Puolivalmista (ja valmistakin)

Alan vähitellen ymmärtää niitä ihmisiä, joilla on käsityökorit ja muut kätköt täynnä puolivalmiita töitä. Olen aloittavinani mukavan työn , jossa on pikkuisen haastettakin.. tai no, ei ihan perusperuskamaa kuitenkaan. Mutta sitten puolivälissä työtä huomaan, että loppujen lopuksi se olikin ihan tylsää ja tavallista, enkä millään viitsisi neuloa valmiiksi. Seuraava, uusi työ vie voiton. Ainakin mielen sopukoissa.

Näin siis kävi minullekin. Ajattelin kerrankin kokeilla jotain pintaneuletta sukkaan, että tulisi toteen tuo lupaus Uuden Kokeilemisesta Joka Neuleessa. No, ensimmäinen sukka ei vielä ole valmis, ja nyt jo haikailen seuraavaa työtä. Koin ahaa- elämyksen... ja joo, mä tiedän, että eskarilainen on tilannut pipon ja kaulurin, mutta entäs kun _äiti tahtoo_ uuden huivin...




Muuten minusta käsityön aloittaminen on aika tylsää. Minulla on niin löysä käsiala, että joudun aina säätämään puikkojen kokoa ja silmukkamääriä, inhoan mallitilkkujen neulomista (joo, mä mieluummin puran 20 sentin palasen puseron takakappaletta kuin teen sen mallitilkun..) Siksi mä kuitenkin olen pysytellyt yhdessä työssä kerrallaan.



Lapset saivat sitten muumiukkonsa valmiiksi. (Isä kävi nostamassa pään paikoilleen.) En huomannut kysyä, onko nuo kepit kädet, vai tuleeko niihin vielä lumikuorrutus. Tänään vaan ei lumiukkoja rakenneta, pakkasta on 9 astetta.