Sivut

tiistai 14. lokakuuta 2008

Firestarter- sukat nro2

Ja valmistui näinä päivinä toinen Firestarter- sukkapari, vaikka käsitöistä innostunut maalaisemäntä suorastaan vältteli puikkoihin tarttumista, puuhasteli, järjesteli ja puunasi kaikkea jonninjoutavaa niin talossa kuin puutarhassa.
Käsityömessuilta emännän mukaan tarttui pari kerää uutta ja inspiroivaa sukkalankaa, joten keskeneräinen työ oli neulottava alta pois ennen uuden aloittamista. (Tässä talossa ei keskeneräisiä töitä katsella!) Joten puikot suihkimaan, ja voila!



Malli siis sama Firestarter kuin edellisissäkin sukissani.
Suunnittelija Yarnissima, jonka sivuilta ilmaismalli löytyy.
Lanka Lorna's Laces Spepherd Sock, sävy Flames.
Langankulutus 90g. (Lankaa oli kerrankin reilusti, kahdesta vyyhdistä jäljelle jäi vielä 25g.)
Puikot 2.
Koko 42, alkuperäisestä omaan jalkaan sopivaksi muunneltu. Jalkuimessa silmukoita 68 (17 puikolla), varressa 72.



Neulottuna langasta tuli "epämääräistä" raitaa, ihanan väristä toki, mutta oikeanpuoleisen sukan varteen onnistui sentään tulemaan tuollainen liekkimäinen kuvio.



Sukat menevät Hillokellariin. Sukkasatoa on jäljellä vielä pari viikkoa, tarkoitus olisi jaksaa jatkaa sukkalinjalla kuun loppuun.

7 kommenttia:

Kirsi kirjoitti...

Ihanat sukat!

Kiki,purkaja kirjoitti...

Olen kuolannut tuon ohjeen äärellä useammankin kerran, ja olen taas entistäkin varmempi, että nuo sukat pitää tehdä. Toivottavasti Tampereen messuilta löytyy sopivaa lankaa. Minusta tuota ohjetta ei voi tehdä kuin punaisena.

Pirjo-Riitta kirjoitti...

Tampereen messuilta luulisi löytyvän sopivia lankoja, kun Oulussakin oli herkkuja tarjolla, vaikkei muuten niin hääppöset messut olleetkaan.
Punainen on kyllä paras väri noihin.. ;o))
(Mulle riitti sama malli vähäksi aikaa, lupasin kyllä tyttärelle tehdä firestarterit, muttei ihan heti..)

Anonyymi kirjoitti...

Ihanat!

Taika kirjoitti...

Kiitos vierailusta =)
Ihanan väriset sukat. Lämmittää jalkoja varmasti =)

Rouva Nordman kirjoitti...

Tosi ihana lanka ja hieno malli!

Kiki,purkaja kirjoitti...

Blogissani on jotakin sinulle, käy hakemassa omasi pois. Ole hyvä!