Sivut

tiistai 19. toukokuuta 2009

Lähettämäni sny-paketit

Kevään Sny- kierroksella minä lahjoin Katia. ;o)

Helmikuun paketti ompi tässä, eli Fritidsgarnia neulehuovuttamisesta pitävälle Katille. Bambupuikot, suklaatia ja puikkomitta.



Sitten päätin, että yritän saada joka pakettiin jotain itsetehtyä..
Hiihtoloman alla innostuin huovuttamaan pari pannulappua/ -alusta. Mielessäni tein näitä hirveät kasat lomatuliaisiksi, mutta sen verran aikaa vievää hommaa oli, että kyllä se noihin kahteen jäi (tai yksi epäonnistunut yksilö jäi itselle).
Pannulaput on toiselta puolelta eriväriset (viininpunainen ja vaalea oranssi). Lankana Alfa Glitteriä ja herkkuna suklaakahvia. Ja klipsi pannulapun roikottamista varten.



Synttärilahjaksi lähti tälläiset leppikset (kuvanottohetkellä katsoivat juuri toiseen kameraan), tilasin Wilmalta itsellenikin samanlaiset. ;o)



Huhtikuun pakettiin neuloin Katille sukat. Ketunpäästä löysin mieleistäni lankaa, ja piti ihan kokonainen sukkalankapaketti tilata kylkiäisenä.. Omenantuoksuisia tuikkuja, purkkaa ja TopWoolia.



Viimeiseen pakettiin laitoin aiemmin esitellyn Minttumaari-huivin, pienelle ja punatukkaiselle Katille Pikku Myy-pyyhkeen ja oman saippuatehtaan tuotoksia, karkkipussi. Bambukerä ja virkkuukoukku (ja kehoitus aloittaa virkkaamisen opettelu vaikka tiskirätistä ;o) ).



Katilla oli selkeät toiveet, mieltymykset ja lempivärit, joita tässä yritin noudattaa ja joiden pohjalta paketteja kasasin. Tarkoituksena oli ilahduttaa ja tuoda piristystä arjen keskelle, uskoakseni onnistuinkin. Rinki olisi minusta voinut jatkua vielä vähän pitempäänkin, osa ideoista jäi toteuttamatta, mutta kaikki mukava loppuu aikanaan, niin tämäkin.

3 kommenttia:

MariL kirjoitti...

Kivat paketit kasasit ystävällesi! :)

Malli45 kirjoitti...

Hienoja paketteja! Onko tuo sukkalanka yhtä lankaa? Ketunpäällä on 120 sukkalankaa... Kiitos matkakertomus-kiinnostuksesta. Kertomus jatkuu, pe-su tuli yllätyskeikka lastenhoitajiksi,kun menossa olleet toiset isovanhemmat sairastuivat.

Pirjo-Riitta kirjoitti...

Hei! Tuo sukkalanka on Regian "Patch Antik Colors". (Itsellekin samalla muistiin ;o) ).

Juu, tykkään lukea matkastanne ja katsella kuvia. Melkein kuin olisi itse mukana. Olen ennen muinoin käynyt paljon Lontoossa, nyt voin vain haaveilla.