Sivut

tiistai 19. marraskuuta 2013

Yläkertaremppaa

No niin. Lupasin aiemmin laittaa kuvia meidän yläkerran remontista. Ja tässä niitä nyt tulee.

Ennen remontin aloittamista yläkerta näytti tältä. Huoh. Näky on niin masentava, että jos asiat olisi vain minusta kiinni, ei oltaisi koko remottia edes aloitettu!


No, koska lisätilaa kuitenkin kipeästi tarvitaan, ja mies on ehkä sittenkin vähän enemmän aikaansaava, paljon puhuttu ja suunniteltu remontti aloitettiin.
Tässä lattiaan on tehty lisäkoolaukset koko matkalta, ja aloitettu puulattian asennus. Uuden lattian kokonaispinta-ala on yhteensä 128 neliötä.



Kattotuolien korotus on tehty. Huoneista ei tule täyskorkeat, mutta kuitenkin riittävän korkeat, ettei pitkienkään tarvitse kumarassa kulkea. ;o) Lasten huoneiden ja puolilämpimän tilan väliin tulee seinä (nuo pystyt lankut).


Syysloman jälkeen saatiin ikkunat. Yksi ilta meni niitä sisälle kantaessa. Ja olivat kyllä niin painavia, että meinasi itku päästä! Miehen kanssa yhdessä kannettiin, onneksi saatiin komennettua isoin poijanjäärä avuksi, että minä pääsin huilaamaan ja lepuuttamaan kipeitä käsivarsia aina välillä..


Päätyikkunat paikoillaan. Vanha ikkunanpaikka menee tietysti umpeen, mutta se ei ole nyt tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä.


Ikkunat sisältä, ja valmista villoitusta.




Tässä on jo sivuseinien tukipalkit (vrt. ylempi kuva) korvattu uusilla paksummilla palkeilla, jotka jäävät huoneissa näkyviin. Seinät ja katto on villoitettu ja harvalaudoitus naputeltu paikoilleen.


Tässä vaiheessa ollaan nyt. Lisää sitten kun remontti edistyy..

Käsityöt ei tietty edisty mihinkään, vaikka näin joulun alla pitäisi olla ahkerimmillaan. Olen yrittänyt olla miehen apuna yläkerrassa, vaikken siellä niin kauheasti osaa tehdäkään, apumiehenä lähinnä. Ja hyvä seurakin on kuulemma plussaa. ;oDD


5 kommenttia:

Susanna kirjoitti...

Tsemppiä remonttiin!!
Aikamoinen urakka, mutta lopussa kiitos seisoo!!

suvi kirjoitti...

mahtava urakka teillä eessä! tulee mieleen oma lapsuuden koti,jonka yläkerran siskoni miehensä kanssa remontoivat käyttöön kokonaan...samanlaista oli sielläkin ennen remppaa ;)

Irena kirjoitti...

Siinäpä sitä riittää hommia!
Voimia ja jaksamista remontin keskelle! :)

Pirjo-Riitta kirjoitti...

Kiitos! Tsemppiä tosiaan tarvitaan! ;oDD

Seijasisko kirjoitti...

Iso on urakka, mutta saattepa sitten kunnolla tilaa lisää! Tsemppiä täältäkin.