Sivut

torstai 9. tammikuuta 2014

Saippuat

Aiempina vuosina kun olen innostunut saippuan keittelyyn, olen sitten tehnyt viittä, kuutta sorttia yhteen syssyyn, niin että olen ollut ihan naatti kaikesta mittaamisesta, punnitsemisesta ja jännittämisestä. Nyt olin kuitenkin vähän viisaampi, ja tein joulukuun aikana saippuaa useaan eri otteeseen, yleensä yhtä laatua kerrallaan. Joululahjoiksi suunnittelin suurimman osan laittavani, mutta niinhän siinä kävi, että yksikään saippua ei pakettiin päätynyt. Osittain unohdin, osittain tuumin, etten halua maksaa isoja postikuluja (saippuat ovat aika painavia) lähettääkseni saippuoita, joista en tiedä, tullaanko niitä edes käyttämään..


Sitruunasaippuassa on nesteenä vettä ja tiivistettyä sitruunanmehua (myydään pienissä keltaisissa muovipulloissa), kookosrasvaa, kaakaovoita ja palmu-, rypsi- ja oliiviöljyä, lipeää, 10 ml eteeristä sitruunatuoksuöljyä ja 1 tl keltaista saippuaväriä. Värirakeet ei ihan kokonaan liuenneet, siksi saippua on pilkullista. ;o) Muuten hauskannäköinen saippua (ehkä vähän räikeä minun makuuni!), mutta kastuessaan siitä lähtee keltaista väriä. Väri ei onneksi tartu mininkään, mutta vähän kuin kusella pesisi..


Silkkisaippuoita tein, koska viimevuotiset on menneet lahjoiksi.


Vuosi sitten tein avokadosaippuaa. Saippuamassa jankkiutui tuoksuöljyn takia pahasti ja yritin parannella ja pehmittää sitä toisella keittämiskerralla, jonka jälkeenkin sain massan vaivoin survomalla ja painelemalla siirrettyä muottiin. Tästä avokadosaippuasta on kuitenkin tullut minun henkilökohtainen suosikkini! Saippua on kovaa, mutta vaahtoavaa ja hellävaraista. Kertakaikkiaan täydellistä!
Alkuperäiseen ohjeeseeni olin kuitenkin laittanut huomautuksen: laita seur. kerr. enem. juoks.ölj.
Joten nyt vuotta myöhemmin kokeilin avokadosaippuaa uudella ohjeella:

Avokadosaippua
450g avokadoöljyä (2*250 ml:n pullo)
75g kookosrasvaa
50g kaakaovoita
25g mehiläisvahaa
78g lipeää
195g vettä (varalta 2,5-kertaisesti, ettei jäsähdä)
10ml santa's pipe -tuoksuöljyä

Saippua on vielä testaamatta. Siitä tuli aika pehmeää, ja se saa kypsyä ja kuivua pidempään.


Suolasaippuat on meidän perheen ehdottomia lempisaippuoita. Edelliset pääsivät loppumaan jo alkusyksystä, ja siitä saakka niitä on kinuttu uusia. Harmi vain, että saippuanteko pääsi venahtamaan tuonne joulunalusviikoille saakka...
Suolasaippuaa käytetään meillä perussaunasaippuana, ja nyt kun niitä taas on, kukaan ei enää valita ihon kuivuudesta ja kutiamisesta.
Tein kaksi erillistä satsia niin kuin viimeksikin, näitä on niin helppo ja hauska tehdä. Ensimmäiseen suolasaippuaan laitoin paketillisen karkeaa merisuolaa (800g) ja hieman sinistä sappuaväriä, ja saippuasta tuli vihertävää. Toiseen lisäsin 500g himalajan vuorisuolaa (ja muistaakseni 250g hienoa vuorisuolaa), jota saa edullisesti prisman maustehyllystä, ilman mitään väriaineita. Saippua on kauniin vaaleankellertävää persikanvärisillä suolakiteillä. Nam. Tykkään kovasti näiden molempien ulkonäöstä! Muuten perusresepti on sama kuin aiemminkin.


Piparminttusaippuaa tein vanhalla, hyvällä reseptillä, mutta lisäsin puoleen massaan punaista saippuaväriä ja toiseen puoleen titaanioksidia "valkaisuun" saadakseni piparmintturaitaista saippuaa.. Tuo valkoinen osa vaalenee vielä saippuan vanhetessa, joten minusta tästä tuli oikein onnistunutta!

Saippuaa minun pitäisi (ja haluaisin) tehdä vielä lisää ja kokeilla jotain uuttakin välillä, ennen joulua tilasin Lahtisen Vahavalimosta kilon lipeää ja Pienestä Tuoksukaupasta erilaisia tuoksuöljyjä, joita sormet syyhyää päästä kokeilemaan..







4 kommenttia:

Kiki,purkaja kirjoitti...

Mulla on kauneus- ja kasvosaippuana yhä edelleen sinun vuosia sitten lahjoittama saippua, sillä lähtee meikit paremmin kuin millään muulla ja kasvot puhdistuu. Minun mielestäni kasvot on pestävä saippualla eikä millään muulla saa kunnolla puhdasta ihoa. Saippuapesu ei kuivata yhtään enempää kuin pelkkä vesipesukaan. Saippua on ollut hirmuisen riittoisaa, en ole käyttänut sitä käsienpesuun, siihen välttää halvempikin teollisuusversio ei sen tarvitse olla käsintehtyä. Paitsi kokeilin minä sitä saippuaa salaatinkastiketahraan puserossa, osin lähti tahrakin.
Olen harkinnut itsekin saippuan tekoa, mutta vielä en ole moiseen puuhaan ryhtynyt - epäilen ettei minunlaisesta hätäilijästä ole hitaaseen toimintaan.

Kisulit kirjoitti...

Ihania saippuoita! Ainekset odottavat minullakin pääsyään saippuaksi.

möhönasu kirjoitti...

Aivan ihania saippuoita! Sitruuna ja avokaado kuulostaa tosi ihanilta :)

Kirppu kirjoitti...

Sitruuna ja piparminttusaippuathan ovat todella kauniita! Meilläkin on suolasaippua yksi niistä tärkeimmistä ja tänä talvena en ole edes tarvinnut harkita kosteusvoiteen laittoa kuin käsiin.