Sivut

tiistai 29. tammikuuta 2013

Pakkaspäivänä

Lilja on joulun jälkeen aloittanut kerhon, käy Juniorin kanssa samassa pikkukoulussa kolme kertaa viikossa. Kerho alkaa kahdeltatoista, mutta sinne saa onneksi tulla oman aikataulun mukaan, mikä sopii meille, jotka lähdetään perinteisesti ainakin puoli tuntia myöhässä ja silloinkin kauhealla kiireellä..

Viime torstaina olin lupautunut kuskaamaan HäjyäFlikkaa kavereineen lukiotutustumiseen. Piti siinä lähtöhötäkässä vielä kantaa autosta pois ylimääräiset korokeistuimet, siivota lattialta pillimehupurkit ja suklaapaperit (meikäläiset ei tunne sanaa roskis).. Siinä eestaas juostessani käskin Juniorin hakea leivinuunin päältä  koiran ruokakipan ja viedä koiralle. Olin itsekseni tyytyväinen, kun 5,5vee poijalle voi antaa jo oikeita tehtäviä, ja luottaa siihen, että ne tulee kanssa tehtyä..


Parin kolmen tunnin kuluttua koululaiset tulee kotiin ja soittaa mulle ja ihmettelee, että Miks täällä on ulko-ovi auki? Siis mitä!?! Eli 5,5v on vielä täysin vahdittava meikä sillä voikaan teettää mitään, jos ei itse kulje perässä!!! Ei minulle tullut mieleenikään, ettei poika paiskaa ovea kiinni ulos tullessaan (kun se yleensä tehdään niin, että avaimet tippuunaulakosta), enkä siinä kiireessä edes muistanut tarkistaa. Argh!

Silloin oli tietenkin pakkasta -24 astetta, kunnon tuuletuksen jälkeen meidän talossa sisällä lämmintä 15 astetta (sentään vielä lämpimän puolella)..

Mies oli kuulemma soittanut vanhimmalle poijalle, että hakisi moottorisahan sisälle lämpenemään, että saa tehdä saunapuita heti kun tulee töistä. Poika oli siihen tuumannut, että täällä on niin kylmä, ettei täällä mikään lämpene.. 

Ja täällä oli KYLMÄ kuin kellarissa, lattia oli ihan jääkylmä. Mies laittoi heti kotiin tultuaan takkaan tulen, että saatiin talo nopeast lämpimäksi. Tässä sitä nyt lämmitellään (isot poijat istuu tietty koneella):


Hassua kyllä, minun viherkasvini ovat ilmeisesti niin kaikkeen tottuneet, että niitä ei pikkupakkaset hetkauttanut mihinkään.. No, oikeasti niitä on päätynyt kompostiin useampia yksilöitä tässä aikojen saatossa, mutta nuo tämänhetkiset kituvat kukkaset, jotka kököttää eteisen ikkunoilla selvisivät kylmyydestä hengissä. Luultavasti siksi, että ne olivat olleet ilman vettä joulunalusviikoista saakka.. ;o))

Pari neuletyötä odottaa pääsyä pois nuppineulojen alta, yksi on pientä tuunausta vailla, ja pari tunnustustakin olen saanut (Kiitos!!), mutta niistä kaikista lisää joskus myöhemmin..

8 kommenttia:

Kirsi74 kirjoitti...

Hui, voin vaan kuvitella, miten kylmä teillä on ollut. Meillä kun on täällä puulämmitys, niin usein kun herätään, on keittiössä just jotain 15-16 astetta lämmintä... Onneks on takka, puuhella ja "pönttöuuni" niin saadaan nopeasti lämmintä :)

möhönasu kirjoitti...

Noin sitä voi käydä :) Onneksi saitte talon nopeasti lämpimäksi.

Pilvikirsikka kirjoitti...

Voi meille sattui syksyllä samalla tavalla et huushollissa oli vain 13astetta kun tulimme lauantai-iltana lomalta. Lomittajat oli kyllä lämmittäneet mutta jostain syystä vesi ei kiertänyt pattereissa. Epäilimme vävyn koiraa et se oli kolunnut kattilahuoneessa ja huitaissut jonkin vivun asteikon puoliväliin ja se oli syynä. Takki päällä purettiin kassseja ja puuhellaan ja takkaan vain tuli heti että tarkeni. Onneksi on tulisijoja vielä kodeissa.

enkulin käsityöt kirjoitti...

Ihana takkatuli lämmittää. Onneksi mitään pakkasvauriota ei tullut.

Auli kirjoitti...

Takkatuokionne näyttää ainakin kodikkaalta :)

merkku kirjoitti...

Kaikkee sitä voi sattua!Onneksi ei kuitenkaan mitään pahempia vaurioita!

- H - kirjoitti...

Noita sattuu. Ei ole kerta eikä kaksi, kun meilläkin lapset ovat jättäneet oven auki lähtiessään. Siis isommatkin kuin 5.5 v. Onneksi se ei jää pääse jäämään selälleen, kiitos ovipumpun, joten viileneminen ei ole niin nopeaa.

Pirjo-Riitta kirjoitti...

Juu, onneksi selvittiin pienellä säikähdyksellä! Ja muistutuksella siitä, että aina kannattaa tarkistaa lapsen tekemiset!!

No, nyt meillä on melkein kaikki nuhaisia.. johtuuko sit tuosta perusteellisesta tuuletuksesta vai mistä..