Sivut

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Mock

Innostuin osallistumaan Ravelryssa Anonyymien sukankutojien kuukauden sukkaan, kun siellä oli tarjolla mysteerisukan neulontaa (eli Mock:a)..
Piti tosin vähän aikaa katsastaa toisten tekemiä sukanalkuja (ja tietty itse neuloa valmiiksi edellinen työ, kun en edelleenkään tykkää siitä, että on monta työtä kesken), etten ala tekemään ihan mitä sattuu, jos en sitten tykkääkään mallista..


No, malli näytti hauskalta, ja hauska sitä oli neuloakin. Hieman ylimääräistä miettimistä ja laskemista vaati perussukkaan verrattuna, mutta tulipahan tehtyä. Ja teen toisetkin, kunhan ehdin. Matkan varrella mietin kyllä, että onneksi sukkia syntyy helpommallakin tavalla. ;o))

Langaksi valkkasin ikävän beigen kerän, joka on vuosia pyörinyt sukkalankalaatikossa. Usein kerä on otettu esille, mietitty ja suunniteltu.., mutta yhtä usein se on tungettu takaisin kaikkein pohjimmaiseksi. Ruma kun on. Itse en pidä siitä, ja lahjaksi en kehtaa antaa..

Nyt vihdoin löytyi sopiva työ. Piristeeksi valitsin beigeen sopivan turkoosin Fabelin.


Sock Strap by General Hogbuffer
Lanka Schachenmayr nomotta Uni ja Drops Fabel
Langankulutus (73+12) yht. 85g
Puikot 2mm eripituisia pyöröpuikkoja ja sukkapuikot
Koko L (42)

Tein pienen kuviokertavirheen tuossa jalkuimen päällä, mutta huomasin sen niin myöhään, etten enää viitsinyt purkaa. Harmittaa, mutta luulen, ettei tälläisille asioille sokea siskoni huomaa mitään, jos siis maltan antaa nämä hänelle.. (tekisi mieli pitää itse).



8 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Ihanat sukat :)

MariL kirjoitti...

Harvinaisen hauskat sukat! :)

Seijasisko kirjoitti...

Kivat sukat!

enkulin käsityöt kirjoitti...

Tosi ihanat. Mukavaa huhtikuuta Sinulle.

suvi kirjoitti...

pirtsakat sukkaset <3

Ricchan kirjoitti...

Yllättävän hyvin turkoosi kolahtaa yhteen beigen kanssa, vaikka ei heti tulisi mieleen tehdä moista väriyhdistelmää :D

Pirjo-Riitta kirjoitti...

Kiitos!
Ja täytyy sanoa, että nämä sukat on harvinaisen hyvin jalkaan istuvat!

ArualMaria kirjoitti...

Hauskat sukat!