniit sukat! Minä niin tykkään palmikoista. =)