Sivut

maanantai 23. tammikuuta 2012

Ei pöllömpi paita


Eksyin viime vuoden loppupuolella Alpakkajuhliin, Kärkkäiselle. Niin tarttui minuunkin hilpeä juhlatuuli ja ostovimma, että nappasin koriini Nepalia ruskeanpunaisena, kaikki viisi jäljelläolevaa kerää. Ahnehdin myös vaaleanpunaista, sitä vähän enemmänkin ja beigeäkin muutaman kerän, vaikka raidoiksi, jos en muuta niistä keksi. Tuossa vaiheessa minulla ei ollut langoista mitään varsinaista suunnitelmaa, kunhan jotain puserontapaista mielessäni kaavailin.

Helpolla päästäkseni suunnittelin alunperin ihan perussileää puseroa, mutta aikani Ravelryssa pyörittyäni, törmäsin pöllö -puseroihin, joista olen joskus aiemmin jo haaveillut.


Ravelrysta tiirailin muiden laittamia kuvia Owls/Owlet -neuleista, laskeskelin silmukoita ja sovittelin pöllöjä. Silleen mututuntumalla neuloin, sovitutin pikkuneidillä ja laskeskelin samalla langan riittävyyttä. Kaarroketta mittailin ja vertasin Juniorin vanhoihin 2vee neuleisiin ja kavensin silmukoita silleen sopivasti tasavälein. Takakappaleessa neuloin niskaan muutaman kerroksen korotuksen wrap&turn -menetelmällä, jotta sain puserosta istuvamman.

Napit kaivoin omista varastoista. Yllättävän monta parillista pikkunappia sieltä löytyikin.


Owlet
Alkuperäisohje (ravelry)
Pöllön ohje (ravelry)
Koko noin 86-92cm
Lanka Drops Nepal
Langankulutus 234g
Silmukoita vartalo-osuudella 100
Puikot 4 ja 4,5


Kuvatessa yritin neidiltä ottaa tuttia pois suusta muutaman kerran, mutta sitten tuli tietty vaan itkuisia kiukutteluilmeitä. Tukan kampaamista en edes ehdottanut, että saatiin edes muutama kuva. Olkoon tarhapöllönä! ;o))

Tykkään kyllä puserosta kovasti, ja toivon, että se mahtuu Liljalle vielä ensi talvena. Nyt kun ollaan jo melkein keväässä..

5 kommenttia:

Irena kirjoitti...

Upea paita!
Ja lämpöiseltä näyttää.

Eikö nyt sopivasti ole lämpötila kiristymässä - kovia pakkasia odotellessa :)

MinnaN kirjoitti...

Onpa ihana pöllöpaita! Tuolla tarkenee ja silmäniloakin on kerrakseen!

Matleena kirjoitti...

On se ihana tuo pöllöpaita! Ennenkin sitä olen jossain ihaillut ja voisinpa tehdä itsellekin, jos villapuseroa voisin käyttää. Mutta kun olen tällainen kuumakalle. Eipä nyt Liljaa palele näillä pakkasilla.

Pirjo-Riitta kirjoitti...

Kiitos. Minäkin tykkään! Ja neiti piti sitä eilen koko päivän, eli ilmeisesti miellyttää häntäkin..;o))

Seijasisko kirjoitti...

Ihana pöllöpaita! <3