Sivut

lauantai 30. kesäkuuta 2012

Kesäkuun viimeinen

Kohta kuukausi edellisestä postauksesta kulunut, eikä vieläkään valmista käsityötä. No, loppumetreillä mennään, mutta ajattelin tässä välissä esitellä valmistuneen maalausurakan. ;o)

Ensimmäinen kuva on varmaan toukokuulta, kun vasta eteinen on maalattu. Olohuoneessa ja keittiössä menikin sitten vähän pidempään, vielä pari päivää ennen rippijuhlia mies kulki pensseli kädessä "viimeistelemässä".. Tuollaisessa kaaoksessa me elettiin yli kuukauden. Nyt se on onneksi ohi! Ja ollaan tyytyväisiä lopputulokseen! Meillä on niin valkoista, niin valkoista! ;o)



Näkymä olohuoneesta ja eteisestä (samasta oviaaukosta kuvattuna). Jokainen varmaan arvaa, että kuvista on poistettu tai ainakin yritetty poistaa lapset ja niiden mukana jatkuvasti kantautuva roina, lumput ja paperisilppu!





Juhannuksena sunnuntaina oli sitten esikoisen rippijuhlat. Juhliin tuli taas leivottua sen seitsemää sorttia. Tarjoilupöydästä en muistanut ottaa kuvaa, kiireellä kun katoin viimeiset pöytään vieraiden jo odottaessa.. samaa matkaa kun ajeltiin kirkosta.. Mutta voileipäkakut ikuistin, ne kun tein valmiiksi jo edellisenä iltana puolenyön nurkilla.



Löysin Hannan keittiöstä uuden reseptin, jota tietysti muokkailin oman maun mukaan. Täytepohjaksi keitin "valkokastikkeen", jonka jaoin kahteen kakkuun. (Tuota kastiketta en ole aiemmin kokeillut, mutta hyvältä maistui ja huomattavasti edullisempi versio kuin aiemmin käyttämäni monta purkkia tuorejuustoa ja smetanaa..)

Kinkkukakun kastikkeeseen sekoitin
-800g palvikinkkua
-400g fetajuustoa ja
-400g suolakurkkua.
Kostutus lihaliemellä.

Kalakakkuun
- 800g savustettua lohta
- 8 (n. 400g) keitettyä kananmunaa ja
- n. 300g suolakurkkua.
Kostutus kasvisliemellä.
Kuorrutus molemmissa ranskankermaa ja maustettua (ruohosipuli- tai kylmäsavulohituorejuustoa.

Oma porukka tykkäsi, ja vieraat tykkäsi!



Ja lopuksi kirkon ulkopuolella otettu kuva ihanasta tyttärestäni, joka on jo noin iso. ;o))



7 kommenttia:

-sanna- kirjoitti...

No jo on teillä ehditty. Remontin jäljiltä on niin raikkaan näköistä. Onnea myös rippilapselle :)

Marika kirjoitti...

Valkoinen on kaunista ! Meillä tämän kesän osalta näyttää remontit jäävän suunnittelunasteelle.

Ihanan näköisiä kakkuja ja hurmaava (ja iso) tyttö sinulla on. :-)

MinnaN kirjoitti...

Onnea Rippilapselle ja onnea äidillekin! Hienoja kakkuja! Meillä samat juhlat jokusen viikon päästä ja pitäisi kovasti leipoa täälläkin.

Kangaskasa kirjoitti...

Lämpimät onnittelut konfirmoidulle ja perheelle! Ihania voileipäkakkuja! Mekin olimme eilen serkun tytön rippijuhlissa, ja saimme siellä herkullisia voileipäkakkuja.

Pirjo-Riitta kirjoitti...

Kiitos onnitteluista sekä omasta että rippilapsen puolesta! ;o)

Valkoinen on kyllä kaunista, harmi vaan, että tuolla maalauksella ei saatu sitä tarvittavaa lisätilaa aikaiseksi.. mutta muuten on kyllä avaramman ja raikkaan näköistä!

Minnalle tsemppiä leipomisiin! ;o)

Matleena kirjoitti...

Valkoinen avartaa kyllä kivasti, vaikka ei seiniä siirräkään. Kauniilta näyttää kotisi uudessa kostyymissään, herkulliselta voileipäkakut ja hurmaavalta esikoisesi kauniissa mekossaan. Myöhästyneet onnittelut hänelle minultakin!

Seijasisko kirjoitti...

Ihania kakkuja ja suloinen neitonen.<3