Sivut

maanantai 5. maaliskuuta 2012

Pöllölinja jatkuu

Tämä huivi valmistui jo muutama päivä sitten, mutta en tiedä, mihin aika oikein katoaa, kun ei muka ehdi edes polkkaamaan.

Minulla iski oikein pöllövillitys, ja piti sitten tehdä itsellekin jotain pöllöaiheista. Oikeastaan olin langasta suunnitellut jotain ihan muuta, mutta suunnitelmat muuttuivat, kun Ravelryssa seikkailin eestaas ja malli osui tielleni.


Minä en maksullisia ohjeita harrasta, sen verran ilmaisiakin on jaossa, että olen päättänyt niillä pärjätä. Mutta tämä oli sen verran helppotekoisen näköinen huivi, että päätin kokeilla ilman ohjetta.

Ravelrysta muiden neulojien kuvien ja muistiinpanojen mukaan sitten luulen onnistuneeni neulomaan jopa ohjeenmukaisen tekeleen. ;o)


Loin 6 silmukkaa, ja neuloin yhden krs oikein, seuraavalla krs:lla 2o, lk, 1o, 2 langankiertoa, 1o, lk, 2o (= 10s). Neuloin ainaoikeaa ja joka kerroksen alussa ja lopussa 2rs:n jälkeen tein langankierron.

Työssä oli muistaakseni 230s (niin siis, mä laitoin vihkoon kaiken ylös, mutta eräs nimeltämainitsematon pikkunainen on ilmeisesti repinyt just sen sivun, eli lasken tähän nyt kaiken uudestaan!) ja 175 grammasta lankaa jäljellä 80g, kun tein kuviota varten silmukanlisäykset. Yksi silmukka oikein, kolme seuraavaa oikein etu- JA takareunasta. Lisäysten jälkeen työssä 404s.

Yksi kerros oikein, ja nurjalla aloitin pöllökuvion. Pöllökuvio tietysti ylösalaisin käännettynä, aloitus korvista. (Langankiertoja tein reunoissa enää joka 2.krs.)

Silmiksi ostin Kärkkäiseltä 6mm puuhelmiä, jotka virkkasin työhön mukaan. Pöllökuvion jälkeen vielä muutama kerros ainaoikein ennen päättelyä.


Malli Hogwarths Express (ravelrylink), josta oma versio ;o)
Lanka Määkylän Puodin lampaanvilla
Langankulutus 172g
Puikot 4
Pöllöjä 33, helmisilmiä 66


13 kommenttia:

Matleena kirjoitti...

Kylläpä on hieno pöllöhuivi! :) Aika monta pöllöä olet siihen väsännyt ja niille kaikille silmätkin. Minä olen tehnyt yhden pöllömyssyn ja sain tarpeeksi niiden silmien kanssa värkkäämisestä, että paljon pitäisi mieleni muuttua, jos pöllöhuivin tekoon alakaisin.

Kardemumma kirjoitti...

Ei pöllömpi! Ihana;

Luin ensimmäisen lauseesi muutaman kerran ja mietin pääni puhki, että miten sinä olet ruvennut polkkaamaan - kunnes tajusin kirjoitusvirheen. Hymy tänäkin päivänä.

Näin vanhempasi viime viikolla Seinäjoella, täällä ei tahdo nähdä ketään tuttuja enää.

Kangaskasa kirjoitti...

Voi miten hieno huivi!

Mammutti kirjoitti...

Voihan pöllö, miten ihana huivi!

Pirjo-Riitta kirjoitti...

Kiitos kehuista!

Matleena; ei tuo minusta niin kamalaa ollut noita silmiä laittaa, virkkuukoukulla sai helposti vetäistyä helmen silmukkaan. ;o)

Kardemumma; juu, en sentään polkkaa. ;oD Mulle riittää kun pistän tossua toisen eteen tuolla pitkin maantietä.
Vanhukset käy viikoittain Seinäjoella ruokaostoksilla. ;o) Mihin ne tutut sitten on kadonneet? Jos kaikki muutkin käy naapurikaupunneissa..;oD

Sanna kirjoitti...

Hauska pöllöhuivi! Nuo pöllöt tuntuvat olevan kovasti suosittuja monenlaisissa neuleissa, enkä oikeastaan ihmettele, sillä sen verran söpöjä ovat.

Kardemumma kirjoitti...

Täällä asuu niin paljon vierasta väkeä nykyisin. Päivät kun on töissä, niin tuntuu,ettei enää näe ketään. Kaupungissa varmaan kaikki.

Inkeri kirjoitti...

Vau hieno! Tuo on muuten hyvä idea kiinnittää silmähelmet jo tekovaiheessa.

Marleena kirjoitti...

Ihanahuivi. Pitäis joskus kokeilla noita pöllöjä! Aika veikeitä ovat! ;-D

merkku kirjoitti...

Pöllöt on pop!En tosin ite ole kokeillut,mutta tuo sun tekemä huivi (niitten puseroitten lisäksi) on ihana!Mun mielestä pöllö on aina ollut jotenkin viehättävä eläin ;)

Pirjo-Riitta kirjoitti...

Kardemumma; ja minusta tuntuu että näen aina paljon tuttuja silloin harvoin kun siellä käy, mutta tosi on, että PALJON ihan outojakin naamoja! ;oD

Kiitti vaan Sanna, Inkeri, Marleena ja merkkukin. Pöllöt on kyllä symppiksen näköisiä! Oikeatkin.

Jokke kirjoitti...

Korpimetsän pöllöjä selvästi. Ihana rauhallinen väri.

Seijasisko kirjoitti...

Onpa mukav huivi!<3