Sivut

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

In and Out II

Koska en malttanut laskea käsistä pois Cookie A:n kirjaa Sukkia rakkaudella, mutten jaksanut stressata itseäni mallin valinnallakaan, neuloin sitten toiset sukat jo hyväksi koetulla mallilla. ;o)

Nämäkin sukat menevät joululahjaksi, olen siis kerrankin aloittanut jouluvarustelun ajoissa! Tosin minä ehdin neulomaan niin vähän päivän aikana, että tällä tahdilla en ehdi montaakaan sukkaparia saada valmiiksi pukinkonttiin, ellen sitten jossain vaiheessa ala neulomaan tosissani..


Cookie A:n mallilla neulotut sukat In and Out.
Lanka Katia Ole socks Duetto
Langankulutus 84g
Koko 39
Puikot 2 ja 2,25


Tässä pari kuvaa meidän "kesänvietosta". Lettukestejä vietetään vähän väliä. Kuva on vanhempi, mutta eilen viimeksi paistettiin lättyjä tuossa oman pihan nuotiolla! ;oD



Ja meidän Poppana se vasta aikaa vie, sitä kallista neulomisaikaa..;oP Taisin joskus vannoa, etten koiran hoitamiseen osallistu. Vaan voitte arvata, kuka sen ruokkii, kuka sitä lenkittää ja yrittää opettaa muutenkin käyttäytymään.. On vähemmän rentouttavaa runnoa rattaita (ja Liljaa kyydissä) soratietä eteenpäin ja samalla opettaa vieressä kulkevalle koiralle, että joka autolle, moottoripyörälle ja pyörälle ei tarvitse haukkuaräksyttää, ja että jokaista perhosta, paarmaa tai sisiliskoa ei tarvitse napata suuhunsa.. Mutta onhan se kiltin näköinen. Mamman mussukka.


11 kommenttia:

hillanen kirjoitti...

Ihanat sukat. :)

Sude kirjoitti...

Olisimpa minäkin halukas tuohon penkin päähän istumaan ja lettuja odottamaan =)
Meilläkin on 11 vuotias "TYTÖN koira". Arvaas vaan kuka sen on joutunut hoitamaan ja kelle se jäi kun tytär muutti kotoa pois =) On tuo sinunkin koirasi vaan niin kultaisen ja kiltin näköinen.

Hanna kirjoitti...

Ihan mielettömän ihanat sukat tässä ja edellisessä kirjoituksessa, kateeksi käy noiden saajaa! En varmaan ite osais tollasia edes tehdä vaikka neulonkin jonkinverran...

Pitsisukka kirjoitti...

Mahtavan upeat sukat!

Hepsi kirjoitti...

Upeat sukat! Minäkin sain tuon kirjan eilen.

Pirjo-Riitta kirjoitti...

Sude; tervetuloa vaan, teen aina ison taikinan, että kaikille varmasti riittää! ;o)) Opetan lapsista kauheita herkkusuita.. ;oP

Kiitos kaikille kehuista! Kauniit on sukat minustakin, hyvästä ohjeesta on helppo neuloa..
Olen siinä neuloessa miettinyt, että jos itse kokeilisi suunnitella tuollaisia, niin taitaisi silmukat olla solmussa!! ;oDD

Simpura kirjoitti...

Ihania sukkia olet kyllä tehnyt!

pilvikirsikka kirjoitti...

Kyllä on todella kauniit sukat. Ja ei se joulu niin kamalan kaukana ole:):). Onneksi tuli ne lätynpaistoilmat viimeinkin, sitä on täälläkin harrastettu aika monena päivänä.

Mette (Mettuska) kirjoitti...

Aivan mielettömän kauniit sukat! Väri on täydellinen :)

Seijasisko kirjoitti...

Aivan ihanat sukat ja mukavia kuvia taas lapsosista ja koiruudestakin.:)

MINNA kirjoitti...

Ihania kesäkuvia teiltä! Sukkia rakkaudella on myös mun suosikkikirjani. Kun siitä yrittää valita kauneinta mallia, tehtävä tuntuu mahdottomalta. Tämä sukkamalli näyttää niin herkulta, että taidan seuraavaksi nuloa sen :O)