Sivut

tiistai 31. tammikuuta 2012

Ihanan kirpeä pakkassää.

Kävin eilenkin kahdeksan kilometrin vaunukävelylenkillä. Hyvin tarkeni, vaikka pakkasta oli -22 astetta, kunhan oli tarpeeksi vaatetta päällä ja käveli reippaaseen tahtiin. Rattaissa makuupussin sisällä nukkuvalla Liljalla oli toppapuvun alla edellisen postauksen pöllöpaita ja kaksi villapukua, neljät villasukat jne! Sen verran myöhäiseen meillä meni lähtö, että aurinko oli jo laskemassa. (Piti odotella, että koululaiset ovat kotiutuneet Juniorin seuraksi ja ollaan syöty päivällistä.) Viiden maissa kun kävelin takaisin, oli vielä ihan valoisaa.
Ihmeellistä, miten nopeasti valo lisääntyy ja päivät pitenevät!


Ja koska mulla ei muuten ole mitään asiaa, laitanpa kuvan Oulun uudesta lankaputiikista, Menitasta tekemistäni ostoksista. Kuvasta puuttuu HäjynFlikan saamat pipolangat. Vaaleanpunainen lankapötkylä oli kaupanpäällinen, jonka sai yli 20€ ostoksista. Ei nyt mitään minun toivelankaani, mutta ehkä tuosta saisi Liljalle aikaiseksi boleron tms ensi kesän rippijuhliin..


"Aikani kuluksi" otin kuvia lankavarastoistani muutenkin (en tietty kaikista jaksanut), ja lisäilin niitä Ravelryn sivulleni. ;o)

5 kommenttia:

Marika kirjoitti...

Minustakin on ihanaa kun valo on niin paljon lisääntynyt !! Ja vaikka pakkasta on ollut paljon niin maisemat sen kun vain ovat parantuneet. Harmi että järkyttävä räkätauti on estänyt reippailun ulkona tehokkaasti. Enkä vielä ole edes ehtinyt sinne Menitaankaan...jospa tänään ilahduttaisi itseään ja käväisisi siellä. :-)

Susanna kirjoitti...

Teette pitkiä lenkkejä, ja kovassa pakkasessa...

Matleena kirjoitti...

Totta on, että pakkasessa tarkenee, sehän on vain pukeutumiskysymys. Sinäkinhän sen todistit juuri! :) Ja sekin on totta, että valoisuus lisääntyy huimaa vauhtia! :)

Pirjo-Riitta kirjoitti...

Marika: meille ei räkätauti vielä ole ehtinytkään, ihme! Vanhin kyllä eilen yritti, ettei tarvitsisi tänään mennä kouluun, hänellä kun on pikkuisen nokka tukossa. Ja hah hah.
Käyhän Menitassa. Ei siellä niin ihmeellistä ollut, mutta lankakaupassa ON AINA kiva käydä. ;oDD

Susanna; juu, me ollaan NIIN reippaita! ;oDD

Matleena; näinhän se.

Rakkauden talon Paula kirjoitti...

Lämmin kiitos tuestasi!
Kylläpähän sopan keittelin...