Sivut

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Sateenkaari -pitsisukat

Kävin aikoinaan Pohjolan Langan loppuunmyynnissä useammankin kerran, joskus yksin, joskus tyttärien kanssa. Tokaluokkalainen Rinsessa ihastui riemunkirjavaan lankaan, jota pyöritteli ja ihasteli.  Suostuin kerän ostamaan, vaikka lanka ei miltään ihannelangalta tuntunutkaan, Höttöstä ja paksuudeltaan epätasaista. Mutta kun toinen niin tykkäsi. Ajattelin, että jos siitä sitten joskus jonkun huivin vaikka tekaisisi..

No, koska uusimmat lankahankinnat houkuttelee aina eniten (vanhat marinoitukoon vielä vähän aikaa..), halusin aluksi kokeilla lankaa lapasiin (noihin edelliiin Krysanteemeihin), neuloinkin pitkästi, peukalokiilan valmiiksi, kunnes tulin siihen tulokseen, että lanka on vihoviimeinen vaihtoehto kirjoneuleeseen. Se on yksisäikeistä ja niin höttöstä, että sotki pohjavärinkin. Purin lapasenalun, ja päätin tehdä Rinssalle sukat.

Sukissa on sama Teeteen malli kuin edellisissä punaisissa sukissa.


Sateenkaari -sukat
Ohje Teetee Verkkolehti 1/2013 (Unikkosukat)
Lanka Viking of Norway Nordlys
Langankulutus 89g
Puikot 2 ja 2,25
Silmukoita 60, säären puolivälin jälkeen 56

Hyvän alun jälkeen luulin onnistuvani neulomaan kaksi samannäköistä sukkaa, vaan toisin kävi. Langassa oli kokonaiset kaksi solmua (miten minä aina onnistunkin ostamaan solmukerä?), jotka sekoitti värijuoksut ihan kunnolla. Mutta eipä tuo haittaa, ovat melkein hauskemmat noin! Ainakin minä ja tytät tykätään. ;o))





7 kommenttia:

MariL kirjoitti...

Aivan ihanat sukat, mahtavat värit! :)

Pilvikirsikka kirjoitti...

Juu ei ole yhtään paha vaikkas on vähän niinku eri paria. Tuo oli kai oikein muotia muuan vuosi sitten, kun minunki teinit neuloi toisen sukan kokonaan toista väriä. Sanotaanko missään et sukkien on oltava täysin samanlaiset?
Ihana pitsineulos ja sopii kyl hyvin raitalankaankin.

enkulin käsityöt kirjoitti...

Ihanat ihanat .....

Narukerä kirjoitti...

Ihkut sukat. Värimaailma saa hymyilemään heti. :)

Pirjo-Riitta kirjoitti...

Kiitos!

Pilvikirsikka; ei tosiaan missään määrätä, että sukkien pitää olla samanlaiset. Joskus väriraitojen kohdistaminen meneekin ihan pilkunviilaukseksi.. onneksi välillä voi tehdä jotain hauskempaa!

Titirin tuunaukset kirjoitti...

Voi noita värejä! Minäkin tuota lankaa Lankamaailmassa hypistelin - juuri noitten värien takia. Mahtaa tyttö olla tyytyväinen.

satunNainen Paula kirjoitti...

Onpas hyväntuuliset sukat, ihanat!